Päivi Räsänen ja Jeesuksen sukupuoli

Päivi Räsänen on kirjoittanut miehensä kanssa kirjan, jossa väitetään mm. sanottavan, että ”kirkon on edelleen sanottava synti synniksi. On julmaa ja rakkaudetonta, jos homoseksuaalisuuden harjoittamista ei sanota synniksi.”

Yhdysvalloissa Orlandossa yksi kenties samoin ajatteleva muslimi murhasi homoklubilla ainakin 49 ihmistä. Baptistikirkon pastori Roge Jimenez lausahti asiasta seuraavaa: ” Ihmiset kysyvät minulta, etkö ole surullinen, kun 50 sodomiittia kuoli. Se on sama kuin jos minulta kysyttäisiin, olenko surullinen 50 pedofiilin kuolemasta. No, en ole. Uskon tämän auttavan yhteiskuntaa.” Hän puolusteli mielipidettään myöhemmin kertomalla, että oli siteerannut Raamattua. ”Koko pointti oli, että jos ihmisiä, joille Jumala on jo antanut kuolemantuomion, kuolee, se ei ole välttämättä suremisen arvoista. ”

Räsäset edustavat samaa käsitystä maailmasta. He toteavat, että ”enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Tämän näkemyksen mukaan myös lait voi ohittaa, koska ne ovat ihmisten laatimia.

Jos uskoo ketjuun ” on olemassa Jumala, jonka tahto ilmenee Raamatussa, ja sitä pitää totella”, niin Räsäsen kanta on perusteltu. Hänkin tottelee pyhää sanaa valikoiden, kuten kristityillä Suomessa on tapana. Se on pelkästään hyvä asia, koska hän ei sentään Jimenezin tavoin kannata kuolemantuomiota homoseksuaaleille.

Räsäset kirjoittavat, että ”keskustelussa on vahvistunut vaatimus määritellä sukupuoli oman kokemuksen pohjalta. Kahden sukupuolen jaottelun sijaan haluttaisiin puhua monista sukupuolista tai sukupuolten saumattomasta jatkumosta.” Päivi Räsänen on lääkäri, mutta näyttää ohittavan sukupuolen määrittelyn tieteellisen tiedon pohjalta ja vetoaa siinäkin Raamattuun. Sen kirjoittamisen aikaan kromosomeista ei tiedetty yhtään mitään, joten sen käsityksissä on kenties pieniä puutteita.

Jos Frank J. Tipleriä on uskominen, Jeesus olisi esimerkki tästä sukupuolten saumattomasta jatkuvuudesta. Kirjassaan The Physics of Christianity (Kristinuskon fysiikka)hän selittää neitseellistä syntymää nykytieteen valossa.

Kromosomien perusteella suurin osa ihmisistä voidaan jakaa kahteen ryhmään. Jos kromosomeja on kaksi samanlaista (XX), on yleensä kyse naisesta. Jos kromosomit ovat eri paria (XY), kyse on yleensä miehestä. Määrittely ei ole ehdoton. Sukupuoli on myös riippuvainen kehon tunnusmerkeistä ja siitä, miten kukin sen  kokee. Kromosomeillekin on eri vaihtoehtoja. On olemassa esimerkiksi XX-miehiä ja XXY-naisia.

Frank Tipler väittää kirjassaan, että neitseellinen syntymä on täysin mahdollista luonnollisten mekanismien kautta. Neitseellisesti syntyneet ovat tosin melkein 100-prosenttisella varmuudella naisia, joilla on XX-kromosomipari. Jeesus oli Tiplerin käsityksen mukaan XX-mies. Arviolta 1 mies 20 000:sta on sellainen. He ovat lyhempiä ja heillä on pienemmät hampaat ja pienemmät kivekset kuin XY-uroilla. Lisääntymään he eivät pysty, mutta mieliltään ja älyiltään he ovat normaaleja.

