Suomen itsenäisyyden ajan suurin vallansiirto on valmisteilla, kun kunnilta riisutaan meidän hyvinvointimme keskeinen osa pois. Tapahtuma on mullistava, mahdollisuuksien lisäksi asiassa piilee myös vaaratekijöitä.
Hallinnon vai ihmisten tarpeisiin? Uudistuksen peruskysymys on juuri edellä esitetty. Tätä varten tammikuussa on aluevaali. Vaaleissa on tyrkyllä hallinnon uudistuspuolueita ja vähemmän ihmisten tarpeita painottavia ehdokkaita ja puolueita.
Puolueiden ohjelmajulistukset ovatkin melko kirjavia. Tuhatta hyvää ja sataa kaunista luvataan, vailla konkretiaa ja kunnollista sisältöä.
Kepulle jokaiseen kuntaa terveyskeskus, Kokoomukselle yksityiset palvelut. Siinä kärjekkäimmät vaatimukset, eivät ota kantaa siihen ovatko nuo vaateet tarpeellisia ja mitä maksavia. Nämä eivät ole ainoita eroja puolueiden välillä. Vaatimukset ovat kuitenkin vielä hieman varjonyrkkeilyä. Syntyykö maakuntien eduskunta, jossa on paljon eri intressiryhmien ja alueiden ristiriitaa ja nokkapokkaa. Puhetta ja kiistelyä seinistä ja nykyisistä rakenteista, kaikki vailla perusteltuja villoja.
Avainasemaan nousevat soten kallispalkkaiset ammattijohtajat, joko he johtavat uhmakkaan uppiniskaisesti, tai pakoilevat poliitikkojen selkien takana? Valtuutettujen kuitenkin pitäisi pystyä luomaan hyvinvointialueen johtamismalli ja palveluverkko ja se on isoin asia heti aluksi.
Polkeutuvatko vanhusten ja nuorten palvelut sote-uudistuksen jalkoihin? Koronatilanne ja sen jälkihoito voi vaatia aivan uusia palvelurakenteita, joita ei edes tiedetä. Varmaa on kuitenkin, ettei heikkojen ääni tavoita päättäjien korvia ja juuri heikkojen, vanhusten, nuorten ja heidän palvelutarpeensa on kokoajan kasvussa. Entäs jos apu kauas karkaa?
Julkinen keskustelu on uiskennellut rakenteissa, terveyskeskuksissa, hoidon kustannuksissa, palkoissa, hallinnossa, ei mitään sellaista reipasta konkretiaa, miten palvelut johdetaan ja järjestetään. Mikä on perinteistä ja mikä uutta ja minkälaista? Mikä on henkilöstön asema, jos työmaa-alue on koko hyvivointialue ja sen yhteistoiminta-alue? Tuleeko koko alueelle keikkalääkärit ja -hoitajat, hyppyytystä paikasta toiseen hoitajamitoitusta paikkaamaan.
Uhkana vanhusralli? Jos hoitajat eivät liiku, eikä palvelut pysy lähellä? Alkaako vauhdikas vanhusten ja hoitopaikkojen takaa-ajo sinne missä on palveluja paikkoja, vaikka ne olisivat kymmenien kilometrien päässä omaisista ja läheisistä?
Tukehtuuko erikoissairaanhoito potilaista, kun kunnissa ei ehkä kontrolloida enää hoitoon ohjausta, kuten aiemmin. Vai tiukkeneeko ohjaus entistä kustannuspainotteisemmaksi. Tällöin hoitoon pääsy puntaroidaan talouden, eikä sairauden vaatimusten mukaan. Jäävätkö terveyskeskukset digi-ja puhelinpalveluyksiköiksi antamaan hys-hys-hoitoa?
Avoimia kysymyksiä on paljon.
Maakuntavero olisi yksi järkevä teko. Sillä voisi saada nopealla aikataululla tehokas puuttuminen alueen omalla päätöksenteolla soten sisältöön. Siihen miten asiakaspalvelut ja henkilöstön asema tulevat asettumaan soten ytimessä.
Kun on kiire painaa päätöksien tekoon, on iso houkutus siihen, että sotessa tehdään siten kuin aina ennenkin vanhalla organisoinnilla on tehty.
Sote on mahdollisuus parempaan.
Mikäli tulevassa sotessa oivalletaan, on nyt suuri mahdollisuus asiakkaiden parempaan palveluun kuin nykyisin. Palvelut voidaan tuoda lähelle tarvitsijaa. Palvelutoreille, klinikka-autoille ja muuten lähelle, sillä paikkoja ja seiniä meillä on nykyisellään aivan riittävästi.
Nykyiset yhteensopimattomat tietojärjestelmät terveydenhuollossa ja muussa asiakaspalvelussa olisi vihdoinkin mahdollista saada lukemaan toisiaan koko sotealueella.
Sairauksien hoidosta on vielä pitkä matka siihen, että ihmisten terveyttä aletaan vaalia ja kehittää siten, että sairaudenhoitotarve vähenee. Rohkeutta innovatiivisuutta toivoisi löytyvän nyt nykyisiin uusiin kansan sairauksiin, kuten nuorten mielenterveysongelmiin ja muuhun kiireisen elämän menon aiheuttamaan pahoinvointiin.
Rauno Jääskeläinen
Yrittäjä, tradenomi, sotakirjailija
Ehdolla Pirkanmaalla aluevaltuustoon
