Aikakauttamme on kutsuttu tieteen aikakaudeksi. Jotkut katsovat, että elämme jo jälkitieteellistä vaihetta, jonka jälkeen seurannee sitten maailmanloppu. Ihmisten mieliin tieteellisyys ei ole suuremmin päässyt vaikuttamaan, jos usko kännyköihin jätetään huomiotta. Henkisten uskomusten suhteen ihmiset elävät edelleen keskiaikaa.

Maailmankuvalla tarkoitetaan käsitystä siitä, miten maalliset maailmanasiat ovat syntyneet ja miten ne käyttäytyvät. Kun tähän lisätään eettiset ja esteettiset asiat, saadaan maailmankatsomus. Näiden termien asemesta käytetään nykyisin sanaa todellisuuskäsitys, joka sisältää ne molemmat.

Eri tieteitten saamat tulokset sisältyvät ihmisten todellisuuskäsityksiin. Vaikka ne perustuisivat pääosin uskonnon sanomaan, fysiikan, tähtitieteen ja kosmologian käsitykset universumista otetaan yleensä huomioon. Väittämällä, että Jumala loi maailman saamalla alkuräjähdyksen aikaan, pystyy samalla uskomaan sekä tieteeseen että pappeihinsa. Evoluutioteoria on ainakin fundamentalistipiireissä vaikeimmin nieltävissä oleva tieteen tulos, koska se käsittelee uskontojen arinta ydintä eli elämän alkuperää.  Se kun on ihan pakko Jumalan kontolle laskea.

Suosittu käytäntö kristinuskon maissa on julistaa, että maailmankuva voi olla tieteellinen, mutta maailmankatsomus ei. Tiede kun ei voi sanoa mitään eettisistä arvoista. Tällä tarkoitetaan nähtävästi sitä, että luonnontieteet eivät voi. Aristoteles sanoi niistä aikoinaan paljonkin. Hänet laskettiin keskiajalla myös tieteen suurmieheksi. Hänen etiikan kirjoituksensa vain luokitellaan filosofiaksi eikä tieteeksi. Nykyisin on evoluutiopsykologian kaltaisia tieteen haaroja, jotka ihmisen mieltä ja arvojen syntyä siinä käsittelevät. Jonkun yksittäisen arvon julistamiseen oikeaksi tai vääräksi pystyy sitten kuka tahansa meistä.

Kristinuskon maissa sen valta oli hengen asioissa ehdoton uuden tieteen läpimurtoon 1500 – 1600 luvuille saakka. Raamattu oli pätevin auktoriteetti myös luonnontieteen asioissa, jos se nyt niistä jotain sanoi. Maan pallonmuotoisuus oli poikkeus. Vaikka joidenkin pyhän kirjan sanontojen perusteella voi päätellä sen kirjoittajien pitäneen sitä litteänä, kirkonmiehetkin hyväksyivät sen pyöreäksi.

Yliopistojen teologit ja luonnonfilosofit pitivät todellisuutta täysin käsitettävänä. Sen ainoat ei-niin-hyvin-ymmärrettävät asiat olivat ne Luojan teot, jotka olivat ristiriidassa pappien ja ilmoituksen julistaman kanssa. Kirkonmiesten vallan suhteen tärkein eli se, mitä Hän ihmisiltä halusi, oli toki perin hyvin teologien tiedossa, minkä he myös kansalle selväksi tekivät.

Raimo Lehden mielestä (kirjassa Leijonan häntä Ursa 2001) keskiajan maailmankuva ei nyt ollut suorastaan tieteen luomus, mutta tuon ajan tieteen kanssa yhteensopiva. Sen käsitykset periytyivät 300-luvulla eKr. eläneeltä Aristoteleelta. Katolisen kirkon suurmies Tuomas Akvinolainen laati 1200-luvulla tämän tieteen ja kristinuskon synteesin. Hän totesi, että kaikkea ilmoituksen sanomaa ei voinut järjellä käsittää, mutta uskottaman sitä piti, ehdottomasti. Mitään erillistä tieteellistä ja uskonnollista todellisuuskäsitystä ei liene ollut. Jos jollain oli ja hän siitä kirjoitti, kirjoitukset tuhottiin ja niiden mukana yleensä myös tekijä.

