Normivihreää vihreämpi vihreä

 

Viisivuotias tyttärentyttäreni halusi kerran leikkiessään olla normikeijua kauniimpi keiju. Lainaan ideaa ja ilmoitan, että minä puolestani haluan nyt vaalien alla olla normivihreää vihreämpi vihreä.

Tunnen myötätuntoa vihreää liikettä kohtaan, koska se sentään yrittää tehdä pesäeroa jatkuvan kasvun malliin ja hieman hillitä tavarataivaan himoitsemista. Mutta näin seitsenkymppisenä sitä lakkaa välittämästä lähitulevaisuuden tavoitteista ja pyrkii katsomaan kaukaisuuteen. Niinpä minulle eivät vihreitten muutaman kymmenen vuoden päähän yltävät tavoitteet riitä, vaan katseeni yltää satojen vuosien päähän.

Ensimmäinen vaihe vihreällä tiellä on saada ihmiset uskomaan buddhalaisten sanomaa, jonka mukaan jatkuva muutoksen ja materiaalisen tai henkisen uuden alinomainen haluaminen on onnellisuuden pahin este. Hyvänä nykyajan esimerkkinä toimivat kännykät. Uusilla malleilla koukutetaan ostajat hylkäämään täysin toimiva laite ja ostamaan uusi. Kun uusi on saatu, ostaja on onnellinen viikon tai kaksi. Sitten alkaa taas uusi kierros.

Tätä kännykkäbuumia ennakoiden Siddharta Gautama kehitti 2500 vuotta sitten vastalääkkeet onnellisuus- tyytymättömyys syklille. Siitä pääsee eroon mietiskelemällä. Hän itse eli askeettista elämää ja mietiskeli kuusi vuotta ennen kuin onnistui valaistumaan. Nykymaailmaan siirrettynä tämä tarkoittaa, että tarvitaan vain kuusi vuotta katkeamatonta meditointia, jotta ihminen lakkaa ostamasta joka vuosi uuden kännykän. Tähän on varsin helppo konsti: ala-koulun kuusi vuotta muutetaan tämmöiseksi mietiskelyn harjoittamiseksi. Mitään oppimateriaalia ei tarvita, joten halvaksi tulee.

Buddhalaiset munkit eivät muuta tee kuin mietiskelevät. Heidänkin on syötävä, joten he kerjäävät ruokansa. Täytyy näin olla ainakin maanviljelijöitä, joilta kerjätä. Nykytiede tarjoaa tähänkin ratkaisun. Ympätään ihmisen geenistöön viherhiukkaset tuottavat kasvien geenit. Tämmöinen kasvi-ihminen elää sitten pelkästään istumalla auringossa. Vettä ja vitamiineja, hiven- ja kivennäisaineita suuhun, niin elossa pysytään.

Suomen oloissa talvi estää ympärivuotisen vihreilyn. Turvaudumme taas geeniteknologiaan: jääkarhun turkkigeenit kasvattavat valkeaturkkisen ihmisen. Tietysti vanhempien annetaan valita, minkä elukan turkin he lapselleen haluavat. Koska viherhiukkasten on oltava pinnalla, jotta auringon energia vaikuttaa niihin, tarvitaan keino, jolla ne saadaan kasvamaan turkkiin. Värit siinä saattavat kärsiä, mutta se lienee pieni haitta hyötyjen rinnalla. Ajan mittaan päästään samalla eroon turkistarhauksesta.

Jos näillä pohjoisilla vyöhykkeillä energian saanti talvella jää liian vähäiseksi, voimme toki ottaa taas mallia karhuista ja ryhtyä nukkumaan talviunta. Pientä geenien käsittelyä vain.

Muista mahdollisuuksista voimme ottaa yhtenä esimerkkinä sukupuolisen kaksineuvoisuuden, mikä hävittää nykyiset sukupuolten väliset epätasa-arvot. Feminismin tavoitteet täyttyvät kertarysäyksellä.

Mahdollisuuksia on tarjolla mielin määrin. Voimme laittaa projektin käyntiin kuolettamalla tämän kyltymättömän uuden haluamisen kierteen. Jokainen voi  aloittaa kieltäytymällä ostamasta uuden mallin kännykkää lapselleen.

