Konservatiivista ja liberaalia moraalia

Politiikkaan liittyvien blogien ja varsinkin niitä kommentoivien kirjoitusten lukeminen on minusta nykyisin perin ärsyttävää. Poliittiset kannat ilmaistaan kärjekkäin sanankääntein, joissa ei paljon mietitä, miten tosia ne ovat. Kommarit ja vasemmisto ovat vain kateellisia ja haluavat riistää ahkerien työn tulokset viitsimättä itse panna tikkua ristiin. Muita motiiveja ei ole. Suurin piirtein kaikissa Iltalehden blogien kommenteissa syytetään vihervasemmistoa siitä pahasta, mitä kirjoituksessa moititaan. Se saa olla ihan mitä tahansa taivaan ja maan välillä. Vihervasemmisto on syyllinen ja sillä selvä.

Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on tutkinut sitä, miten USA:ssa konservatiivit ja liberaalit eroavat toisistaan moraalisten mielipiteittensä suhteen. Hän sanoo, että nämä poliittiset kannat ovat jossain määrin biologisesti perinnöllisiä ja kasvuolosuhteista riippumattomia. Hän ei väitä, että perinnöllisyys olisi ehdotonta. Perustelut voi lukea kirjasta Haidt, Jonathan. The Righteous Mind: Why Good People are Divided by Politics and Religion. Nimestä ”Oikeudenmukainen mieli: Miksi hyvät ihmiset jakautuvat politiikan ja uskonnon suhteen” voi päätellä, että Haidt uskoo hyviä ihmisiä olevan poliittisen ja uskonnollisen jakauman molemmilla puolilla. Siis myös suomalaisessa vihervasemmistossa? Ehkä peräti kommareissakin? Vieläpä, uskaltaisiko ehdottaa, jopa ateisteissa?

Jussi Ahlrothin kolumnissa ”Yhdysvalloissa uusi oikeisto puhuu luonnollisesta konservatiivisuudesta – tämän takia se on vaarallinen idea”( HS:n NYT-liite 8.12.2016) kerrotaan, että oikeisto on tämän perusteella ryhtynyt väittämään, että ihmiset voidaan jakaa luonnollisiin konservatiiveihin ja luonnollisiin liberaaleihin. Ahlroth selittää, miksi idea on vaarallinen. Minä en ota siihen kantaa, vaan esittelen vähän sitä, miten Haidt katsoo osapuolten eroavan moraalinsa suhteen.

Haidtin mielestä ihmisen älyllisen harkinnan osuus moraalisissa asenteissa on häviäjän surkea osa. Intuitiot tulevat ensin, sitten strateginen harkinta. Liberaalit käyttävät enemmän harkintaa, konservatiivit enemmän intuitioitaan. Kyseessä ei siis ole mikään ehdoton ”pelkästään jompaakumpaa”, vaan aste-ero.

Moraalin perustaminen älylliseen harkintaan tarkoittaa sitä, että kyseenalaistaa intuitionsa ja ryhtyy miettimään, vahingoittaako teko todella muita. Jos ei, niin teko on moraalisesti oikea tai ainakin hyväksyttävissä huolimatta siitä, mitä vaikkapa yhteisön uskonnolliset käsitykset sanovat. Vihreät miettivät myös sitä, vahingoittavatko teot myös muuta elollista luontoa eikä pelkästään ihmisiä.

Liberaalien moraali on siinä mielessä kapeaa, että he perustavat sen lähinnä haitallisuuteen ja reiluuteen. Konservatiivit miettivät sitä myös lojaalisuuden, auktoriteetin ja pyhyyden kaltaisten vivahteitten kautta. Tai nähtävästi eivät mieti, vaan antavat intuitioittensa puhua. He ovat ”sosiaalisempia” siinä mielessä, että ovat halukkaampia rankaisemaan kansalaisia näiden edellisten hyveiden rikkomisista. Petos, kapinallisuus ja pyhinä pidettyjen asioiden loukkaaminen saavat heidät kiehahtamaan ja vaatimaan tuomiota liberaalien ajatellessa, että lipun polttaminen on vain kangaskappaleen tuho. Jos se loukkaa häntä, hän miettii ensin ja jättää sitten silleen.

Haidt toteaa, että kaikki suuttuvat, jos ihmiset ottavat enemmän kuin ansaitsevat. Konservatiivit suuttuvat enemmän. Heidän mielestään esimerkiksi työntekijöille, jotka työskentelevät kovemmin, pitää maksaa enemmän. Niin katsovat liberaalitkin, mutta eivät kiihdy, jos näin ei tehdä. Sama pätee sosiaaliturvan ”ansaitsemattomuuden” kaltaisiin juttuihin. Konservatiivit suhtautuvat kielteisemmin yhteiskunnan vapaamatkustajiin eivätkä välitä siitä, vaikka heidän vaatimansa toimenpiteet näitä vahingoittavat. Mokomat ansaitsevat sen ja se on moraalisesti ihan oikein.

Lienee sitten kokonaan eri asia, miten oikeudenmukaista tai ansaittuja moraalisessa mielessä ovat vaikka osakkeenomistajien suuret osingot laman aikana. Kysymyksessä on reiluuden periaate, jonka konservatiivit ovat halukkaampia aina oman edun ollessa kysymyksessä hylkäämään. Tai sitten he käsittävät reiluuden täysin eri tavalla kuin vaikkapa vasemmisto.

Vannon, että minä ainakaan en ole kateellinen. Jos minulla olisi osinkotuloja, totta kai (?) olisin valmis niitä pienentämään kansalaisten hyväksi, joten lienen liberaali. Ainakin teoriassa, sillä niitä minulla ei valitettavasti ole. Joten tässä mielessä liberaaliuteni jää todistamatta.

 

Jätä kommentti

*