Tyytyiskö kohtaloonsa – lottokin petti

 

 

Joskus on vain niin, että kademieli hiipii mieleen ja tuntee itsensä toisen luokan kansalaiseksi, epäonnistuneeksi, paarialuokkaan so. kurjalistoon kuuluvaksi, ikuiseksi tuhertajaksi, onnettomaksi kaikin tavoin ja ajatuksiin väkisinkin pyrkii kysymys miksi minä, miksi ei tuo toinen..?

Miksi tuo toinen on myös nettiveikkaaja ja voittaa 14,5 miljoonaa euroa – miksi minulla ei ole samana arvontakertana kuin rupiset kaksi oikein; taas meni nekin köyhän eläkeläisen pennoset kankkulan kaivoon…?

Miksi tuo toinen saa hyvää eläkettä, miksi hänen ei tarvitse pihtailla kulmakaupan lihatiskillä, miksi minun osani on lauantaimarkkaraa ja hänellä parasta savustettua korppukinkkua..?

Miksi tuolla toisella on perhe, lapsia ja lapsen lapsiakin, ja sukukin taitaa häntä kunnnioittaa ja pitää arvossa? Miksi minulla ei ole lasta, ei lasten lasta, ei vanhempia, ei rakasta sukua tukemassa jos elämä laittaa polulle kiviä ja kantoja?

Miksi tuo toinen, tuo toinen mies, saa porhaltaa uudella autolla, niska suorassa ja selkä ylpeänä pystyssä, luoden sieltä ylpeän omistajan korkeuksista tympeitä katseita minuun, autottomuudesta kärsivään huonompiosaiseen..? Miksi minun osani on katsella aina sivusta kun toiset menee, toiset tekee ja toiset melskaa ja mellastaa, rypee rahassa ja maineessa? Miksi minulla ei ole rahaa korjauttaa rikkoutunutta, mutta niin rakasta autoani, ”rakasta ruostehelmaa” ja päästä baanalle muiden automiesten joukkoon?

Miksi ja miksi ja miksi – kaikkea voi kysellä ja vertailla, mutta tuleeko siitä hullua hurskaammaksi..? Tuskinpa. Pitänee vaan tehdä kuten lapsena kasvattikodissa neuvottiin: Tyydy osaasi ja kohtaloosi, ei sinun pidä yrittää olla parempi kuin muut, ei edes yhtä hyvä kuin muut. Se on jumalan tahto, älä niskuroi herraasi vastaan…

On tässä kurjuudessa jotain hyvääkin (vai liekkö jos ihan rehellisiä ollaan), tämän pitäisi kasvattaa minussa luonnetta…sillä henkiset arvot ja sydämen rikkaus, ne ne merkkaa eikä maallinen mammona tai menestys..! Ja ketut, sanon minä! Olen rehellinen ja sanon, että tämä on niitä päiviä kun kaikki lievästi tai vähemmän lievästi vi..eikun ketuttaa…

…….

 

 

VALKOINEN MERCEDES

LAPSENA, HYVIN KAUAN SITTEN
KARPPASEN MAITOLAITURILLA,
PIEKSÄMÄENTIEN PIENTAREELLA,
ISTUKSIN YKSIN JA HAAVEILIN:
VALKOINEN MERCEDES, MY WHITE LADY,
SAMANMOISEN, MIKÄ OHI PORHALSI
MAALAISKIRKONKYLÄN SUUNTAAN,
MINÄ MIEROLAINEN HALUAISIN –
SEN RATISSA KUIN HERRA AJELISIN
VIELÄ JONAIN PÄIVÄNÄ MINÄ ITSE.

VAARINA VAPISEVANA NYT, JOLLA
NAAMA ON KUIN NORJAN RANNIKKO,
AITAN VARJOISALLA KONGILLA
ISTUKSIN YKSIN JA HYMÄHTELEN:
VALKOINEN MERSU, MY WHITE LADY,
VUOTTELEE PIHASAUNAN PÄÄDYSSÄ
LUPAILEE MAAILMALLE VAARIN VIEDÄ.
SINNEPÄ SINNE, KOTISEUDULLE –
LAPSUUDEN LEIKKIPAIKOILLE AJELEN
VIELÄ JONAIN PÄIVÄNÄ MINÄ ITSE.

Kommentit

  • plokkariukki

    Totta on vaarin värssyt. Vanha tarina pojasta joka oli katkera kun ei saanut haluamiaan kenkiä, mutta kun näki jalattoman miehen tuli toisiin ajatuksiin; minulla sentään on jalat. Tänä aikana kaikki haluavat kaikkea, mieluummin tekemättä mitään, paitsi ehkä pistämällä vähätkin euronsa kaupan eteisen peleihin tai eurojackpottiin, jos kuitenkin sen 50 miljoonaa.

Kommentointi on suljettu.