Olli Immosen kirjoituksen herättämä metakka jatkuu. Ihmiset julistavat sitä moittiessaan puolustavansa monikulttuurisuutta. Jaana Airaksisen mielestä (Savon Sanomat Ajassa 7.8.2015) Olli Immosen tapaiset ovat ikävämpiä ihmisiä kuin äärioikeistolaiset, koska he ”normalisoivat rasismin ja ennakkoluulot.”
Äärioikeisto ajaa rotupuhtautta, mikä ajatuksena kuulostaa perin kummalliselta ja aikansa eläneeltä. Eriväristen ja eri puolilta maailmaa kotoisin olevien ihmisten risteytyminen on evoluution suhteen pelkästään hyvä ja rasismia vähentävä asia. Samoin ajatus, että monikulttuurisuutta voisi joillain järkevillä ja toteutettavissa olevilla tehokkailla teoilla vastustaa, on toivoton. Voi tietysti pitää sitä pahana, mutta sen peruuttaminen vaatisi kaikkien Suomessa olevien meille vieraiden kulttuurien ihmisten siirtämistä pois maasta ja rajojen täydellistä sulkemista. Samalla pitäisi laittaa internetin hanat ulkomaille kiinni. Asian vaatima yhteiskunnallisen kehityksen täydellinen kääntäminen vaatisi vähintään Isiksen laajamittaisen maahan hyökkäämisen ja siitä seuraavan sekasorron. Tämän jälkeen paikalliset Kim Jong-unimme voisivat luoda ihanneyhteiskuntansa Pohjois-Korean malliin. Sitä vain ei kutsuttaisi kommunistiseksi vaan äärioikeistolaiseksi kansandemokratiaksi. Ja jos Isis voittaisi, monokulttuurisuus vallitsisi siinäkin tapauksessa ja sen puolesta puhuneet olisivat onnellisia. Demokratiaksi valtiotamme ei enää kyllä kutsuttaisi.
Immonen väitti eräässä toisessa kirjoituksessaan, että meillä saa rankaisematta esittää vain poliittisesti oikeaoppisia mielipiteitä. Hän sai epäilemättä lisää tukea tälle myös Jaana Airaksisen kolumnin muodossa. Vääräoppisten ajatusten esittämisten kieltämisyritykset johtunevat ei ihan perättömästä uskosta, että ne kiihottavat rasististen kommenttien esittämistä ja vielä pahempaa suoraa ihmisten päälle käymistä solvausten ja väkivallan muodossa. Taustalla on myös pelko mahdollisten uusien Breivikien esiin putkahtamisesta. Suomessa pahimmat väkivallanteot ovat toistaiseksi olleet omien ideologittomien hullujemme suorittamat koululaisten teloittamiset. Joten pidä Olli suusi kiinni muuten rasistit riehaantuvat!
Suhtautumista monikultturisuuteen leimaa se, että se on nykyisin sekavaa ja hallitsematonta maahanmuuttomonikulttuurisuutta, jonka hoitamiseen sovelletaan maahanmuuttomultikulturalismia. Tulijoiden riittävä sopeuttaminen ainakin työllistämisen avulla on nykyoloissa ja nykyisin menetelmin mahdotonta. Ihmiset eivät kai edes ajattele vastustavansa jotain epämääräistä ja ylevää monikulttuurisuutta, vaan kaihtavat maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia ja haittoja noin yleisesti. Poliitikot puolestaan kinaavat tulijoiden lukumääristä kaikkien tietäessä, että vaikka Suomi ottaisi heitä niin paljon kuin taloudelliset mahdollisuudet ikinä sallivat, se olisi vain pisara meressä. Mielenosoitukset vain rasismia vastaan ampuvat pahan kerran todellisten ongelmien ohi.
Maailma globaalistuu tässäkin asiassa, mutta ei aina hyvässä mielessä. Venäläiset ovat meillä suuri maahanmuuttajaryhmä. He eivät tapojensa ja uskontonsa puolesta juuri eroa suomalaisesta kantaväestöstä. Olemme silti viime aikoina kokeneet Venäjän taholta tulevaa painetta mm. lapsiasiamiehen ja erään suomalaisen dosentin toimien aiheuttamina. Suurvaltauhossaan Venäjä näet on luvannut puolustaa omia kansalaisiaan kaikissa maissa, joissa heitä asuu. Ovat ottaneet mallia USA:sta.
Pahempi huolenaihe on muuttajien tiukka pitäytyminen omassa uskonnossaan. Islamin maista tulleet ovat tottuneet siihen, että uskon opit ovat muuttumattomia ja loukkaamattomia ja ulottuvat kaikkeen elämään pukeutumista ja lainsäädäntöä myöten. Kulttuurinen ristiriita kantaväestön asenteiden kanssa on jyrkkä ja aiheuttaa väistämättä molemminpuolista epäluuloa.
