Neuvoja filosofeille siitä, miten totuudet selvitetään

Filosofit ovat yrittäneet iät ajat pelkällä ajattelulla ja kielellisillä kiemurteluilla selittää, mitä totuus tarkoittaa ja miten voi tietää, onko joku uskomus totta. Yritykset ovat olleet turhia ja ovat sitä edelleen. Heidän pitäisi suunnata tutkimuksensa ihmisen ja muiden eläinten aivojen toiminnasta saatuihin tietoihin ja yrittää päästä asian ytimeen sitä kautta.

Chris Frith toteaa kirjassaan Making up the Mind: How the Brain Creates Our Mental World (Mielen rakentaminen: Kuinka aivot luovat mentaalisen maailmamme): ”Kaikki, mitä tiedämme fysikaalisesta ja mentaalisesta maailmasta, tulee meille aivojemme kautta. Mutta aivojemme yhteys fysikaalisiin objekteihin ei ole sen suorempi kuin aivojemme yhteys ideoitten mentaaliseen maailmaan. Kätkemällä meiltä kaikki alitajuiset päätelmät, joita se tekee, aivomme luovat illuusion, että meillä on suora kontakti fysikaalisen maailman esineisiin.”

Frith osoittaa esimerkein, että aivot voivat luoda vääriä kokemuksia ulkoisesta maailmasta, ajattelijan omasta kehosta ja omasta mielestä. Hän kertoo suomalaisesta naisesta, joka joissain olosuhteissa koki itselleen toisen vasemman käden ja toisen vasemman jalan. Tämä oli seurausta aivovammasta, mutta vääriä kokemuksia tuottavat myös täysin terveet aivot. Ihmiset saattavat kuulla ääniä ja nähdä olentoja, joita ei ole. Halvaantunut ei ole tietoinen siitä, että joku raaja ei liiku jne.

Hän väittää, että aivot luovat maailmasta malleja ja jatkuvasti korjaavat niitä aistisignaalien perusteella. Me emme näe maailmaa sellaisenaan, vaan aivojemme tekemän todellisuuden mallin. Esimerkiksi ulkomaailmassa ei ole värejä, vaan aivomme luovat ne. Ja jos aistisignaaleja ei tule, aivomme keksivät puuttuvan informaation.

Kun ihminen on vakuuttunut jostain, hänen aivoissaan on tätä vakaumusta vastaava neuronien ryhmittymisen hahmo. Totuutta etsivän filosofin pitäisi käydä näiden neuronien kimppuun ja alkaa selvittää, miten tämä hahmo on syntynyt. Samalla on syytä varoa sorkkimasta sitä liikaa, koska neuronien manipulointi saattaa hävittää vakaumuksen kokonaan. Jos tämä hahmo on suorien aistien kautta saatujen signaalien tuotos, okei, se on varmasti totta. Tai ei sentään! Aivot ovat käsitelleet näitä signaaleja ja muokanneet niistä saadut johtopäätökset ihmisälyn ymmärtämään muotoon. Totuus löytyy siis selvittämällä nämä prosessit? Ei ihan helppoa eikä onnistu pelkän ajattelun voimin.

Henkisillä uskomuksilla ei ole mitään tekemistä suorien aistihavaintojen kanssa. Ne ovat aivojen jo valmiiden mallien pohjalta luomia ja perin kaukana siitä, mitä ulkoiseksi todellisuudeksi kutsutaan.

Miten siis tiedämme, että joku kokemamme ulkomaailman otus on todella olemassa? Kun luomme pelkän mielikuvan vaikkapa tutun kasvoista, meillä ei ole käytössä aistisignaaleja, joihin niitä voisi verrata. Kun tämä tuttu astelee kahdenkymmenen vuoden jälkeen eteemme, huomaamme, että muistikuvamme hänen kasvoistaan ei enää vastaa todellisuutta. Jos vastaa, on syytä epäillä kauneusleikkauksia. Hänen olemassaolonsa muuallakin kuin mielikuvituksessamme varmistuu tämän korjausprosessin kautta.

