Teologia on luonnontiede, jos Jumala on olemassa

Moraalista puhuttaessa suurin kauhistus näyttää olevan ajatus, että se riippuu ihmisten mielipiteistä ja kulttuureista. Vaikka todellisuus joka päivä paljastaa armotta, että niinhän se on, toivotaan silti, että olisi joku, joka pystyisi sanomaan (ja myös sanoisi) ehdoitta, onko joku moraaliväite totta vai ei. Kun tämä joku vielä saisi kaikki sen antamaa ohjetta noudattamaan, niin hyvä olisi.

Kirkonmiehet kertovat meille, että tiede ei voi sanoa mitään moraalista arvoista, vaan se on uskontojen asia ja he kyllä voivat. Jos maailman viisain tiedemies kertoo mielipiteenään, että puolison pettäminen on väärin, asia ei ole varma. Mutta jos paavi kertoo saman, niin hänen takanaan on Jumalan mielipide eikä asiaan ole kellään mitään sanomista.

Teistien mielestä siis vain Jumala pystyy takaamaan, että etiikka ei riipu ihmisistä tai kulttuureista. Hekin tietävät, että riippuu se, mutta pitävät sinnikkäästi kiinni uskostaan. Pahin este on se, että emme saa mitenkään selville, mitkä Jumalan mielipiteet ovat.

Olen muutaman kerran yleisönosastokirjoituksessa väittänyt, että moraali on evoluution myötä syntynyt ja kehittynyt. Minulle on välittömästi vihjaistu, että olisi kiva tietää, mikä siihen perustuva eettinen koodisto on. Uskonnollisen moraalin kannattajat ymmärtävät sillä sanallisesti ilmaistuja käskyjä ja ohjeita. Tosiasiassa evoluutio on ensin luonut ihmiseksi kutsutun niiden suhteen väljästi ohjelmoidun robotin, joka näitä koodistoja itselleen laatii. Joten kaikki laaditut ohjeistot ovat sen luomia. Uskonnot lisäävät sekaan omia “älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä”-tyylisiä käskyjään, joiden tarkoitus on vahtia oman ryhmän kurissa pysymistä. Ne eivät ole ylimaallisia ihmisten yläpuolella henkisissä sfääreissä leijuvia ja myös alieeneille sopivia, vaan ihan vain ihmisten käyttöön tarkoitettuja. Ne perustuvat lähinnä joukkoon inhimillisiä moraalitunteita, jotka ovat syntyneet miljoonien vuosien saatossa ihmisryhmien tarpeista pystyä elossa luonnon ja toisten ryhmien uhkien alaisina. Kissalla on sitten kissan tunteet ja niihin perustuvat käytöstavat. Tunteitten ohella ihmiset soveltavat synnynnäisiä moraalisen päättelyn taitojaan, joka lienee ihan erityinen rationaalisen ajattelun lajinsa.

Ne yksilöt, jotka huolehtivat jälkeläistensä ja sukunsa hyvinvoinnista ja laajensivat tätä piiriä myös ryhmänsä ei-sukulaisiin, lisääntyivät tehokkaimmin ja siirsivät yhteistyön mahdollistavat ominaisuutensa jälkeensä tuleviin sukupolviin. Tällä tavalla syntynyt moraali on kaukana ehdottomasta. Ihmisen täytyy pystyä sekä hyvään että pahaan ympäröivistä olosuhteista riippuen. Jos tapat 500 ihmistä sodassa, olet sankari. Breivikiä ei sellaisena kovin yleisesti pidetä huomattavasti pienemmästä uhriluvusta riippumatta.

Myös tiedemiehillä on taipumus yrittää välttää mainetta suhteellisen moraalin suosimisesta. Michael Shermer toteaa, että vaikka hyväksymme, että ihmiset loivat moraalin ja etiikan, me emme sitä luoneet, vaan paleoliittiset esi-henkilömme. Moraali on persoonattoman evoluutioksi kutsutun voiman tuotos. Tällä tavalla hän välttää sanomasta, että asioiden hyvänä ja pahana pitäminen on jokaisen määrättävissä niin, että sinun mielipiteesi on yhtä hyviä kuin minunkin. Hän kertoo meille vain sen, että ihmisissä on lajityypillisiä taipumuksia, jotka ohjaavat suurimman osan meistä varsin samankaltaisiin käytöstapoihin ja mielipiteisiin moraalissa jutuissa. Käytännössä pidämme samoja asioita hyvinä tai pahoina, mutta teoriassa voimme valita suhteemme niihin varsin vapaasti.

