Yhteinen arkemme jenkkipoikamme kanssa alkoi ruokakulttuuriin kohdistuvalla hämmästyksellä. Vaikuttavinta oli, kun hän pääsi kalastamaan Syvärin järvestä kuhia ja niitä tulikin ämpärillinen. Perkasimme kalat ja vein suoraan paistinpannulle. Pian olikin maittava ruoka valmis. Kokemus, miten ruoka ongitaan suoraan järvestä lautaselle jäi mieleen.
Toinen kysymys liittyi verilettuihin. Kaverit olivat kertoneet jenkeissä, että suomalaiset syövät verilettuja ja pitihän ne testata. Alkuun piti selvittää oliko tiedolla yleensäkään todenperää.
Niin menimme paikalliseen markettiin ja ostimme annoksen verilettuja. Vaihto-oppilaamme maistoi, mutta ei voinut syödä. Aloin itsekin ajatella – mikä ihmeen kannibalismi minussa elää, kun verestä tehdyt ruuat ovat olleet minut suosikkiruokaani. Minua on aina opetettu ” rauta imeytyy ihmiseen paremmin ruuan kautta kuin tabletteina” ja veriletuissa on erityisen paljon rautaa.

Pian huomasin, että meidän perheestä oli tullut Sandwich ruokailijoita. Huomaan, että valmistan niitä jo aika näppärästi. Amerikkalaiset ovat laskeneet valmistukseen käytettävät sekunnit ja en ehkä vielä yllä sille tasolle, mutta kehityn koko ajan. Haaveilen, että voisin opettaa kaikki nuoret tekemään Sandwicheja. Ne ovat hyvin terveellisiä, kevyitä ja maukkaita. Jopa Pekka Heikkisen leipää suositellaan amerikkalaisiin Sandwich- leipiin.