Tipler arvioi, että tässä tapauksessa neitseellisen syntymän mahdollisuus olisi luokkaa 1/20 00028 .  Se on lähes mahdotonta, joten sen voi luokitella miksikäs muuksi kuin ihmeeksi. Todennäköisempää olisi siis, että Jeesus olikin nainen?

On sitten kokonaan eri asia, onko Tipleriä uskominen. Hän ymmärtää kosmologiansa ja kvanttifysiikkansa perin pohjin, mutta niiden ja kristinuskon naittaminen on homoliittojakin syntisempi hanke. Hän käyttää logiikkaa, jossa oletetaan ensin Raamatun sanoman pitävän kirjaimellisesti paikkansa. Tätä ei tietenkään tarvitse perustella mitenkään. Siis hyvin räsäsmäistä ajattelua. Sitten sovitetaan ikivanhoja taruja modernin kvanttifysiikan oppeihin. Tuloksena on keitos, jota uskovat tuskin tunnistavat saati sitten ymmärtävät.

Kirjassaan The Physics of Immortality (Kuolemattomuuden fysiikka) hän selitti, miten kuolemattomuus on mahdollista tai jopa todennäköistä nykytieteitten valossa. En ymmärrä kvanttifysiikkaa niin syvällisesti, että uskaltautuisin sanomaan mitään kirjan tieteellisten väitteitten laadusta. Turvaudun Kari Enqvistiin, joka tiedemiehisellä arvokkuudellaan totesi kirjan olevan yhtä epäilyttävä kuin kesämökin pöydälle helleviikoksi unohtunut lahna. Joten jos väitän kirjan The Physics of Christianity olevan tuon mätälahnan suolista kehitellyn, olen kai yhtä vakuuttavan tiedemiesmäinen?

Kommentit

  • Paristo

    Liian suuri osa maallistuneista tiedemiehistä puhuu puppua ja siitä jopa palkkaa saa.
    Suomen yliopistot haluavat tienata tutkijoillaan rahaa ja mainetta nollatutkimusten kaltaisten homotieteilyjen vastapainona. Se on oikea suuntaus.
    Raamatun sanoma on kestänyt tuhansia vuosia.
    EU:sta keskustellaaan jatkuvasti . Se on luonnollista jos vastakkaisia mielipiteitä on saman verran. Mutta homomenojahan suosii vain mikroskooppinen osa maapallon asukkaista. Miksi väsyneen kansakunnan media toistaa muutaman tuhannen homonsa ihanteita päivästä toiseen? Rikkaruohomainen ylijulistus häiritsee kansakunnan eheytymistä, lapsen selviytymistä aikuiseksi, estää kansakunnan tuottavan väestökasvun korvatessaan miehen ja naisen yhdynnän erilaisilla navetoissa ja sikaloissa, ym toimivilla keinosiemennysnikseillä ym

  • Jari Holopainen

    Riippunee näkökulmasta, mutta ehkä vähemmistöjen esille nostamisella ylläpidetään enemmistön ihailtua normia. Mitä tuo enemmistö on, siitä ei tiedetä paljoakaan. Vähemmistöistä sen sijaan tiedetään todennäköisesti kaikki.

    Nykyään suhtaudun neitseelliseen syntymään vapaamielisemmin. Viime aikoina olen miettinyt sellaista, josko monet Raamatun ideoista onkin lainattu aikaisemmin ilmestyneestä Platonin ideaopista. Muistelen Platonin olleen sitä mieltä, että ideoiden maailma ja ideat ovat ikuisia. Neitseellinen syntymä voi ideaopin valossa olla ihan mielekäs ajatus. Miten jotakin ideaa kannetaan (ollaan raskaana) ja lopulta se synnytetään?