Sam Harris vetoaa siihen, että jos otamme moraalin lähtökohdaksi pyrkimyksen lisätä tietoisten olentojen hyvinvointia ja onnellisuutta, voimme tieteellisin menetelmin päätellä, mitkä ovat siihen tarvittavat keinot. Arvot kääntyvät tämän perusteella tieteellisiksi faktoiksi. Hän korostaa neurotieteitten osuutta väittämällä, että mitä paremmin ymmärrämme aivojemme toimintaa, sitä paremmin pystymme näkemään, mitkä ovat oikeita ja vääriä vastauksia arvoja koskeviin kysymyksiin. Pystymme tätä kautta perustelemaan ne tieteen keinoin. Tosi/epätosi on niiden suhteen yhtä varmaa kuin fysiikan väitteissäkin.

Tosin fyysikot eivät ole halukkaita totuuksiaan ehdottomiksi julistamaan. Joten ei Harris absoluuttisuuksia oleta. Ja kyynikot vielä inttävät, että ihmisen onnellisuuden pitäminen otollisena asiana on sekin mielipidekysymys. Hyvän ihmisen mallikappale äiti Teresa hänkin suositteli maallisen elämän kärsimyksiä. Joten se siitä.

Tarkoitukseni oli todistaa, että luonnontieteet voivat sanoa jotain etiikan arvoista. Uskontoihin luottavat eivät ikinä suostu minua uskomaan, joten turvaudun lopuksi likaiseen loogiseen temppuun. Teologia on luonnontiede, jos Jumala on olemassa. Sen harjoittaminen on luonnon tutkimista, vaikka teologit saattavatkin ajatella keskittyvänsä enimmäkseen yliluontoon. Siis jos teisti väittää, että vain uskonnot voivat taata ehdottoman moraalin eivätkä luonnontieteet voi siitä mitään sanoa, voin todeta, että teisti uskoo Jumalaan →  teologia on luonnontiede → luonnontieteillä on sanomista moraalisiin arvoihin. MOT

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Omat kokemukset tieteen maailmasta puhuvat sen puolesta, että oleellista on erimielisyys. Tämä on loogista, koska muuten meillä olisi vain yksi kirja, johon uskoa.
    Uskonnoissa asian laita on usein juuri näin. Moraali voisi olla rajapinta, jossa käydään keskustelua siitä, mikä on oikein mikä väärin. Arvot ovat henkilö-kohtaisia. Luonnontieteilijä voisi yleistää henkilökohtaiset arvot tavallisiksi, yleismaailmallisiksi arvoiksi. Ehkä siksi me luonnontieteilijät olemme huolissamme.

    Tavalliset arvot eivät ole yleviä, joita kohti kannattaisi pyrkiä. Niiden mukaan eletään ja viihdytään.

  • Jussi Kuosmanen

    Koko arvosanasto pitäisi muuttaa. Se perustuu vanhakantaiselle jumala/paholainen –ajattelulle. Esimerkiksi moraalista puhuttaessa sanat hyvä ja paha viittaavat lapselliseen oletukseen, että olisi olemassa absoluuttinen hyvä ja absoluuttinen paha. Ihminen sitten teoissaan muka toteuttaa/valitsee jotain tämän asteikon ääripäiden väliltä. Silloin moraalinvartijalla on eettisen sään tarkkailijan asema, josta käsin hän voi määritellä tekojen asettumisen tälle uskonnollisista arvoista periytyvälle hyvä-paha –mittarille. Jos punaiselle menee, sormea heristetään.

    Tosiasiassa olevaisessa ei tietenkään ole olemassa hyvää eikä pahaa. Ei, vaikka papit ja uskonnollinen hihhulisto toista väittäisivät. On vain tekoja ja tapahtumista, joilla on seurauksensa ja me arvotamme niitä oman itsekkään ja kulttuurisidonnaisen asteikkomme mukaisesti.

    Teot pitäisi a) liittää kontekstiinsa ja b) arvottaa siinä kontekstissa esimerkiksi asteikolla hyödyllinen-hyödytön. Ja samalla pitäisi muistaa, että tämäkin asteikko on vain vallitsevan kulttuurin luomus ja muuttuu kulttuurin mukana.

Jätä kommentti

*