KEIJU HERÄÄ

Pieni keiju oli kerran,

asui luona metsän herran,

mättään päällä kalliolla,

siinä oli hyvä olla.

Pehmeä ol’ sammalmatto,

yllä taivas sinikatto.

Tuoksua ja kauneutta,

joka aamu jotain uutta.

Sitten eräs aamu koitti,

tuulikannel puissa soitti!

Heräs’ keiju unestaan

ympärilleen katsomaan.

Mitä silloin näkikään

ihan hämmästyksissään:

pikareita täynnä maa,

niistä mettä juoda saa.

Keiju maistoi mesivettä,

makealta maistui, että

uudelleenkin vielä  joi,

kunnes päivän koitti koi.

*******

Metsässä jos kuljen milloin,

näen pienen keijun silloin,

kuin hän siellä majailee,

pikareita suojelee.

12.7.2016

Kirsti Viljamaa