  • Ari Niemeläinen

    Tämmöinen yli 60 vuotias lapsenuskossa elävä mielestään kristitty miehentekele kun lukee niin Taunon kuin räsäsläistenkin mielipiteitä, alkaa ahdistamaan. Minulle laiseni uskominen on tuonut pelkästään hyvää ja yritän olla tuputtamatta sitä kenellekään, jos olenkin vaikka harhaoppinen. Minun olisi viisainta jättää jyrkät mielipide-kirjoitukset uskosta tai sen puutteesta lukematta, mutta aina niistä jotakin saa, en ehkä mitään opi. Ammattini puolesta kuuntelin tuhannet saarnat ja puheet, harvempi niistä vaan on kolahtanut tai jäänyt mieleen, mutta jyrkistä mielipiteistä ja Raamatulla päähän lyömisestä olen monasti mieleni pahoittanut.

    • Tauno Puolitaival

      Jos en usko Jumalaan ja sanon sen, niin mielipiteeni on jyrkkä? Jos joku uskoo Jumalaan ja sanoo sen, niin eikö hänen mielipiteensä ole yhtä jyrkkä?
      Minun puolestani jokainen uskokoon vapaasti Jumalaan, mutta Raamatun tai Koraanin sanojen ottaminen Jumalan sanana ja vaatimukset sen orjallisesta noudattamisesta ovat syypäitä melkoiseen määrään nykymaailman pahuudesta.

  • peter pyykkönen

    “Räsäset edustavat samaa käsitystä maailmasta. He toteavat, että ”enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” Tämän näkemyksen mukaan myös lait voi ohittaa, koska ne ovat ihmisten laatimia.”

    Uskonto on tasan sitä, mitä sen nimeen TEHDÄÄN. Kerro milloin kristityt tai sen saarnaajat, papit, ovat tappaneet homoja tai huorintekijöitä tai edes vaatineet sitä?
    Eikö mielestäsi ole yhteismitatonta julistaa homon joutuvan helvettiin kuin julistaa ja kivittää homo kadulle?

    yli 10 muslimimaassa sen sijaan laki antaa kuolemantuomion homostelusta.

    Räsänen sanoo homouden olevan synti, aivan kuten raamattu opettaa, mutta mitä hän vaatii synnistä rangaistukseksi? Vaatiiko hän maallisen oikeuden antavan rangaistuksen homostelusta vai ulkoistaako rankaisemisen jumalalle?

    Näin telaketjuateistina ja ääriskeptikkona olen vähän pettynyt tähän jatkuvaan muslimien&islamin perseilyn valkopyykkämiseen ja sen älyllisen epärehelliseen vertaamiseen kristittyjen tekemisiin.

    • Tauno Puolitaival

      Kristityt ovat tappaneet homoja ja huorintekijöitä vuosisatojen saatossa oman osuutensa. Venäjä on kristitty maa eikä siellä homoja taideta juuri suosia?
      En myöskään ymmärrä syytöstä muslimien valkopyykkäämisestä, jos tarkoitit sillä nimenomaan minua. Yhdessä blogissa ei ole tilaa mustamaalata kaikkia uskontoja vaikka halua olisikin.
      Kirjoitukseni varsinainen aihe oli esittää erään kristityn tiedemiehen näkökanta Jeesuksen sukupuoleen ja se, että vastoin Räsäsen mielipiteitä jako ei ole yksiselitteinen.
      “Sama käsitys maailmasta” tarkoitti lähinnä kristittyä pastori Roger Jimenezia.

  • Ari Niemeläinen

    Väittäisin kaikkia uskon nimissä tehtyjä hirveyksiä koko usko-asian tahalliseksi väärinymmärrykseksi ja keppihevoseksi vallan himolle ja sekö oikeuttaa raiskaamaan ja tappamaan? Kyllä piruksikin nimitetty pahantekijä (ihminen) on jostakin muusta kuin uskosta, uskonnoista tai uskomuksista lähtöisin, näin minä uskoisin.

  • arkimies

    Tauno: “Raamatun … sanojen ottaminen Jumalan sanana ja vaatimukset sen orjallisesta noudattamisesta ovat syypäitä melkoiseen määrään NYKYMAAILMAN pahuudesta.”

    Peter: “Kerro milloin kristityt tai sen saarnaajat, papit, ovat tappaneet homoja tai huorintekijöitä tai edes vaatineet sitä?”

