Joulukeljumi

 

Ja tapahtui niinä aikoina, kun Sauli oli juuttaanmaan kuningas. Maailmaa ravisteli tähtien ennustama tauti. Se alkoi vinosilmäisen ihmisen syömästä ruton riivaamasta lepakosta. Siitä lähti kulkutauti, nopeammin kuin Betlehemiin pyrkivät ennättivät lentäville matoilleen.

Kaikki kansat oli verolle pantava kurjistuvien talouksien pönkittämiseksi. Paitsi rikkaat ja kaverinsa, he saivat oikeuden ratsastaa veroparatiisin saarelle, ja piilottaa veronsa ja tietonsa. Heidän polulleen kurjat työttömät ja leipäjonossa olevat heittelivät työhakemuksia ja työtön-työtön lappuja. Näitä rikkaita palvottiin monin eduin ja heidän ympärillään poltettiin pyhää savua ja mirhamia.

Yksinkertaiset kansanedustajat jahtasivat toisiaan ja ministereitään syyllisen leimaa lyöden. Näissä karkeloissa syyllistä ei tuomittu, vaan syytöntä ajettiin syylliseksi, eikä tuomiovaltaa olisi ollutkaan.

Rikoksilla sulkaa hattuunsa saaneet roikaleet ja vinosilmäisten vakoilijoiden ystävät riekkuivat ylimpänä. Haukkuen muita ja parjaten murjaanien näköisiä tomaatin kerääjiä. Kirkkoslaavin tohtori luihuili Golkatanmäen takahuoneessa valoa vilkkuvan somelaitteen ääressä, jakaen saatanallisia säkeitä innokkaalle joukolle, joka huuti vihervassareiten ristiinnaulitsemista. Somelaite on uuskeksintö kaiken joutavan lannan levitykseen.

Valeuutiset, väärät ohjeet kauhean ruton rokotuksesta ne levisivät kiivaammin kuin kuratauti Rytkösellä.

Tätä kaikkea lähti selvittämään kaukainen pohjolan ikiviisas Paavo, vetäen jalasmökkiänsä Juuttaanmaan rannikon kepulistien kokoukseen.

Pohjoisen viisaan vaellusta ohjasi oman vallanhimon lisäksi Putinin viisisakarainen punatähti. Hän vaelsi soten ja ruton hajottaman maan halki. Matkalla hän menetti lukuisan määrän turhautuneiden ja kyr..tyneiden kannatusta. Paavo jakoi provosoivia lausuntoja, joiden kertoi olevan jo vuosikymmenten takaa, jopa edelliseltä vuosituhannelta.

Samaan aikaan Juuttaanmaan parlamentti yritti päättää ministerin rankaisusta sen vuoksi, että hän oli ajanut laiskan viranhaltijan muihin tehtäviin. Tämä oli kieltäytynyt hakemasta maan kansalaisia ja lapsia kuoleman leireiltä. Syntynyttä ajojahtimenetelmää kutsutaan nimellä ”persustuslaillisuus” se on lainasana ja sukua ”lopulliselle ratkaisulle” Saksasta. Asiattoman ajamisesta kunnostauivat erityisesti Bad ja Ryd, he liehittelävät fasisteja.

Tämä kurjuuttaminen, mitä karuun kansaan oli kylvetty, sai alkunsa siitä, kun haittasuomalaisuuspuolueen nokkamiehet luihun slaavitutkijan johdolla karkuuttivat natsien-hengen pullosta. Odinin merkkien suojista Sieg Heil- huutaen ja potkuhyppyjä harjoitellen he kokosivat kainalon tuulettajia ja katupartioita pelottelemaan kansalaisia. He suunnittelivat laillisen hallitusvallan kaatamista ja oman pakkomaskivallan perustamista. Oppia he saivat Unkarista, Puolasta,Itä- Ukrainasta ja tähtilippumaan pirun riivaamalta entiseltä johtajalta.

Viisikon naiset kokoontuivat TV-studioon pohtimaan tilannetta, jota veti selvästi persustuslainen naistoimittaja. Niinpä keskustelu menikin älämölöksi. Mukaan yritti pyrkiä myös viisas Paavo, neuvonantajaksi. Kannatuksen menetyksen pelossa kukaan ei sanonut sitä mitä olisi pitänyt, kyräilivät toisiaan ja heitellen vastuuta muille.

Takkien kääntelyn tantereilla jatkuivat juhlat. Tällä kertaa hukattiin periaatteita ja käännettiin takkeja vallan himosta ja sen otteessa pysymisestä. Oliko ollut aiemmin maskeja, onko niitä pakko käyttää ja kuka ei varmasti ota ruttorokotetta? Onko sudet tapettava ja kuollaanko kaikki ruttoon? Turpeeseen joudutaan kuitenkin.

Tällainen armoton meno on tuttua ja joka jouluista Juuttaanmaalla.

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Jos laps hankeen hukkuu ja sinne unohtuu, on kaikki hyvin.

  • Pekka Kämäräinen

    Jaahans. Olipas, Rane, tanakkaa tekstiä. Enpä voisi itsekään juuri juurevampaa tarinaa tehdä.
    Tosi tukevaa tarinaa. Näin pitää mennä.

Jätä kommentti

*