Mihin se kesä hävisikään. Pimeys laskeutuu yllättäin. Päivällä näin lauman pitkäkaulaisia joutsenia pellolla. Kovin olivat kesynoloisia. Valkoinen lintu ihastuttaa hämärässä. Joulu lähestyy ja ensimmäiset joulutortut alkavat kaihertaa mielessä. Usein olemme paistaneet yhden kinkun jo ennen joulua maistiaisiksi.
Sikatilan tyttönä kinkku on kuulunut aina joulupöytäämme, unohtamatta sinappihuntua. Kinkusta saa myös ruokaa suurelle perheelle, jos ei tiedä mitä laittaa tarjolle. Joulun kalaruuat on hyvä suunnitella hyvissä ajoin, sillä kauppojen tiskit vajuvat nopeasti ja ruuan valmistamiseen kuluu myös aikaa. Itse tehdyssä jouluruuassa pääsee joulun tunnelmaan jo valmistuksen yhteydessä. Piparikakkutalot ovat tulleet juhlistamaan joulua. Ideanikkari voi myös valmistaa pääsiäistaloja ja koristaa keltaisin karamellein. Pääasia, että koko perhe osallistuu jouluvalmisteluihin ja jokaiselle löytyy jokin mieleinen tehtävä. Ennen vanhaan tehtiin lipeäkalaa kotona. Nykyään se on poistunut lähes kokonaan joulupöydästä. Minä olen lipeäkalan herkuttelija valkokastikkeen ja herneiden kera. Toivottavasti tämä kevyt kalaruoka löytää tiensä suomalaisten joulupöytään tänä jouluna.