Kuosmasen toiveitten nollaus eli tietoisuuden maallisuus

Jussi Kuosmanen esitti vastineessaan edelliseen blogiini toivovansa sitä ihmettä ”ettei tietoisuus kuolekaan, eikä edes ole täysin riippuvainen aivoista. Se olisi lohduttavaa. Kevyttä ainakin. Olla tietoinen ilman fyysisiä rajoitteita, kipuja, himoja, pelkoja, hurmosta… pelkästään vain coolisti olla tietoinen. Ajattomasti.”

Eri lähteistä on mahdollista löytää kuvia, joissa näytetään, miten aivoja on fMRI-kuvattu koehenkilön katsoessa jotain kuvaa ja miten tietokoneen avulla on luotu fMRI-kuvien perusteella arvaus siitä, mitä henkilö katsoi. Tulokset eivät aina ole kehuttavia, mutta yleensä ne jonkin verran muistuttavat alkuperäistä kuvaa.

Aivoissa on täytynyt tapahtua näkökokemukseen liittyviä neuraalisia prosesseja, jotka ovat mahdollistaneet koehenkilön kokemuksen. Henkilö ei tiedä itse mitään näistä neuronien hyörinnöistä, vaan kokee tietoisesti vain niiden tuottaman kuvan. Tämä hyppy neuronitason ilmiöistä laadulliseen kokemukseen on tietoisuuden ongelma, joka on vaikea ymmärtää. On jopa väitetty, että se on mahdotonta. Toisaalta se, että joku voisi kokea nämä kuvat tietoisesti ilman niiden taustalla olevaa aivojen toimintaa, on ihan yhtä ikävä selitettävä.

Edellisessä blogissani esittelin tohtori Eben Alexanderin kertomaa kuolemanrajakokemuksestaan. Harrisin kirjasta löytyy tohtorin haastattelussa antama kuvaus kuolemanjälkeisestä elämästä. Hän lenteli siellä kauniin perhosen siiven pilkulla kukoistavien kukkien joukossa ja näki vesiputouksia, vesialtaita ja sanoinkuvaamattomia värejä.

Siis kovin maallisia kuvia. Samanlaisia kokemuksia tuottavat monet erilaiset huumaavat aineet, eikä niitä selitetä tuonpuoleisessa käynneillä. Tieteellinen selitys kertoo, että kyseessä olivat henkilöt omien muistikuvien pohjalta syntyneet havainnot. Hän ei nähnyt taivasta asuttavia perhosia, vaan aivojensa luomia virtuaalisiivekkäitä. Jos aivoja olisi kokemuksen aikana fMRI-kuvattu, kuvista olisi kenties pystytty ajatuslukemaan näkemisen sisältö. Jos olisi havaittu, että mitään näkemiseen liittyvää aivotoimintaa ei ole, niin… mitä sitten? Jos Alexander pystyy muistamaan näitä tapahtumia, ainakin tämän aineettoman tietoisuuden näkyjen täytyy vaikuttaa neuronien niihin synapseihin, joiden avulla muistikuvat syntyvät.

Perinteinen selitys on jakaa todellisuus materiaaliseen ja henkiseen, minkä jälkeen pitäisi sitten selittää, miten aineeton vaikuttaa aineeseen.   Pentti O. A. Haikonen väittää kirjassaan Tietoisuus, tekoäly ja robotit, että tietoisuus ei ole aineellista eikä aineetonta. Seuraava lainaus selventänee asiaa.

”Ensimmäinen itsetarkkailun paljastama asia on kaikkien tietoisuuteemme tulevien asioiden laadullisuus: asiat näyttävät, kuuluvat, tuntuvat ja vaikuttavat joltakin. Huolellisella itsetarkkailulla huomataankin, että laadullisuus eli kvalia on ainoa tapa, jolla neuraalinen aktiviteetti näyttäytyy meille, jos on näyttäytyäkseen. Neuraalinen aktiviteetti ei koskaan näyttäydy meille neuraalisena aktiviteettina.

Toiseksi itsetarkkailun avulla huomataan se tärkeä seikka, että tietoisuutemme sisältö koostuu vain ja ainoastaan havainnoista. Havaitsemme ympäristömme aistiemme avulla. Samoin havaitsemme oman kehomme ja sen olotilan, mielihyvän ja kivun. Sisäisen takaisinkytkennän avulla havaitsemme sisäisen puheemme ikään kuin se olisi kuultua puhetta. Samoin havaitsemme mielikuvamme ikään kuin ne olisivat nähtyjä, heikosti tosin. Mielemme sisältö näyttäytyy virtuaalisina aistihavaintoina, ja kaikilla näillä havainnoilla on oma laadullisuutensa.

Näistä kahdesta huomiosta voidaan vetää johtopäätös, jonka mukaan tietoisuus on laadullista havaitsemista. Näin ollen havaitseminen on se aivojen aktiviteetti, johon tietoisuus liittyy. Kun havainnot loppuvat, loppuu myös tietoisuus.”

Haikonen toteaa, että tietoisuus ei ole aineellista eikä aineetonta, se on tapahtumista. Hän esittää analogian käden kohottamiseen. Materiaalinen ruumis tuottaa liikkeen, jota ei voi määritellä aineettomaksi eikä aineelliseksi. Samassa mielessä aivojen neuraaliset ja siis aineelliset prosessit tuottavat tapahtumia, jotka ihminen kokee tietoisuutena.

Jos luotamme tähän tapaan selittää tietoisuus, Jussin unelma on mahdoton. Voihan tietysti kuvitella tilan, jossa kaikki tapahtuminen on lakannut ja tietoisuus ikään kuin lepää. Jos ajan kulun ajatellaan myös syntyvän tapahtumista, niin kyseessä on ikuisuus.

Jälkihuomautus 1. Jussi, muista, että edellä esitetyt mielipiteeni eivät ole kyynisiä, vaan realistisia!

Jälkihuomautus 2. Unohdetaan nyt, että Pentti Haikonen suunnittelee robotteja ja miettii, miten niiden tekoälyyn saisi ympättyä tietoisuuden. Aineettoman tietoisuuden luominen olisi ylivoimainen tehtävä, joten maallinen parempi.

Youtubesta löytyy Pentti Haikosen videoita, joissa hän selittää ajatuksiaan ja robottejaan. Ne ovat englanninkielisiä. Suomeksi hän esittelee kirjaansa Helsingin messukeskuksessa. (https://www.youtube.com/watch?v=OW1cZssi-O0)

 

Kommentit

  • Jussi Kuosmanen

    Huikeaa pohdintaa! Kiitos.

    Siirrän siis toiveeni tilaan, “jossa kaikki tapahtuminen on lakannut ja tietoisuus ikään kuin lepää…” ikuisesti.
    Sitä en tosin osaa aavistella, olisiko “ikuisesti liikkumattomana ja lepäävänä tietoisuutena” loikoilu kivaa vai äärimmäisen tylsää.
    Ai niin… myös kivuuden ja tylsyyden kokemuksethan syntyvät aivojen neuraalisen aktiviteetin tuloksena… jota siis ei olisi… joten asiasta ei kannattane huolehtia.

    Toisaalta olen sitäkin mieltä, että “olemattomuuden kirkkaus” lienee eniten paratiisimaisin olotila, jonka aivoni voivat kuvitella.

Jätä kommentti

*