Yleisempi yskää lie hinku tää..?

 

 

 

 

Joskus, ihan huvikseen, tulee lueskeltua päivälehtien treffi- eli rehvipalstoja. Niin ovat välillä niin mahottoman hauskoja, että penkistä on kaksinkäsin pidettävä kiinni ettei permannolle putoaisi kun niin hohotuttaa – hyvä ettei perskeikkanauruja tule päästeltyä.  Ja onhan siellä netissäkin joka lähtöön deittiohjelmia pilvin pimein – ei luulis tarvitsevan edes lyhyenlännän, ylipainoisen, kierosilmäisen, änkyttäjän tai sellaisenkaan joka halajaa omaa sukupuoltaan tai muuten haluaisi “eksoottista” rakkautta, jäädä kumppania vaille…

Useimmiten on vain niin, että ne odotukset, toiveet ja vaatimukset eivät ole realistisia, ja usein unohtuu se tärkein, ihminen itse ihmisenä, miehenä tai naisena, yhteiskunnan jäsenenä, olentona, jolla on kehon lisäksi myös mieli (sielu, sydän). Kauniilla kasvoilla, kurvikkailla muodoilla, pyykkilautavatsoilla, pulleilla lihaksilla tai muilla ulkoisilla avuilla ei ihmissuhteissa pitkälle pötkitä – huuman hetket jää harvoiksi. Pelkäänpä, että kertakäyttökulttuuri on jo hiipinyt näihinkin elämän sektoreihin, ja surullista on sekin, että niin usein rakkaus on kauppatavaraa ja vähän kuin vaihdon väline: jos annat minulle sitä ja sitä, saat sitä ja sitä… Kuten ruokakaupassa on sinkuille omat annoskokonsa ja perheille omansa, niin on myös lemmenbisneksessä. – Ihmisen ikiaikaisella tarpeella etsiä kumppania tehdään julmetusti ja julmasti rahaa…

Alla on runoni, joka on saanut ideansa  t o d e l l i s e s t a  elämästä – ja niinhän se on, että todellisuus on usein taruakin ihmeellisempää. Ei silti kannata sääliä näitä konkkanokkia sulhaskandidaatteja; tämäkin kyseinen suututti neidot sillä, että erehtyi laittamaan Savon Sanomien lehti-ilmoitukseen lauseen: “Etitään vellinkeittäjöö…”

 

 

 

 

UKKO EHTII AKKOO

 

Konkkanokka kutjake Kuopijosta,
mies majastaan matalasta,
tajuspa tarpeensa tuannoen,
paperille päevälehen piirustel:

Ka, sie impye imeläsuu,
rynnäkäs rallattaja,
lemmekäs laakerlanne,
keppeekinttunen kananen,
missi muheva, miettiväenen.
Ka, mie uros urautumaton,
rustooja rakkaasriimijen,
lurittaja lemmelaalujen,
viksu, vappaa , viisaskiin.
Nimim. ”Etitään vellinkeittäjöö”.

Venla Viola, vualee virvasilimä,
vastas vienosti vonkaamisseen:
Ka, miepä kontijoneeto kaeno,
sinnuu kontijoherroo käämään kuhun,
Ootokummussa onnes outtaa, orhisein!

Konkkanokka kutjake Kuopijosta,
mies majastaan matalasta,
oevat ohjeet ohtaluussa,
Volokkarinsa vaahtihin valjastel,
tulet takalihoessa tyrkylle tallustel,
tyhjänperrään touhotti, tyttövä tiijustel.

Tirsku tupasensa takkoo tyttönen:
”Mie ounki missi mehevä, mannermaenen,
mie mänen mieluummin miehelle muulle,
kuin konkkanokalle, kutjakkeelle –
pijä sie vuan vellis ja patas, pölöjä priha,
pahkapiä, pahalaene poekanen…

Jo riutui, räötyi reissumies,
rakkaatta rinta ruakkui,
viäns Volokkarinsa vastamäkkeen,
Kuopijontietä kaavas kosija katos,
huuma haaveittensa hiipu, hävis. Adios!

 

 

 

 

Jätä kommentti

*