Jolkkosen syyllisyyden taakka

  Ismo Vornanen totesi  8.6.2016 Viikkosavon artikkelissaan Kuopiolaismiehetkin vastuussa parituksesta, että ”tiede on selvittänyt, miten avaruusraketit singotaan kuuhun, miten rakennetaan tunneleita vuorten läpi ja siltoja vesistöjen yli. Tieteellä on vain vähäistä tietoa ihmismielen mustista aukoista.” Aikaisemmin hän kirjoitti, että ”sisimmässämme on paljon muutakin kuin sitä, mikä on tungettu pääkalloksi kutsuttuun luumaljaan. ” Lienee tarkoittanut jotain […]

Lue lisää

Soini on mielikuvitusolento

Tuomas Enbuske väitti Iltalehden blogissaan perjantaina 17.6.2016, että Timo Soini on nero. Tosin se on perin kiero kehu varsinaisen tekstin valossa. Enbuske arvostaa älykkyyttä ja väittää, että Timo Soinin kirjoitusten kohderyhmänä ovat ääliöt. ”Ihan yhtä paljon kuin meillä on älykkäitä, meillä on myös ääliöitä. Jokaista jonka ÄO on yli 130, vastaa tyyppi, jonka ÄO on alle […]

Lue lisää

Klassillista sivistystä

Kirjoitin ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta yhteislyseosta vuonna 1966. Meitä valmistui tuolloin 50 vuotta sitten 19 poikaa. Heistä neljä on kuollut. Elossa olevista osallistui tilaisuuteen 13 enemmän tai vähemmän pirteää yksilöä. Kävin koulua kahdeksannen lukuvuoteni uudessa koulurakennuksessa. Poikakoulu muuttui tuolloin yhteiskouluksi, kun ensimmäiset tyttöoppilaat tulivat sinne. Samalla alkoi muutos, jonka myötä entinen klassillisen sivistyksen opinahjo on muuttunut […]

Lue lisää

Oikeudesta puhua asioista, joista ei mitään tiedä

  ”Kirjailijat ja filosofit ovat muuttaneet maailmaa syvällisemmin kuin kauppatieteilijät tai insinöörit” väitti Sixten Korkman kolumnissaan Humanistit ovat kommentoineet taloutta – nyt on ekonomistin vuoro puhua kulttuurista. ( HS 15.5.2016.) Kun kerrotaan, että humanistit ovat sitä tai sitä mieltä, minua jää vaivaamaan se, mitä kirjoittaja mahtaa humanisteilla tarkoittaa. Onko esimerkiksi kirjailija, vaikkapa Laura Lindstedt, automaattisesti […]

Lue lisää

Elektronit enkeleitä etevämpiä

Enkelit ajatellaan henkisiksi otuksiksi, joiden tehtävä on toimia välittäjinä ihmisten ja Jumalan välillä. Tärkeimmät kysymykset kuten pystyvätkö enkelit syntiä tekemään, ovat puhtaasti teologisia kysymyksiä, joihin ei maallisilla tieteillä ole ollut osaa eikä arpaa. Mutta kun pitää selitettämän, miten aineettoman olennon liikkuminen eroaa aineellisten tavoista tai kuinka monta henkiolentoa mahtuu neulan kärkeen, tarvitaan fysiikkaa. Keskiajan teologit […]

Lue lisää

Ihmisen tärkein ominaisuus on kyky kuvitella olemattomia

Yuval Noah Harari esittää kirjassaan Sapiens Ihmisen lyhyt historia käsityksensä ihmisen historian tärkeistä kehityslinjoista. Kirjaa käsittelevistä lehtijutuista sain käsityksen, että hän väittää ihmisten tärkeimmäksi ajattelun kyvyksi olemattomien kuvittelun taidon. Hän pitää uskoa jumaliin tämän taidon tuotoksina, mutta väittää rahankin olemattomaksi. Lisäksi hän katsoo, että jumaliin uskosta on ollut aikojen saatossa hyötyäkin. Joten ei auttanut muu […]

Lue lisää

Savolainen raamattuvyöhyke

  Amerikassa on raamattuvyöhykkeeksi kutsuttu alue, jossa evankelisprotestanttinen kristillisyys vallitsee kulttuuria. Uskontoihin suhtautuminen on näillä alueilla fundamentalistista, mikä tarkoittaa, että Raamattujen sanat otetaan kirjaimellisesti todesta. Kuopiossa ilmestyvien lehtien lukeminen herättää nykyisin epäilyn, että Suomen raamattuvyöhyke on siirtynyt Pohjanmaalta Savoon. Savon Sanomien elämänkatsomuksellisiin asioihin vähänkään liittyvät jutut ovat yleensä pappien kirjoittamia. Piispa Jolkkonen saa runsaasti palstatilaa, […]