    Tauno: “Kristityt ovat tappaneet homoja ja huorintekijöitä VUOSISATOJEN SAATOSSA
    oman osuutensa.

    Peter on NIIN oikeassa! Kahta kertaa ajattelematta sinä Tauno, siinä kuin kymmenet muutkin suomalaiset kolumnistit, toistuvasti niputat kristikunnan menneisyyden ja nykypäivän jihadistien teot TÄMÄN PÄIVÄN uskovien kannettavaksi ja vastuulle!

    Tarvitaan joka siunaaman kerta ulkopuolinen vaatimus kirjoittajan paluusta nykytodellisuuteen, että korjataan päättömien heittojen koskeneen mennyttä vuosituhatta. Itse asiassa Tauno antoi periksi varsin helposti; moni kirjoittaja haluaa pitää illusioitaan näytillä, koska vakavasti uskovien syyttäminen suurinpiirtein kaikesta on helppo ja enemmistön hyväksymä huvi.

    Mitä tarkoittaa “oman osuutensa”? Samassa suhteessa kuin heitä on väestössä? No, senhän ovat varmasti ateistitkin tehneet! Tuskin kukaan erikseen välttää homon tappamista, kun kyse on vaikkapa satunnaisesta katuammuskelusta, liikenneraivon uhreista, kapakkatappeluissa kuolleista tai ryöstön yhteydessä tapetuista.

    Lopuksi: “Erään kristityn tiedemiehen” valintasi oli aika poleeminen, kun miettii kuinka monen muun kristiystä tiedemiehen joukosta olisit voinut valintasi tehdä mm. julkaisujen painoarvon perusteella. Se, että valitsemasi tiedemies julkaisee lööppimäisesti nimettyjä kirjoja, kertoo jo jotain siitä, ettei hänen spekulaatioidensa painoarvo ole erityisen suuri.

    • Tauno Puolitaival

      Pyykkönen kysyi, että kerro, milloin…?
      Väität, että minä toistuvasti niputan menneitten aikojen synnit ja jihadistien teot nykypäivän uskovien vastuulle. Tulitko tuohon tulokseen pelkästään tämän blogini perusteella? Väite on aika kohtuuton. Jihadistien suhteen se on täysin perusteeton.
      Jutustani kävi hyvin ilmi, että en pidä Tiplerin painoarvoa kovin suurena. Hänen esityksensä neitseellisen syntymän mahdollisuudesta vaikuttaa kuitenkin varsin perusteellisesti tutkitulta.

  • aamukahvit väärään kurkkuun

    >> “On julmaa ja rakkaudetonta, jos homoseksuaalisuuden harjoittamista ei sanota synniksi.”

    Yhdysvalloissa Orlandossa yksi kenties samoin ajatteleva muslimi murhasi homoklubilla ainakin 49 ihmistä. >>

    Ai “kenties” samoin ajatteleva? Luuletko tosissasi, että joukkomurhan tehnyt ajattelisi mikä olisi julmaa ja rakkaudetonta homoja kohtaan? Siis tosissasi, Tauno: Ajatteletko, että tuon muslimin mielessä olisi edes joskus käynyt ajatus, että olisi rakkaudetonta olla KERTOMATTA homoseksuaaleille, että he harjoittavat syntiä? Ja kun tuo ajatus kävi mielessä, niin mielestäsi hän sitten päätti sitten olla tuhlaamatta sanoja ja kertoa asian tappamalla nuo ihmiset? Joopa joo…

    • Tauno Puolitaival

      “Samoin ajattelulla” tarkoitin lähinnä sitä, että joukkomurhaaja piti homoutta syntinä.
      Myönnän, että mieleeni ei juolahtanut Räsäsen tarkoittavan julmuudella ja rakkaudettomuudella sitä, että homoille ei kerrota homouden olevan syntiä. Uskonnollinen ajattelu ei ole vahvoja puoliani.

Jätä kommentti

*