KAUNIINA KAATUNUT

KAUNIINA KAATUNUT

Hän kasvoi partaalla joen

ja kauniina kukoisti.

Vehreys huntuna oksan

 päivän kilossa loisti.

Tuuli heilutti hapsiaan,

temmelsi oksistossa,

liike peilinä kuvastui

vedessä kirkkahassa.

Hän talven ja syksyn tunsi

ja kesät niin lämpöiset.

Myös alkavan kevään tuoksut

ja tuulet niin suloiset.

Hän näki pinnalla virran

myös keinuvat kukkaset,

vihreät lehdykät niiden

kuin sydämen muotoiset.

Vuodet niin kulki ja vieri

ja hänkin jo harmaantui,

veden syliin kaatua voisi:

jo ajatus suuntautui.

Tuli myrskytuuli ja kaatoi

vanhuksen virralle veen.

Miten tiesi tuuli silloin

sitä vanhuksen toivoneen.

26.11.2016
Kirsti  Viljamaa

Jätä kommentti

*