Kepun ja persujen normaalia moraalia?

 

Yle kertoi 16.6, että Työ- ja elinkeinoministeriön sisäinen tarkastus suosittelee jatkotoimenpiteitä ministeri Katri Kulmunin (kesk.) viestintäkoulutuksen laskutusepäselvyyksien takia. Jatkotoimenpiteiden kohteeksi ministeriö nimeää tiedotteessaan Tekir Oy:n ja Kulmunin erityisavustajan Kari Jääskeläisen. (Ei sukua).

Kun valtion piikki oli avattu ei edes Kulmuni tiennyt mitä oli laskutettu. Laskujen joukossa mm. puhelinkeskusteluja.
Kulmuni toimi kahdessa eri ministeripestissä. Valtiovarainministeriö maksoi hänen esiintymiskoulutuksestaan 26 329 euroa ja työ- ja elinkeinoministeriö 29 884 euroa.

Tiistaina julkaistun tarkastusraportin mukaan epäselvyyksiä on esimerkiksi siinä, kuka päätti koulutuksista ja minkälaista työtä on ministeriöltä on laskutettu.

Ministeri Kulmunin erityisavustaja Jääskeläinen on raportin mukaan ollut asiassa erityisen aktiivinen. Kulmuni itse sanoo, ettei edes tiedä kaikesta työstä, jota hänen koulutukseensa liittyen on laskutettu.

Jotta Kepun rötöstely ei jäisi tähän kerrotaan, uutinen siitä, kuinka Evijärven kunnan virallisiin ylioppilastodistuskirjeisiin sujautettiin Kepun eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen vaalimainoskirje mukaan. Kunnan piikkiin! Tällainen ei taitaisi tulla millekään muulle puolueelle edes pieneen ajatukseen tai mieleen. Asia sai laajaa julkisuutta.

Kun usein puhutaan, ettei politiikka kiinnosta. Niin tällaiset epäselvyydet aiheuttavat juuri sitä, että kiinnostusta ei ole. Ja mikä pahinta, sanotaan kaikkia puolueita ja rehellisiä kansanedustajia samanlaisiksi.

“Totuus kiihottaa” ja ennen pitkää lopettaa populismin

Tällä hetkellä yrittää eniten kasvojaan pestä Perussuomalaiset. He uivat nyt monissa ryvöksissä. Ensin eduskunnassa pidetty vihapuhe vieraslajeista, joilla persulainen edustaja Mäenpää tarkoitti maahan tulleita pakolaisia ja muita maahan muuttaneita. Poliisi tutkii. Ano Turtaisen inhotustwiitti amerikassa tapetusta mustasta miehestä, sai somekansan raivon ja poliisinkiin vihdoin liikkeelle, kun Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen siihen pakotti.

Sitten pamahti oikein kunnolla Suomen Perusta ajatuspajasta! Naisvihaa, pelkkää hulluutta ja kaaosta, jota oli esittelemässä koko persujen johto. Kirjassa kehuttiin MV-julkaisua, siinä esiteltiin avointa ihmisvihaa ja rasismia. Kehuttiin mm. Halla-ahon kirjoituksia, joista hänet on tuomittu ihmisvihan levittämisestä.
Kaikki tehtiin valtiontuella!

Tuplatohtori Jukka Hankamäen kirja Totuus kiihottaa, jota esiteltiin “tutkimuksena”, paljastaa mm. tällaista kirjoittajansa fantasiaa:
“Hankamäen mukaan Halla-aho on vertauskuvallinen penis, joka edustaa suomalaista heteromiehen itsetuntoa, jota kaikki naiset haluavat, mutta feminismin salajuoni estää heitä maistamasta Halla-ahon eroottista sykettä.
Hankamäen mukaan feminismi on päässyt länsimaissa valtaan ja käyttää maahanmuuttoa parittelumarkkinoitten kilpailuttamiseen.” jotta suomalainen heteromies joutuisi kilpalemaan tummien ja yliseksuaalisten afrikkalaisten kanssa ja näin joutuvat feministien nöyryyttämäksi. Hankamäen mukaan Halla-aho on ainoa, joka onnistuu sulkemaan tummia seksikäitä maahanmuuttajia pursuavat portit kiinni ja näin pakottaa suomalaiset naiset parittelemaan suomalaisten miesten kanssa. “

Mutta annahan olla! Ennen kuin some-kukko kolmesti kiekui, kukaan Totuus kiihottaa-kirjan esittelijöistä ei ollutkaan lukenut kirjaa ja se vedettiin pois markkinoilta.

On tässä kunnollisen politiikan ja yhteiskunnallisen osallistumisen halukkuus jo lokaan lyöty.

Jätä kommentti

*