Sanojen ulottumattomissa olevan sanallisesta kuvaamisesta

Kuopion kaupunkilehdessä 26.9.2015 Jaana Huitti kertoi kokeneensa valaistumisen. Hän on kirjoittamassa kirjaa jumaltietoisuudesta, joka on jokaisessa ihmisessä. Hän väittää ylittäneensä aineelliset ja aistinvaraiset rajat ja kokeneensa kokemuksen myötä kaikenlaista hienoa ja ihanaa.

Kari Kuula kehottaa tässä asiassa itsekriittisyyteen, mutta kertoo uskovansa, miten jokaisen sisältä löytyy portti syvempään ja korkeampaan todellisuuteen. Ehkä hänenkin pitäisi sitä itsekriittisyyttä harjoittaa pikkasen enemmän.

Kun valaistumisen kokeneet kertovat saavuttamistaan universaalisen rakkauden tiloista, heidän sanojaan ei ole syytä epäillä. Mutta heti kun he alkavat tulkita näitä sanojen ulottumattomissa olevia kokemuksiaan, he voisivat huomata, että niiden selittäminen kirjoja kirjoittamalla on lievästi sanoen epäloogista puuhaa.

Henkisten maailmojen löytäjät julistavat joka käänteessä, miten varmasti he tämän sanojen ulottumattomissa olevan tietävät. Aivojen toiminnan ikävä piirre on se, että varmuuden tunteella ei tarvitse olla mitään tekemistä ulkoisen maailman faktojen kanssa. Kaikki mitä ihminen tietää tai kokee, tapahtuu aivojen prosessien kautta. Ne puolestaan voivat käydä tyhjäkäyntiä silloin, kun eivät reagoi mihinkään ulkomaailmasta tulevaan aistisyötteeseen ja yhdistelevät sisällään olevia abstraktioita johdonmukaisiksi viritelmiksi. Jumaltietoisuus ei kumpua välttämättä ihmisen ulkopuolella olevasta jumalasta, vaan on tämän tyhjäkäynnin tulosta. Itämaisista uskonnoista kertovan kirjallisuuden lukeminen on omat abstraktionsa ihmisten kalloihin neuronirykelmiksi ryhmitellyt ja omia kokemuksia tulkitaan sitten sen sanastoa käyttäen. Jos valaistunut alkaisi kehittää omia sanojaan ja kirjoittamaan niitä käyttäen näistä sanattomista kokemuksistaan, niin ei taitaisi lukijoita löytyä. Saati jos olisi johdonmukainen ja kirjoittaisi sanoja käyttämättä.

Ihmisen kokeman voi jakaa ulkoiseen materiaaliseen ja sisäiseen henkiseen maailmaan. Mutta kummankin kokeminen tapahtuu aivojen rakentamien mallien kautta, joita joskus illuusioiksi kutsutaan. Värit ovat hyvä esimerkki siitä, miten aivot luovat jotain, mikä hyvin konkreettisesti koetaan olevan esineen itsensä ominaisuus vaikka ne eivät sitä ole. Punainen ruusu koetaan punaisena, vaikka todellisuudessa ruusu heijastaa sähkömagneettisesta valoksi kutsutusta säteilystä osan, joka silmään osuttuaan monivaiheisten aivojen suorittamien prosessien välityksellä koetaan tietoisuudessa jonakin, joka on punaiseksi nimetty. Punaisuus on aivojen tuotos eikä sitä muussa mielessä ole.

Tässä tapauksessa ulkoisessa todellisuudessa on sentään jotain, joka tarvitaan, jotta aivot pystyvät värin kokemuksen tietoisuuteen synnyttämään. Sen aiheuttava materiaalinen ilmiö pystytään myös tieteellisten mittausten avulla varmistamaan. Tietoisuus väristä voidaan julistaa siinä mielessä hieman luotettavammin ihmisen ulkopuolisesta lähteestä alkunsa saaneeksi kuin tietoisuus jumalasta. Joka tapauksessa myös valaistumisen kokemukset ovat aivojen luomia, joten jos tieteellisesti haluaa ilmiötä tutkia, niin aivoihin on sukellettava. Vasta niiden toiminnan ymmärtäminen valaistumisenkin tapauksessa antaa mahdollisuuden sanoa, mikä on totta ja mikä ei.

Maailman tapahtumat tulkitaan kahdella eri tavalla. Fysikaalisen maailman tapahtumat selitetään luonnontieteen keinoin. Aivot tulkitsevat ilmiöitä näkemällä kaikessa syitä ja seurauksia. Menneinä aikoina ihmiset eivät osanneet selittää salaman kaltaista luonnonilmiötä materiaalisin käsittein. He tulkitsivat sitä olettamalla syyksi jonkin elollisen hämäryyden, joka halusi räiskytellä taivaalla ja jopa vahinkoa aiheuttaa. Ihmiset alkavat luonnostaan myös täysin fysikaalisten ilmiöitten selittämisen soveltamalla ensin tapoja, joilla elollisen maailman tapahtumia ymmärretään. Fysikaaliset selitykset  vaativat koulutusta niiden käytössä. Henkiset selitykset syntyvät automaattisesti. Sanattomia nämä selitykset eivät ole, joten kielen opettelun ne molemmat vaativat.

Michael Graziano väittää kirjassaan God Soul Mind Brain: A Neuroscientist’s Reflections on the Spirit World (Leapfrog Press. Kindle Edition.), että ”itsen kokeminen, sielu, tietoisuus, henki, aaveet, jumala, kaikki mikä henkisen maailman kansoittaa, ovat mielen havaintoja, jotka aivojen sosiaalinen koneisto luo.”