Henkimaailmaan sijoittamamme uskomukset ovat vaikeampi pulma. Inkat keksivät aikoinaan, että jos he joissain olosuhteissa uhraavat alle kymmenvuotiaan pojan tai alle 16-vuotiaan tytön, niin onni hymyilee koko yhteisölle. Uhrit juotettiin humalaan ja kuristettiin kuoliaiksi. Muita vaihtoehtoja olivat kurkun leikkaaminen tai sydämen esiin kiskominen. Sen jälkeen hallitsija saattoi vaikkapa lähteä sotaan varmana voitosta. Todennäköisesti näin ei aina käynyt, mutta näissä asioissa muutama takaisku ei riitä rituaalista luopumiseen.

Inkat päästettiin näistä harhaluuloista, kun heidän maahansa tuli konkistadoreja, joilla oli mahtavammat sotataidot. Ennen kaikkea maahanmuuttajilla oli voimalliset isorokon tapaiset biologiset aseet. Kun Keski-Amerikan 25-miljoonainen väestö kutistui 5-miljoonaiseksi, oli eloonjääneitten pakko uskoa, että kristinusko oli todempi käsitys maailmanmenosta. Siinä ei uhrata ihmisiä, vaan korvataan inkojen pojat ja neitsyeet yhdellä uhrilla, joka suoritettiin vain kerran. Tämäkään ei ollut ihminen vaan Jumalan poika. (Unohdetaan se, että tämä kehitys vaati kymmeniä miljoonia ihmisuhreja.)

Helvetin ja taivaan kaltaisten innovaatioitten kanssa testaus todellisuutta vastaan vältetään kertomalla, että niistä saa aistisignaaleja vasta kuoleman jälkeen.

Edellä kuvaamani tie totuuksien selvittämiseen vaatii valtavasti työtä eri alojen tiedemiehiltä, joten ehkä on syytä tarjota helpompaa keinoa: luovutaan koko totuuden käsitteestä. Tiedemiehet ovat sen teorioittensa suhteen osittain tehneet. Jos teorian perusteella kehitetty laite toimii, niin se toimii ja totuus on turhaa ylimääräistä rasitetta. Uskontoon sovellettuna: ”jos sen oppeihin perustuva yhteiskunta toimii, niin se toimii ja oppien totuuksien miettiminen on turha rasite.”

Entä jos ei toimi? Mitä vaaditaan, jotta voidaan väittää sen toimivan? Toimiiko jonkun toisen uskonnon omaksunut paremmin? Ovatko kaikki samaa …

Paras lopettaa tähän.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Neuvosi toimii nähdäkseni silloin, jos oikea tieto on jo päässäni – siis jo siirtynyt aivoihini. Siellä on tietenkin geneettinen muisti, ne ohjausyksiköt jotka pitävät ihmisen toiminnassa, ja ilmeisesti myös ns. vaistot, muu opitaan.

    Psykologian alkuvaiheissa munkit ajattelivat kanssasi samalla tavoin, he tutkivat lähinnä itseään. Ajattelivat että kaikki muut toimivat samalla tavalla, että omat havainnot ovat yleistettävissä. Pian kuitenkin siirryttiin tutkimaan ilmiöitä ympäröivässä maailmassa ja eri yhteisöissä. Käsitteitä luotiin esimerkiksi faktorianalyysiä käyttäen.
    On tietenkin niin, että se mitä minä, sinä, hän tai he tiedon tai havainnon kokiessaan kokevat, tapahtuu aivoissa.

    Uskontoja tai oppisuuntia olen joskus mallintanut kännykän / tietokoneen käyttöjärjestelmään vertaamalla – ideologia antaa ne käskyt – ohjelmarivit – millä kulttuurin ilmentymää laajennetaan tai tietoa omaksutaan. Tässä varmaankin objektiivinen tarkastelu on paikallaan, omakohtaisia havaintoja tavataan kutsua subjektiivisiksi. ?

Jätä kommentti

*