Missä supertekoälykään ei ihmisen kykyjä ylitä

Helsingin sanomien artikkelissaan ”Mitä ajattelin tänään” Juhani Mykkänen kirjoitti, että 45 vuoden päästä ihmiskunta joko tuhoutuu tai muuttuu kuolemattomaksi. Ennustus perustuu kehitteillä olevan supertekoälyn (ASI) mahdolliseen luojiensa ohjauksesta irtautumiseen, jolloin se alkaa huseerata itsekseen ilman, että ihmiset voivat sen tekemisiin enää vaikuttaa. ASI alkaa käydä läpi omaa luojastaan erillistä evoluutiota. Se kehittää yhä suurempaa neroutta niin, että lopulta ihmiset eivät enää pysty ymmärtämään sitä.  Tämä sisältää oletuksen, että sille annetaan mekaaniset kyvyt rakentaa uusia koneaivoja tai että se itse oppii tekemään niitä ajan mittaan.

Ihmisaivojen kykyjen uskotaan riippuvan sen neuronien ja näiden välisten yhteyksien lukumäärästä. Nopeammat yhteydet parantavat myös suoriutumista älykkyyttä vaativissa tehtävissä. Toisaalta aivojen toimintaa ei ymmärretä läheskään täysin. Tietoisuudella tarkoitetaan sitä, että ihmiset ovat selvillä pienestä osasta kallonsa neuronijoukkojen tekemisistä ja luulevat vielä pystyvänsä kehonsa toimista päättämään. Näiden kykyjen ja kyvyttömyyksien varsinaista olemusta ei kai vielä tajuta kuin osittain, joten vastaavien toimintojen rakentaminen koneaivoille on teoriassakin hämärän peitossa. Yksi mieleen tuleva, tosin vihoviimeinen sellainen, tapa on ottaa aivoista täydellinen kuvaus jokaista neuronia ja sen yhteyttä myöten ja rakentaa mallin perusteella täsmälleen samanlainen. Se vain sitten robotin pääksi, vähän puheen tuottamisen kykyä ja kyselemään, miltä nyt tuntuu? Vastausta ”ihan mahtavalta!!” voinee pitää epäonnistumisen merkkinä.

Ihmisten kyky tehdä päätöksiä moraalisia myöten on tiukasti kiinni hänen kokemistaan tunteista. Elämänsä aikana jokainen yksilö kehittää alitajuntaisia tunteisiin kytkettyjä uskomuksia, joihin uskomalla hän sitten uskoo/ei usko uusia kohtaamiaan väitteitä. Joka kerta kun luen vaikkapa mormonien tai skientologien uskonnon syntyä koskevia ”faktoja”, mieleeni tulee auttamatta, en mahda sille mitään, lähes epätoivoa hipova tunne, että miten ne pystyvätkään ottamaan moiset vakavasti? Miten myös lukemattomat huippuälykkäät yksilöt kykenevät uskomaan täysin joka päiväisen elämän kokemuksen tai tieteellisten faktojen kanssa ilmiselvässä ristiriidassa olevia juttuja?

Ihminen nähtävästi pystyy uskomaan ihan mitä tahansa. Se ei näytä riippuvan ihmisen älykkyydestä, vaan joistain muista aivojen ominaisuuksista. Voimme vetää sen johtopäätöksen, että jos ”tämä miten älykäs tahansa” supertekoäly ASI joskus kykenee uskomaan, tuntemaan ja tekemään päätöksiä, senkään uskomukset eivät mitenkään riipu sen älykkyyden tasosta. Kun kerran ihminenkin pystyy uskomaan mitä tahansa, ei ole ajateltavissa, että ASI ihmisen kyvyt siinä suhteessa koskaan ylittäisi? Eikö tämä olekin lohdullinen, suorastaan yltiöoptimistinen, ajatus?

Tai sitten ei. Voihan olla, että tulevaisuuden sodissa käytetään robotteja, joihin aivoihin on ohjelmoitu uskomus, että jokainen taistelu on viimeinen Harmageddon, jonka jälkeen niitä, joihin tämä uskomus on ympätty, odottaa paratiisi.

Mutta mikä sitten olisi ASI-robottineitsyt? Voisimme kuvitella, että … tai olkoon. Paras lopettaa tähän.