Selviytyäksemme toisten ihmisten ja eläinten kanssa on pystyttävä arvaamaan, mitä kohtaamamme ihmiset aikovat. Näemme ilmeistä, että joku on vihainen tai onnellinen. Silmien suuntautumisen ja liikkeitten perusteella arvaamme, mihin hän menee. Yritämme astua toisen nahkoihin ja mahdollisimman tarkkaan keksiä, mitä hän ajattelee. Syyn ja seurauksen näkeminen muuttuu muotoon ”tuo haluaa siitä tai siitä syystä tehdä sitä tai sitä.” Mutta emme koe toisten ihmisten mielten tiloja suoraan, eikä ole mitään takeita, että arvauksemme osuvat oikeaan.

Grazianon mielestä tietoisuutemme syntyy myös saman prosessin kautta. Yritämme mallintaa oman mielemme samalla periaatteella. Ainoa ero on se, että saamme omien aivojemme prosessien tuloksista enemmän tietoa kuin toisten. Mutta suurin osa niiden toiminnasta ei koskaan sisälly siihen, minkä tietoisesti koemme.

Joka tapauksessa elämämme sosiaalisessa yhteisössä perustuu siihen, että aivomme luovat toisista ja myös itsestämme sekä fyysiset että henkiset mallit. Toisen ihmisen kokeminen sisältää joka hetki myös arvauksen siitä, mitä hänen tietoisuutensa sisältö kulloinkin on. Aivot sisältävät evoluution tätä varten kehittämän laitteiston, jonka avulla ihminen yrittää selvitä sosiaalisen ympäristönsä haasteista.

Grazianon sanoin ” nämä mielen mallit, aivojen havaintokoneistojen konstruoimat yksinkertaistukset, liitettyinä johonkin paikkaan ympärillämme olevassa tilassa ikään kuin ne olisivat holografisia projektioita, ovat henkiä.” Tämä projektio voi olla mallinnus jostain yksittäisestä ihmisestä, jolloin sitä voi kutsua tämän sieluksi. Tämä ihminen voi olla  myös oma itsemme. Tai niitä voi luoda vapaasti ympärilleen leijumaan ilman mitään konkreettista mallia taustalla.

Ihmiset näkevät luonnostaan kaikissa sattumuksissa erilaisia tarkoitusperiä. Jos ihminen jää eloon pahasta onnettomuudesta, hän saattaa selittää tätä siten, että hän ei ollut vielä saattanut loppuun hänelle jonkun jotenkin sälyttämää jotain tehtävää. Intentionaalisuus on tarkoituksellisuutta, jossa tietoinen toiminta suuntautuu jotain päämäärää kohti. Ei riitä, että kivi vierii alamäkeen, vaan taustalla on oltava elävä tietoinen olento. (Filosofeilla on sille toki paljon monimutkaisempia määritelmiä, mutta kaipa tämä riittää tässä.) Graziano määrittelee Jumalan sanoin ”mitä on Jumala muuta kuin intentionaalisuuden havaitsemista globaalissa mittaskaalassa? Se on yhden, yhdistetyn mielen havaitsemista kaikkien muuten selittämättömien tapahtumien takana.” Siinä ikään kuin karsitaan monimutkaisuutta, kun kaikkien lukemattomien sattumusten syiksi ei oleteta eri mieliä vaan ihan vain yksi Mahtimieli.

Korkeampi tietoisuus on uskonnollista kaunokieltä, jolla kokemisia koristellaan ja ylennellään. Antonio Damasio puhuu ydintietoisuudesta. Se on tietoisuuden minimi, jossa ajan kokemus häviää ja jossa tietoisuus itsestä koskee persoonaa, mutta ei identiteettiä. Laajempi tietoisuus kokee sen egon, joka sisältää myös omaan elämään liittyvät muistot ja myös ne ikävät pelkoa ja vihaa aiheuttavat.

Jos valaistumisen myötä ego häviää ja ihminen muuttuu itsettömäksi, niin sehän tarkoittaa palaamista tietoisuuden alempiin tasoihin jos nyt ei ihan ydintietoisuuteen saakka? Eläimillä ei katsota olevan itsen kokemusta eli tietoisuutta välttämättä ollenkaan, mutta kenties sellaisen itunen on vaikkapa koiralla? Ne ovat yleensä isäntäänsä pyyteettömästi rakastavia epäitsekkäitä olentoja, joten …?

Taitaa olla parempi jättää ajatuksen kehittäminen tähän.

Kommentit

  • plokkariukki

    Onneksi Luoja, se olio, jota Tauno et myönnäkään olevan, on tehnyt vai luonutko hän on meikäläiselle niin yksinkertaisen pään ja sinne rakentanut ajattelujärjestelmän vai mekanismiko se on, että jos minä pähkäilisin kaiken merkitystä noin tarkoin kuin sinä, minä ressukka kuolisin muutamassa päivässä nälkään tai suruun saamatta muruakaan evästä suuhuni asti. Syöminen se on tärkeetä! Silloin kun minulla vielä oli koira, minä kuvittelin sen ymmärtävän, kun sille sanoin että etsi kissa, niin se ryntäsi pöpelikköön ja haukkui jopa teertä. Joskus onnistuin tämän luontokappaleen ampumaan alas, mistä se lienee oksalle ilmestynytkään, todennäköisesti jäänteitä alkuräjähdyksestä. Hyvittelin koiraani rapsuttamalla sitä korvan takaa ja ihan kuin se olisi sanonut minulle, että saataishan näitä lisääkin, jos täällä useammin yhdessä yritettäis. Kehitellään ajatuksia ja filosofoidaan, vai mitä tämä on? Kyllä tekstisi oli niin meikäläiselle vaikeasti ymmärrettävää, että vaikka pariin kertaan sitä tavasin, mittään en tajunnut, mutta tulkitsin kyllä.

Jätä kommentti

*