Joulun keljumi 2021
Tapahtui niinä aikoina, kun kansakuntaa vaivasi pahanlaatuinen kulkutauti ja kaikki kansa piti sotelle pantaman. Euusta oli pudonnut yksi tähti ja muutama muu oli muuttunut mustaksi aukoksi.
Mahtavat asiat vyöryivät tyhmän kansan eteen ja varsinkin hihhulit löysivät paljon vastustettavaa. Heidän myötäjuoksijoiksi ilmoittautui Orpon johdolla kokonainen entinen sivistyspuolue, sillä sen hallituskiima oli kuuma. Vaadittiin kansan palvelujen aukaisua ja vastustettiin samaan hengenvetoon sitten omaa esitystä. Kristityt vaativat homojen verta, ja julistivat sodomian kauheutta.
Hihhulit, kulkutautia ja sen rajoittamisen vastustamista väittivät edustavansa kansaa ja he perustelivat rokotusten vastaisia kantojaan. Silläkin, että 5G-puhelinten verkot saavat aikaan rokotetuista vallan ja ihmiset tulevat sätkyukoiksi, jota kauko-ohjataan pääministerin toimesta.
Myrkkypiikeillä kuvitetiin, että kansan toinen ääripää, jota ei olemassa, pääsee valtaan. Miesten kullit lerpahtavat ja naisille alkaa yleinen räystäiden pudotus ja hedelmöityminen estyy. Kaasukammiot aukeavat ja daavidin tähti piti toppatakin rintaan ompeleman. Sillä he tiesivät, että sukulaisilla ja naapureilla on oireita koronanimisen taudin rokottamisesta. Jopa kuolleita, joista oli tullut tsombeja kuoleman jälkeen.
Kansakunta rakoili, Ano-niminen hormonikansanedustaja uhkaili ministereitä, heitä nimiteltiin hävyttömillä nelijalkaisten nimillä. Uhattiin vastuun päivillä ja kansantribuunin hirttäjäisillä. Samassa kuorossa oli nainen, joka aikoi purra kaikkia erimieltä olevia. He saivat valheillaan lietsottua yksinkertaiset ihmiset raivotautiseen tilaan.
Tässä onnettomassa olossa olisi parempi ottaa neuvoa-antavat, päätti pääministeri. Iloisen seurueen kanssa hän illasti hilpeän illan ja ennen viimeistä pilkkua keinojen lista oli kirjoitettu ruokaliinaan. Listasta ei kerrottaisi kepulaisille, sillä siinä samassa se olisi Setä Arkadian tiedossa ja iljetyskirjoituksien alaisena.
Kaikkihan me tiedämme, että hyvillä ihmisillä on punavihreät suojelusenkelit. Hihhuleilla puolestaan ovat suojelijoina mustat enkelit ja limaiset lepakot, jotka ovat valmiita levittämään lisää tauteja. Niinpä ministeri Kiurulle ilmestyi punavihreä enkeli ja ilmoitti hänen olevan raskaana. Tämä uskomaton juttu sai totisen ministerin kasvot valaistumaan. Hän pystyisi todistamaan, että hedelmällisyys parani rokotetuilla. Oli tapahtunut joulunihme, tämä sai hihhulit suunniltaan. Sanottiin lapsen syntymää jopa vaalitempuksi.
Rikkaat jatkoivat rahojensa piilottelua, työmiestensä panettelua ja elivät kuin porsaat kaukalossa. Tälle ei joulu, eikä kulkutautikaan mahtanut mitään. Ei tehnyt hyvää joulumieltä heidän julistus, jossa vaadittiin työllisyystoimia ja kehyksiä, tukea turpeelle, vaikka sitä ei kukaan enää tahtoisi.
Miljardituet piti taas avata yritysten tueksi, vaikka he eivät tukea tarvitsisikaan.
Että sellainen joulu 2021.
Korjattu jokunen ”kiritusvirhe” 14:08
Arja Hakala
”Miljardituet” oivallinen aihe tämä.
En oo koskaan ymmärtänyt miten löysää rahaa on valtiolla kaupunkilaisyrityksille, joilla asiakasvirta on vähenemässä.
Mutta entäs maatalousyriittäjille joilla leipärahat on jatkuvasti tiukassa maassa.
Sinne ei tukia heru vähässä kummassa.
Ja kun jotain tukea yrittää hakea niin valtava lomakepaljous on täytettävä ennen kuin saa hakemukset taipaleelle.