Herään varhain aamulla outoon tunteeseen ja avaan tietokoneeni. Huomaan, että minulle on tullut viesti jenkkilästä, vaihto-oppilaaltamme. Hän lähettää terveisiä ja kertoo muuttaneensa opiskelemaan Michigan järven läheisyyteen.  Oli törmännyt suomalaiseen yhteisöön ja saanut syödä suomalaista ruokaa. Sitä samaa, mitä oli syönyt Suomessa käydessään. Jotain pysyvää oli jäänyt mieleen Suomen vierailulta.

Suomesta on lähtenyt joukoittain ihmisiä paremman elämän toivossa Amerikkaan. Useimmat heistä onnistuivat elämänsä rakentamisessa, mutta sukuyhteys on katkennut Suomeen. Suomenkieli on heikentynyt ja joku muisto voi löytyä kaukaisuudesta. Minulle puhuttiin paljon Amerikan serkuista ja olin saanut joululahjaksi amerikkalaisen mekon, jonka halusin ommella kasaan omalle tyttärelleni. Mekko oli koristeinen ja sen tunnearvo oli suuri.

Aina silloin tällöin joku etsii sukulaisiaan ja tulee vierailulle Suomeen. Kerran meillä majoittui Kajaani – Amerikka seuran mukana saapunut rouva, joka oli tullut etsimään juuriaan. Tutustuimme maakuntaan ja kävimme Vartiuksen rajalla. Rajavartija esitteli meille rajan ja vieraani kumarteli syvään. Amerikkalaisten turistimatkat rajan yli olisivat kova juttu Trumpin aikana. Viisumin saa nopeasti Suomesta ja rajanylityspaikkoja on useita. Ystävyyskaupunkitoiminta voisi olla turismia parhaimmillaan ja juurien etsintää.

Suomeen on tulossa vaihto-oppilaita eri järjestöjen kautta, jotka etsivät perheitä. Perhemajoitus, jossa on peruskoululaisia sopii parhaiten vaihto-oppilas perheeksi. Kielikylpy on taattua ja kulttuurinen ystävyys syntyy ohessa. Nuoret käyvät lukiota ja ovat oppilaslisänä pienissä lukioissa. Meillä valmistaudutaan vanhojen tanssiin tänä vuonna ja mekkoja on lainattu ja ommeltu ahkeraan. Yhdessä tanssahtelut suomalaisnuorten kanssa valaistuttavat helmikuun pakkasia ja valmistavat kevään odotukseen.