Jos se tuntuu liian vaikealta mahdollisen perhesovun tuhoutumisen takia, tehkää seuraava mielikuvaharjoitus: valitkaa joku puolueen puheenjohtaja ja kuvitelkaa hänet harrastamassa tantraseksiä jonkun toisen puolueen puheenjohtajan kanssa. Alku kohti rakkauden eikä tavaran täyttämää elämää sekin.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Mukava tieteisfantasia – oikein hyvä.

    Joskus nuorempana opettelin tietotekniikan kuviot, nuo prosessorit ja pc:n opintovapaalla ollen. Havaitsin jo parinkuukauden kuluttua, että uudet sovellukset, siis uudet palvelut edellyttävät tehokkaampia tietokoneita – prosessorin käsittelynopeutta, tietokoneen muistia jne.

    ”Vanhoissa” tietokoneissa toimi yksinkertainen kirjoituskonetta muistuttava tekstinkäsittelyohjelma, mutta ei enää erilaisia toimituksellisia ominaisuuksia tuottavat ohjelmat.

    Samaisella kurssilla erään yliopiston ’matkasaarnaaja’ luennoi tulevaisuuden tietokoneitten ominaisuuksista ja silloin tiedossa olevista optisista verkoista ja vastaavista näkymistä. Sen ohessa hän totesi, että tiedemiehet ovat ilmaisseet kateutensa tieteiselokuvien tekijöille, koska uutuuksien ja ilmiöiden keksiminen on heidän tehtäviään, eikä niin että he keksivät elokuvissa nähtyjen vekottimien ja ilmiöiden perusteet jälkikäteen.

    – Tarkoitan, että ajatuksistasi on moni sinulle kateellinen. Vaalien alla on mukava lukea myös puoluekannatuksia -niitähän me tuotamme erinäkökulmista kun emme ole karanteenissa …

  • Mustamies

    Karhu-juttu on ihan ok. siinä vähenis työttömättii talaven-aikana aika vähhiin. Kaupan ruokalaskukin puolittus. Kuopijon Energia Oy myös säästäisi turvetta/haketta, koska immeiset nukkuisi oman turkin alla, niinkuin Karhut ja kukapa se nukkuissaan valoja tarviis !
    Toinen asia on tämä ”kaksi-neuvoisuus” kirkonmiehetkin ovat jo hammasta purren hyväksyneet avioliitot samaa sukupuolta olevien kanssa.
    Jos ihmisistä tehtäs ”kaks-neuvoisia” sitten eduskuntakin
    sais tehhä oikeita töitä !

  • Eino J. (maallikkona)

    Mustamies hoksasi tuon energiansäästöpointin.
    – Toisaalta, jos ihmisten määrä maapallolla olisi vähäisempi, asuisimme vain lämpimillä seuduilla energiatehokkaasti.

    – Maailmalla matkaillut tuttavani piti erityisesti kansoista, joissa buddhalaisuus ilmeisesti saa heistä iloisia, ystävällisiä ja onnellisen oloisia. Tauno saattaa olla asiasta paremmin perillä, mutta, jotain hyvää heissä varmasti on – ravinto – ilmasto – kulttuuri – ….

    (Taunon 7-kympin ikäraja pulpahti esiin aamulla japanilaisesta romaanista; tuon ikäiset mummot kerrottiin viedyn eräälle kuuvuorelle. Tapa oli kulkeutuneen buddhalaisuuden mukana Japaniin ja säilyneen siellä kalevalaisten runojen tapaan näihin päiviin, kun muissa kulttuureissa runous olisi jäänyt jo unholaan. Myös kastijärjestelmässä vaimo poltettiin miehen kuoltua samoilla tulilla ja afrikkalaiset heimotkin tavan tunsivat … Joillakin seuduin Intiassa myös miehet jättivät hyödyttöminä kotikontunsa uudelle sukupolvelle. He läksivät vaeltamaan.
    Ehdotin muuten takavuosina, että valtio ostaisi (eläkeläisille) palveluasuntoja Espanjasta, kun laman myötä niitä oli halvalla ostaa … elanto on siellä edullista – sote säästöt) … lähtisitkö?

  • Mustamies

    Näen vaalien eellä Valtion järjästämä asunto Epsanjassa olis hyvä-vaalimainos mille puolueelle vuan.
    Olen valamis lähtemään Epsanjaan, niinkuin mustalainen sottaan !
    Tipusaaret olis ihanne paikka !

Jätä kommentti

*