Siilinjärven terveyspalvelujen ostossa mokaili silmänkuvausyritys AVI muistuttaa lainmukaisuudesta

Yksityinen terveyspalvelun tuottaja antoi kuvauslausuntoja itselleen Siilinjärvellä

”henkistä kärsimystä ja tuskaa silmien tilanteesta turhaan”

”omavalvonta petti”

Palveluntuottajayritys alkoi antaa siilinjärveläiselle asiakkaalle lausuntoja silmänpohjan muutoksista, joka johti tihentyneisiin kuvauksiin. Yritys siis antoi lausunnon itselleen, että kuvauksia pitää suorittaa vuoden välein, kun virheetöntä diabeteskuvausta seurataan muuten kolmen vuoden välein. Silmissä ei todellisuudessa ollut mitään vikaa, eikä tihentyneelle kuvaukselle ollut mitään tarvetta.

Tuskin ruudinsavu on hälventynyt siilinjärveläisen hoitokoti Attendo Vänrinkin ympäriltä, kun kunnan ostopalvelun ostotaito saa aluehallintovirastolta uutta kitkuista viestiä.

Taas iso mittava toimija!

Tällä kertaa tekijänä oli ranualainen/rovaniemeläinen silmänpohjan kuvausta laajasti kunnille tekevä Digifuntus Oy, se on lääkärien omistama osakeyhtiö. Se ilmoittaa kotisivullaan olevansa ”Suomen johtava ISO 9001:2015 ja ISO 14001:2015 -sertifioitu silmäsairauksien seurantapalveluiden tuottaja. Palvelumme piirissä on noin 2,5 miljoonan suomalaisen väestöpohja, 13 sairaanhoitopiirin alueella yli 150:ssä kunnassa ympäri Suomen.”

Aluehallintovirasto lausuu asiasta: ”Kunnan tulee varmistaa valvonnan avulla, että (ulkoistetut) silmänpohjakuvaukset toteutetaan terveydenhuoltolain 8 §:n mukaisesti. Laadukkaasti, turvallisesti ja asianmukaisesti. Kunnan on palveluja ostettaessa varmistuttava siitä, että palveluntuottajalla on toimiva omavalvontasuunnitelma.” Eli lausunto on sananasta sanaan samaa, mikä petti vanhushoidossa. Nyt kyseessä oli yksityiseltä yritykseltä ostettu silmänpohjan kuvauspalvelu.

Väärinkäytös paljastui, kun asiakas meni Kuopion yliopistolliseen sairaalaan heti Digifuntuksen kuvauksen jälkeen, simsalabim, silmänpohjan ”kohtalainen retinopatia” oli parantunut viidessä vuorokaudessa itsestään jatkuttuaan kolme vuotta.

Aluehallintovirasto pyysi asiantuntijalääkäri, professori Tero Kivelältä (HYKS/HUS) ulkopuolisen lausunnon asiasta. Hänen mukaansa silmänpohjasta ei havaita minkäänlaista muutosta. ”Siellä on merkkejä verenpainetaudin verisuonimuutoksesta, jonka kokenut lääkäri olisi tunnistanut. Asiakkaalle olisi pitänyt ilmoittaa havainnosta ja ohjata hänet asianmukaiseen tutkimukseen ja hoitoon sen vuoksi”.  Ostopalvelussa oli palveluntuottaja vetänyt rajan vain diabeteksen seulontaan ja muut havainnot Digifuntus Oy kuittasi olankohautuksella potilaan terveydestä huolimatta.

Asiakas teetti myös kolmannen silmänpohjan kuvauksen Iisalmen aluesairaalasta. Sielläkään ei löydetty silmästä kaivattua ”kohtalaista retinopatiaa”.

Potilaan oikeuksista on annettu laki, jossa edellytetään hänelle laadultaan hyvää terveyden ja sairaanhoitoa. Niinpä AVI joutuu yskien todistamaan, ”ettei asiakkaan diagnosointi ei ole ollut asianmukaista ja asiakkaalle on tehty tutkimuksia, jotka ovat aiheuttaneet hänelle henkistä kärsimystä ja huolta silmien suhteen.”

Sapiskaa sataa Siilinjärven kunnalle

” Siiilinjärven kunnan tulee varmistua siitä, silmänpohjankuvaukset toimitetaan terveydenhuoltolain mukaisesti laadukkaasti, turvallisesti ja asianmukaisesti. Kunnan on varmistuttava siitä, että ostopalveluntuottajalla on toimiva omavalvonta suunnitelma”.

Eli ei riitä julistus siitä, että on käytössö ISO laatujärjestelmä. Oli se käytössä Esperi Caressa ja Attendossakin.

Nyt häränsilmään joutunut Digifuntus Oy ei näe toiminnassaan moitittavaa, se oli hommannut tarkemmin määrittelemättömiä ”neljän silmälääkärin lausuntoja, jotka olivat yksimielisiä silmänpohjan sairaudesta”.

Asiakas pitää Aluehallintoviraston lausumaa asian vesittelynä.

-AVI kuittaa asian yksittäistapauksena, eikä oman ilmoituksensa mukaan ole oikea viranomainen selvittämään kuinka laajasti vääriä lausuntoja on asiakkaille annettu.  Näen asian päinvastoin, ”jos annetaan ylidiagnisoituja lausuntoja itselle, kasvattaa se firman liikevaihtoa tuntuvasti. Entäs, jos tuosta 2,5 miljoonasta kuvattavasta joka toinen saa turhan kuvauspyynnön asiassa on kyse jo mittavasta petoksesta.

– Eikös tällaisen erikoisosaamisyrityksen osaaminen pitäisi olla sillä tasolla, ettei se anna väärää lausuntoa, kun silmässä ei ollut verisuoninystyä kummenpaa?

-Nyt asian ylle jää vakava varjo. Kenelle tällaisen toiminnan selvittely kuuluu, kun AVI ei halua selvittää asian mittasuhteita? Poliisille, lääkintöhallitukselle, sosiaali-ja terveysministeriölle, kenelle? Kysyy asian paljastunut asiakas.

Kuka oli asiakas? Se olin minä, Rauno Jääskeläinen!

ps. tässä Savon Sanomien ”tasapuolisesti” hylätty mielipiteeni, joka julkaistiin sentään Iisalmen Sanomissa:

https://www.savonsanomat.fi/iisalmensanomat/mielipide/mielipidekirjoitukset/Hoito-ja-hoivapalveluissa-tuntuu-pett%C3%A4neen-kaikki-%E2%80%93-Kun-raha-ja-eettiset-arvot-ovat-vastakkain-tied%C3%A4mme-kummat-arvot-joustavat/1334577

Kommentit

  • Seppo k Orkomäen pientilan peräkamari

    Näinhän se menee. Yksittäistapauksia eli käytänössä kukaan ei ota vastuuta tapauksista. Laatusuositukset on veteen kirjoitettuja sanoja jotka laineet pyyhkii pois.
    Kaikki julkisen terveydenhuollon palvelut on ulkoistettava yksityisille, käytänössä pörssiyhtiöille. Näin laitamme yhteiset veroeurot eri maiden eläkesäätiöille jaettavaksi osakkeenomistajille.
    Voe jösses sentään.

  • Pohjolan takapajula

    Niin ja tutkimusten mukaan Suomessahan ei ole korruptiota.

Jätä kommentti

*