Vaihtoehtoista faktaa!

 

USA:n uuden presidentin tiedotustoimisto lanseerasi valheviestiensä nimeksi ”vaihtoehtoinen fakta” eli puhdas valhe. Sillähän on tunnetusti lyhyet jäljet. Kuuslahden koulun hintalaskelmissa oli vaihtoehtoista faktaa syötillä kuntapäättäjille. Joko tahallista tai tahatonta, että osataan sitä meilläkin tehdä vaihtoehtoisia faktoja.

Entäpäs jos kokoomuksen ”tarkistetut” laskelmat ovat sukua aikoinaan ministerinä toimineen Stubbin rätinkipäälle? Onko kyse valhefaktasta, vai asian kaivelusta omaan sopivaan tarpeeseen, eli kuntavaaliin? Pikkusen tuntuu, että kuntavaalia pidetään esivaalina eduskuntavaalien asemien hakemisessa. Pääministerin selonteossa nähtiin ihmeen omainen talouskasvu: Kuu – KIKY:stä kestävään talouteen, valtion velan taittumiseen ja vaihtoehtoiseen faktaan.   Että hyvin pyyhkii, sanoi mummo huussissa!

Merkittävät talousgurut ovat tuominneet näkymien vääristelijät vahvoilla argumenteilla. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa, rakenneuudistukset ovat tekemättä, velanotto kasvaa, vienti on 20% pienempi ja talouskasvu viisikertaa hitaampaa kuin 10 vuotta sitten jolloin opeteltiin eurosopeutusta. Tilanne ei korjaannu KIKY-leikkauksilla, eikä julkisen puolen lomaraha leikkauksilla.  Kansanedustaja Paavo Arhinmäki sai pääministeri Sipilän kiinni vähintään vaihtoehtoisen faktan syöttämisestä, josta Paavo koppasi mojovat pojot hattuunsa.

Nykyisen hallituksen parhaat teot ovat peruutuspäätökset. Nyt peruttuja päätöksiä listan mukaan ovat: – liikennekaarihanke, juppivene- ja moottoripyörävero, lauttamaksut, työttömyysturvan erityisalennus maahanmuuttajalle, työttömien haastattelun ostot, eläkeläisten asumistuen leikkaus, päivähoitomaksujen korotus jne… lista on loputon. Hyviä perumisia!

Tehtaillaanko noitakin, kun ensin tuodaan esiin hanke, jossa itse tullaan pelastavaksi enkeliksi. Perussuomalaiset ovat julkisesti todenneet, että perustuslaki estää mm. pakolaislakien tiukentamisen. Perustuslaki on kansalaisen suojalaki pahaa ”persustuslakia” vastaan.

Oliko tässä jutussa vaihtoehtoista faktaa? Ei ollut.

Rauno Jääskeläinen

vapaasti ajatteleva

 

 

Kommentit

  • Taasvaalivoittajia

    Demokratia ainakin toimii tämän hallituksen aikana, ja kansaa kuunnellaan.
    Laitetaan lakialoite ja jos kansa hyväksyy,antaa aloitteen mennä valmisteluun.
    Tässä varmaan testataan kumpi osapuoli on viisaampi, tai tyhmempi.

Jätä kommentti

*