Kivaa tämä elämä!

 

LUULIN JO, että tämä päivä on elämäni viimeinen. Niin pahasti sekosi sydänrytmini, verenpaineeni ja sykkeeni, että ambulanssilla piti kaahata hätäpäivystykseen. Kokeita, lisää kokeita, röntgenissäkin piti keuhkoja ja sydäntä kuvata: käydä otattamassa ”selfie”… Loppujen lopuksi tuntien tutkimusten jälkeen lääkäri päästi minut kotihoitoon; lääkitys kyllä meni uusiksi ja tehostui.

Tuollaisina hetkinä kun tuntuu siltä, että kuolema jo kolkuttelee eteisessä, törmää siihen ajatukseen, miten ohut on se meidän kaikkien elämänlanka ja se on pienestä kiinni joskus jotta pysyy vielä elävien kirjoissa. Noina hetkinä ainakin tulee mieleen läheiset ja se miten heitä on kohdellut, miten huomioinut ja miten osannut rakastaa ja huolehtia – vaikka kaiken tuon pitäisi olla tehtynä ilman näitä kuoleman koputuksia torpan oveen. Usein vain unohtuu kertoa sanoin tai kertoa teoin lähimmäisille syvimmät tunteensa – ja liian usein ne jäävätkin kertomatta, kertominen myöhästyy lopullisesti.

 

 

Oheisella runolla halusin itse kertoa tunteeni ja lohduttaakin, jos sattuisi käymään joskus niin ettei ehtisi tehdä tunnustuksia… Runosta on tehty laulukin, ja sillä voitin Pohjois-Karjalan uudet laulut 2017 kilpailussa hopeaa – kiitos vielä kerran loppukilpailun yleisölle, joka tunnustuksen antoi. Itselle vielä suurempi palkinto oli se kun näin yleisössä hyvin monen kyynelehtivän. Ne kyyneleet olivat rehellinen palkinto, sillä myös runo on rehellinen, perustuu tosielämään.

Arvostelijoilleni tiedoksi: yritän hillitä haluni kirjoitella näitä juttujani aiheesta kuin aiheesta, ainakin harvennan ilmestymisiä…jos maltan olla puuttumatta asioihin.

Summa summarum: KIVAA TÄMÄ ELÄMÄ!

…….

 

KUIN SUOLA, KUIN SOKERI

 

Sinä aamuna, kun en enää ole lähelläsi,
nauti auringon ensi säteistä taivaanrannassa,
tee aamuaskareesi, lue lehtesi, juo kahvisi,
ja ole unohtamatta, hetkeäkään unohtamatta,
että olit minulle kaikki, kuin suola, kuin sokeri.

Sinä päivänä, kun en enää ole tykönäsi,
työskentele tyynesti, lepää, astele verkkaisesti,
hoida kukkasiasi, juttele niille hiljaa, hellästi,
ja ole unohtamatta, hetkeäkään unohtamatta,
että olit minulle kaikki, kuin suola, kuin sokeri.

Sinä iltana, kun en enää ole rinnallasi,
rentoudu, ruoki itsesi, ole tyytyväinen itseesi,
laske työkalut käsistäsi, riisu työpukusi,
ja ole unohtamatta, hetkeäkään unohtamatta,
että olit minulle kaikki, kuin suola, kuin sokeri.

Sinä yönä, kun en enää ole vierelläsi,
lue kirjaa, risti viimein kätesi, kiitä päivästäsi,
matkaa maahan unten, siellä sinua odottelen,
ja ole unohtamatta, hetkeäkään unohtamatta,
että olit minulle kaikki, kuin suola, kuin sokeri.

 

Jälkikirjoitus: Runo on kirjastani Selfie, belfie, mikä lie…  (Googlaa kirjan tai kirjoittajan nimellä – apropoo: uusi runokirja  lähes valmis lähetettäväksi kustantajalle.  Sen jälkeen pyrin saamaan aikaiseksi kirjan.  Jos näin kävisi, sen jälkeen en tee muuta kuin vedän lonkkaa ja syleksin kattoon).  Runon, Kuin suola kuin sokeri, levytys löytyy myös musiikkitiedostona; kysy sähköpostitse: kuinsuolakuinsokeri@gmail.com, jätä tietosi – saat paluupostina näytteen.