Lue lisää

Kansallista masokismia

Vuodenvaiheen aikainen naisten ahdistelu kirvoitti runsaasti meteliä mediassa ja somessa. Katsellessani erään asiantuntijan kommenttia tv:ssä ainoa mielenkiinto oli siinä, missä vaiheessa hän alkaa syyttää suomalaisia miehiä. Eikä tarvinnut pettyä. Tutkimukset osoittivat näet, että eurooppalaisessa vertailussa Suomessa jne. Mediaan ilmaantui tarinoita, joissa naiset kertoivat ikäviä muistojaan ahdistelluiksi joutumisistaan. Vastapainoksi eräs tutkija, nainen hänkin, väitti, että suomalainen […]

Lue lisää

Rasismin tulevaisuuden näkymiä

Koulukiusaaminen ja rasismi ovat ihmiskunnan ikuisia riesoja, joista on vaikea päästä eroon. Koulukiusaaminen loppuu vain lopettamalla koulut ja rasismi lopettamalla ihmiskunta. Huippuälykkäät yksilöt eroavat muista oppilaista, mikä tarkoittaa heidän luokitteluaan hikipingoiksi tai mitä he nykykouluissa lienevätkään. Heitä yleensä jonkin verran kiusataan. Mutta nykytilanne ei ole mitään verrattuna tulevaisuudenkuviin, joita tekoälyn parissa puuhaavat tiedemiehet eteemme maalailevat. […]

Lue lisää

Ihmisen käsityskyvyn rajoista

Kirjoitin aikaisemmin blogin, jossa käsittelin sitä, miten mietiskelijät saavuttavat sanoin selittämättömiä tietoisuudentiloja ja alkavat sitten selittää niitä sanoin. He käyttävät valaistumisensa tulkinnoissa aikaisemmin oppimiaan käsitteitä jo siitäkin syystä, että he toki haluavat lukijoitten ymmärtävän heitä. Se puolestaan johtaa armotta täysin vääriin johtopäätöksiin. Nykyaikana selitämme sanoin erinäisiä tieteen tuloksia, joita ei voi ilmaista jokapäiväisiä käsitteitä käyttämällä. […]

Lue lisää

Missä supertekoälykään ei ihmisen kykyjä ylitä

Helsingin sanomien artikkelissaan ”Mitä ajattelin tänään” Juhani Mykkänen kirjoitti, että 45 vuoden päästä ihmiskunta joko tuhoutuu tai muuttuu kuolemattomaksi. Ennustus perustuu kehitteillä olevan supertekoälyn (ASI) mahdolliseen luojiensa ohjauksesta irtautumiseen, jolloin se alkaa huseerata itsekseen ilman, että ihmiset voivat sen tekemisiin enää vaikuttaa. ASI alkaa käydä läpi omaa luojastaan erillistä evoluutiota. Se kehittää yhä suurempaa neroutta […]

Lue lisää

Jumalallista luonnontiedettä

Jossain älyllisen kehityksensä vaiheessa ihmiset alkoivat palvoa taivaankappaleita uskoen niiden vaikuttavan maallisiin tapahtumiin. Tuskin heillä oli mitään jumalan käsitettä siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme. Kuu ja Aurinko ovat ilmiselviä ehdokkaita ihmisten kohtaloitten määrääjiksi. Syntymät ja kuolemat ovat elämän kuohuttavimpia tapahtumia, joten kuvittelemalla ne näitten taivaallisten olentojen piirteiksi saatiin aikaan uskontoja. Kuva esittää Auringon vuotuista […]

Lue lisää

Viattomat uskonnot

  Monikulttuurisuuden tutkija Anita Novitsky Väestöliitosta väitti perjantaina 27.11.2015 A-studiossa, että mikään uskonto ei hyväksy väkivaltaa. Hän ei mukamas tiennyt yhtään uskontoa, jossa opetettaisiin käyttämään edes henkistä väkivaltaa halveksimalla toista ihmistä tai yleensäkään tekemään toiselle pahaa. Novitsky ei voi työnsä takia toki muuta mieltä ollakaan. Jos hän erehtyisi kertomaan muuta, hänen työnsä maahanmuuttajien parissa kävisi […]

Lue lisää

Ovatko ihmiset kehittyneet paremmiksi isonvihan ajoista?

