Xie Xin Dance Theater: “from IN” jätti katsojaan näkemisen nälän

Venäjän kielessä on verbi-ilmaisu “ne mogu naglyadet’sya”, en pysty katsomaan tarpeeksi tai kunnolla. Sitä käytetään, kun ihminen pitää näkemästään niin paljon, ettei mikään näkemisen ja katsomisen määrä tunnu tyydyttävän hänen näkemisensä nälkää.

Sellainen nälkä katsojalle tuli kiinalaisen Xie Xin Dance Theater -ryhmän esityksen “from IN” ensimmäisestä minuutista alkaen Kuopio tanssii ja soi -festareilla.

Kuulema teos kertoo ihmisten välisestä yhteydestä. Saattaa hyvinkin kertoa. Ainakin  epilogiksi ja laajempien kohtausten väliin siirtymiksi sijoitetuissa nais- ja miestanssijan parikohtauksissa lähes paikoillaan seisovat tanssijat liukenivat kuin yhdeksi olennoksi ilmentäen liikkeillään ja eleillään syvää tiivistynyttä ja sensuellia läheisyyttä.

Muutoin oli ihan sama, mistä teos kertoi, niin nautittavaa oli sen visuaalinen kokonaisuus. Tanssijoiden liikkeiden hämmästyttävä dynaamisuus, toisiinsa liukuminen ja ketjuuntuminen yhdessä ohuen ohuesta pellavasta tai puuvillasta tehtyjen vedenvihreiden ja vaalean sannan väristen linjakkaiden asujen kanssa muodostivat sellaisen liikkuvan kuvaelman, että katsoja oli sen edessä sanaton. Oli pakko vain katsoa ja toivoa, että tanssijat jatkaisivat lavalla vielä pitkään, pitkään.

Musiikki lisäsi ahnaan katsomisen tunnetta. Epilogin ja “välispiikkien” parikohtauksissa se oli sensuellia ja liikuttavan melodista. Isoissa ryhmäkohtauksissa milloin kuulaan scifimäistä, milloin nopeaa kevyttä hakkaavaa rytmiä, samalla kuitenkin soljuvaa. Ja toisinaan pelkkää veden solinaa tai tippumista, ehkä bambukeppien kevyitä kosketuksia toisiinsa. Musiikki oli modernia eikä siinä juuri ollut itämaiseksi miellettäviä elementtejä (tai en osannut niitä sellaisiksi tunnistaa).

Tanssissa sen sijaan yhdistyivät jännittävästi aasialaiset ja länsimaiset vaikutteet.

Tietyt toistuvat liikkeet heijastelivat selvästi niin muodikasta “robottitanssia”, mutta Xie Xinin tanssijoiden liikehtimisessä ei siitä huolimatta ollut mitään mekaanista. Koko teos oli kuin yhtä saumatonta soljuvaa kaarta alusta loppuun.

Välillä tulivat mieleen aasialaisten vaijeri kung fu -elokuvien tai Matrix-elokuvien hidastetut taistelukohtausten liikesarjat, joissa näyttelijä huojuu putoamaisillaan korkean talon reunalla selkä reunaan päin. Sitten tanssijat olivatkin äkkiä kuin suhisevassa tuulessa huojuvan ruovikon yksittäisiä, samaan suuntaan taipuvia korsia.

Teoksesta puuttui kokonaan karkeus, mahtipontisuus, teennäisyys ja koliseva paatoksellisuus, jotka voivat vaivaannuttaa joidenkin nykytanssiteosten katsojat. Oli vain pakoton liike ja liikkeiden kauniit, toisiinsa liukuvat kaaret ja hetkeksi ilmaan piirtyvät reitit.

Emme juuri kuulleet lavalta tanssijoiden aiheuttamia ääniäkään: he liikkuivat valkoisissa sukissaan äänettömästi eivätkä oikein tuntuneet hengittävänkään, vaikka monet isot kohtaukset olivat fyysisesti vaativia. Yhden kohtauksen tahallisesti tuotetut äänet tanssijoiden jalkojen lyödessä rytmikkäästi vasten lattiaa muuttuivatkin äänelliseksi tehokeinoksi.

Pysäyttävä kohta oli tanssijoiden asettuminen riviin aivan lavan reunalle kasvot yleisöön päin. Kasvoille rakentuivat  hitaasti hymyt, joita naistanssijouden kirkkaanpunaisiksi maalatut huulet korostivat.

Mutta juuri kun luulimme olevamme hymyilevässä yhteydessä tanssijoiden kanssa, hymyt muuttuivatkin kasvoille pysähtyneiksi irvistyksiksi ja tanssijat heittäytyivät uuteen kohtaukseen kuin meistä katsojista välittämättä.

Puistattava hetki, joka kertoo, että ihmisten välinen yhteys ei aina olekaan sitä miltä se ensin näyttää.

Miten pystyin katsomaan tarpeeksi? Kak ja smogla naglyadet’sya? kuten kysyisi venäläinen.

Tietenkin tulemalla katsomaan myös seuraavan illan “from IN” näytöksen! Nyt kun ensimmäisen katsomiskerran näkemisen nälkä ei ollut enää uusi ja yllättävä, oli mahdollista nähdä ne yksityiskohdat, joista katsomisen nälkä syntyi. Olin rauhallisempi, mutta silti näkemisen nälkää jäi vielä jäljelle eikä kolmatta esityskertaa ollut.

Tuokaa Xie Xin Dance Theater edes vielä kerran uudestaan Kuopioon, Jorma Uotinen ja Anna Pitkänen!

Kuvat: Artikkelikuva: festivaalin Preview-kuvapankki. Kuvat tekstin sisällä: Petri Laitinen/Kuopio tanssii ja soi -festivaalin virallinen kuvapankki.

Jätä kommentti

*