Kosmos oli Jumalan luoma kiintotähtien pallonkuoren rajaama alue, jonka keskellä Maa lepäsi. Sen ulkopuolella ei ollut edes tyhjyyttä saati sitten materiaa. Luonnollinen maailma oli alistettu yliluonnolliselle, jonka luonnonlakien tuolla puolen häärivät olennot asuttivat huippuna kolmiyhteinen Jumala. Ihmisten tieto siitä perustui jumalalliseen ilmoitukseen (= Raamattujen tekstien kertomaan), jonka epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia vain pyhät isät ja teologit kykenivät (ja saivat) tulkita.

Luonnollisen maailman asiat selitettiin yliluonnollisesta käsin. Aristoteles ymmärsi maailman menoa neljällä syyllä, joista kirkkoisät nappasivat halukkaasti käyttöönsä finaalisyyn käsitteen: kaikkien tapahtumien perimmäisin syy oli sen tarkoitus. Lähdettiin liikkeelle Jumalasta. Tämä oli syiden ketjun alku ja loppu, jolla ei ollut syytä. Luoja oli luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Nähtävästi kukaan ei ole koskaan osannut keksiä tälle epäilyttävälle päähänpistolle kunnon perustetta. Ihmisen tarkoitus oli rimpuilla takaisin yliluonnolliseen, mitä päämäärää kutsutaan edelleen pelastukseksi.

Maailma ja kaikki sen asiat oli luotu ihmisen vaelluksen näyttämöksi. Lehmän tarkoitus oli antaa ihmisille lihaa, nahkaa ja maitoa, ruohon tarkoitus ruokkia lehmää, niityn antaa ruoholle kasvualusta jne.  On myös uskottavaa, että kesäilloin itikoiden rääkkäämien ihmisen mieliin tulee herkästi taivas autuutena, jossa niitä ei ole.

Lopulta kaikki tyssäisi maailmanloppuun. Sitten vaan kristinuskon jumaliin uskovat taivaaseen ja muut helvettiin. Samalla koko maallinen luomakunta katoaisi ja vain yliluonnollinen jäisi jäljelle.

Tieteitten rooli tässä todellisuuskäsityksessä oli orjan osa. Ne selittivät luonnollisen maailman asioita, joilla ei ikuisen elämän kannalta ollut suurta merkitystä. Kuten piispa Jolkkonenkin meille kertoi, Jeesus ei suuremmin piitannut, oliko Maa vai Aurinko kosmoksen keskus. Niin oli vähäarvoinen se tieto. Keskiajan teologit kyllä jyrkästi kielsivät jos ei Aurinkoa siksi väittämästä niin ainakin sitä väitettä todeksi väittämästä.

Järjen tehtävä oli keksiä selityksiä ilmoituksen kertomalle. On uskottavaa, että jos Jumala sen ihmiseen sijoitti Hän, koska on niin perin hyvä, asetti sen keinoksi ymmärtää, miten elää elämää, joka pelastukseen johtaa. Taivaan liikakansoituksen ehkäisy vaati tosin pientä ymmärryksen rajausta plus vapaan tahdon sallimisen. Kirkonmiesten älyllinen ylivoima puolestaan perustui siihen, että heillä oli kyky käsittää, että jos järki ja silmien suoraan näkemä ovat ristiriidassa ilmoituksen kanssa, järki ja aistit erehtyvät. Monet heistä olivat toki älyllisissä kyvyissään kenen tahansa tietämämme tieteen neron tasolla. He osoittivat sen mm. selittämällä ehtoollisessa tapahtuviksi väitetyt mahdottomuudet mahdollisiksi.

Ei siis ihme, että uskon miehet tänäkin päivänä halajavat yhteiskuntaa, jossa tämä ihanuus vallitsisi. Minä puolestani olen sitä mieltä, että yrityksiä siihen suuntaan on vastustettava kaikin käytettävissä olevin demokraattisen yhteiskuntamme sallimin keinoin.