Vuonna 2005 Tanskassa Jyllands-Posten julkaisi 12 eri piirtäjien tekemää pilakuvaa profeetta Muhammadista. Pieni Tanskassa asuva ja tanskalaisten elättämä muslimiryhmä lähti kuvien kopiot mukanaan Egyptiin ja alkoi järjestelmällisesti lietsoa vihaa lehteä ja Tanskan valtiota kohtaan. Kuvat laitettiin islamin maita kiertämään. Varmuuden vuoksi alkuperäiseen kahteentoista lisättiin kolme kuvaa, joista yksi oli otettu parrakkaasta miehestä siankärsänaamari kasvoillaan. Kaverin ylevä tavoite ei ollut uskonnollinen, vaan hän oli ilmoittautunut siankiljumiskilpailuun maatalousmessuille Ranskassa. Kuvan tarkoitus ei taatusti ollut Muhammadin esittäminen. Tulos oli, että mellakoijat useissa muslimimaissa polttivat kristittyjen kirkkoja ja länsimaiden suurlähetystöjä. Libyassa Italian suurlähetystön poltto tappoi yhdeksän ihmistä. Nigerian mustat muslimit lahtasivat Nigerian mustia kristittyjä viidakkoveitsin. Rasismia sekin? Tai ehkä vain puoliksi?
Meistä tämä tuntuu perin ylimitoitetulta suuttumukselta, mutta sitä esiintyy edelleen minkä viimevuotinen terroriteko Ranskassa osoitti. Suhteutettuna tähän Suomen Vastarintaliikkeen aiheuttama uhka vaikuttaa varsin mitättömältä. Se suuntautuu enimmäkseen Suomen vasemmistolaisia kohtaan. Joten vain puoliksi rasismia sekin?
Suomen mielipideilmastoa hallitaan kohta täysin ulkomailta käsin, joten mennyttä sekin itsenäisyyden piirre pian on.
Kaikki tänne varsinkin pakon edessä muuttavat eivät halua katkaista juuriaan.He ovat päättäneet, että kun olot kotimaissa paranevat, he muuttavat takaisin. Ymmärrettävä ajatus, joka ei toisaalta kotoutumista Suomeen auta. He myös tietävät, että uskonnosta luopuminen saattaisi muodostua paluun esteeksi.
Ranskassa tapahtunut terroriteko herätti meilläkin ymmärrystä niissä kirjoittajissa, jotka moittivat pyhiin arvoihin kohdistuvaa pilkkaa. Ikävä juttu, mutta mitäs menivät rienaamaan! Suomessa käytiin 60-luvulla Hannu Salaman kirjan Juhannustanssit innoittama jumalanpilkkaoikeudenkäynti. Sen jälkeinen kehitys on saanut aikaan, että meillä voi käydä kristinuskon pyhien arvojen kimppuun vankilaa tai henkeään pelkäämättä. Euroopassa käydään nykyisin läpi vastaavaa prosessia islamin pyhiä arvoja koskien. Salamasta selvittiin ilman verenvuodatusta, Salmanista ei. Ja on varmaa, että tappaminen pyhien arvojen takia takia ei ihan heti jos nyt sitten koskaan lopu. Eikä lopu pilkkakaan.
Kulttuurisen rasismin ja ennakkoluulojen normalisointi ei vaadi Olli Immosia. Se on jo tapahtunut täysin automaattisesti ihmisten mielissä maailman ja kotimaan tapahtumista kertyvien faktojen kautta. Islamistien teot eri puolilla maailmaa sälytetään väistämättä Suomessa asuvienkin muslimien potentiaalisiksi synneiksi kolmanteen ja neljänteenkin sukupolveen saakka, vaikka mitään todellista aihetta ei olisi.
Se että suomalaiset antavat poliittisesti korrektien ajatusten poliisin vaikuttaa julkisesti julkituotuihin mielipiteisiinsä (lukuun ottamatta sitä porukkaa, joka somessa riehuu), ei ole pelkästään huono asia. Mutta liian sinisilmäistä monikulttuurisuuden syleilyäkin tulee välttää ihan vain kaiken varalta. Ainakin on syytä ensin ottaa selvää tarjolla olevasta versiosta ja sen päivitysmahdollisuuksista.
plokkariukki
Meitä pöljiä riittää maahamme omastakin takaa ja lisää tunkee ulkoa, sille emme ja ette mitään mahda. Jotkut meistä jopa äänestävät näitä kaltaisiamme torveloita parlamenttiimme. Jospa arvoisat, viisaatko journalistimme jättäisivät näiden immosten ja hakkaraisten lausunnot huomioimatta, niin vähemmällä pääsisimme. Huomiota ja humalaisia selkääntaputtajia, sitä nämä herrat todellakin tahtovat. Mellastakoot somessa, ei sielläkään sentään kaikki ole, telkkarin uutisia ja päivän lehtiä on tapana monen katsoa ja lukea! Me suomalaiset alamme olla valitettavasti alakynnessä kulttuurimme ja tapojemme kanssa. Jospa te viisaammat (varakkaammat) pyrkisitte tuomaan enemmän esiin omasta maastamme ja kansastamme myönteisiä asioita, kai niitäkin vielä on? Ne eivät sitten löydy veroparatiiseista, ei Ruotsista eikä Portugalistakaan, ei kai?