Pariisin terroriteot herättävät ihmisissä kauhua, joka tuntuu suhteettomalta vaikkapa Ukrainassa alasammutun koneen tapaukseen verrattuna. Kaipa sen pudottaminen oli vahinko, mutta silti. Sama pätee venäläiseen pommin pudottamaan koneeseen, joka oli yli 200 uhria vaatinut terroriteko. Ihmisten reagointi ei näytä noudattavan ainakaan lukumäärien logiikkaa. Syyrian sodassa kuolleitten määrät ovat jo niin suuria, että empatian kykymme eivät niihin ulotu. Tutkimukset […]

Lue lisää

Sekulaarin politiikan tarpeesta

Kiista tasa-arvoisesta avioliittolaista paljasti, että Suomen eduskunnassa on muitakin kuin kristillisdemokraatteja, jotka perustavat mielipiteensä uskontoon. Mika Niikko väitti ministereiden ja kansanedustajien saaneen tehtävänsä Jumalalta ja ihmetteli Timo Soinin ja Juha Sipilän jumalanpelon puuttumisia. Timo Soini perusteli vastustavaa mielipidettään kertomalla, että avioliitto on katolisen kirkon sakramentti. Se oli sillä kuitattu, ihan itsestäänselvyys. Avioliitto ei ole sakramentti […]

Lue lisää

Tyhmä mutta viisas

Kerroin aikaisemmassa blogissani, miten 5-vuotias tyttären tyttäreni sipilöi minut kauniista rumaksi mutta söpöksi. Hän lohdutteli kertomalla, että ei siitä pidä välittää, koska kauneus, rumuus ja söpöys ovat synnynnäistä. Yleinen viisauskin kertoo, että jos asialle ei mahda mitään, siihen ei pidä kiukkuaan tuhlata. Älykkyys on kauneuden tapaan synnynnäinen ominaisuus, jonka vanhemmilta perityt geenit määräävät. Hyvä ravinto […]

Lue lisää

Tähtitieteen lehtolapsi kristinusko

Olen uskonnoton ja luonnehdin itseäni niin mieluummin kuin käyttämällä ateisti-termiä. Se tarkoittaa jumalankieltäjää ja saa lisävärinsä uskovien keskuudessa siitä, että koska nämä uskovat Jumalaan, ateisti heidän mielestään kieltää jotain olemassa olevaa. Vähän kuin lapsi kieltää isänsä, mikä on niin väärin. Minä puolestani en ajattele kieltäväni yhtään mitään todellista, joten olen syyntakeeton. Lehdissä vannotetaan maahan muuttavien […]

Lue lisää

Sanojen ulottumattomissa olevan sanallisesta kuvaamisesta

Kuopion kaupunkilehdessä 26.9.2015 Jaana Huitti kertoi kokeneensa valaistumisen. Hän on kirjoittamassa kirjaa jumaltietoisuudesta, joka on jokaisessa ihmisessä. Hän väittää ylittäneensä aineelliset ja aistinvaraiset rajat ja kokeneensa kokemuksen myötä kaikenlaista hienoa ja ihanaa. Kari Kuula kehottaa tässä asiassa itsekriittisyyteen, mutta kertoo uskovansa, miten jokaisen sisältä löytyy portti syvempään ja korkeampaan todellisuuteen. Ehkä hänenkin pitäisi sitä itsekriittisyyttä […]

Lue lisää

Ruma mutta söpö eli miten minut sipilöitiin

  Eläkkeelläolijan tärkein yhteiskunnallinen tehtävä on auttaa työssäkäyvää jälkipolvea käymään työssä pitämällä tarpeen vaatiessa huolta jälkipolven jälkipolven viihtyvyydestä. Mummot hoitavat mielellään ihan niitä pieniä. Mutta kun näillä alkaa olla ikää riittävästi, vastuu ajankulumisesta pakkaa siirtymään ukeille. Mummot pesevät astioita ja vaatteita, valmistavat ruokaa, siivoavat ja tekevät kaikkia näitä vähäpätöisempiä töitä ukkien joutuessa epätoivoisesti vaikka hyppimään […]

Lue lisää

Paskahuussibook

Rajusti kasvanut pakolaistulva Eurooppaan on yllättänyt suomalaiset. He suoltavat julkisuuteen tekstiä, jossa tulijat avosylin vastaanottavat ja heidät jyrkästi torjuvat ovat äityneet sanasotaan, jossa ei rajoja tunneta. Saku Heinonen Savon Sanomissa kirjoitti, että ” Yllättäen olemmekin äänekäs, ruikuttuva, vihaava, epäluuloinen, mutta päänsä piilottava sakki. Emme kansa, emme yhtenäinen, emme ylpeä. Mölisemme, kuin kulttuuriton roskajoukko ilman ymmärrystä […]

Lue lisää

Maksimaalista optimismia

Maksimaalista optimismia Keskiajan todellisuuskäsitys kuvasi sulkeutuneen sisäkkäisten pallonkuorten rajaaman kosmoksen, jonka keskus Maa oli. Jumala oli kaiken alku ja loppu. Ihmisten tarkoitus pelastua Jumalan luo, minkä jälkeen kosmos muuttui tarpeettomaksi ja katosi. Vain yliluonnollinen maailma jäi jäljelle. Se oli täysin keksitty oma universuminsa, jonka olemassaolon haastaminen estetään edelleen väittämällä, että se on tieteen ulottumattomissa. Tieteellinen […]

Lue lisää