SURUT

SURUT

Surut menivät metsään.

Siellä ne putoilivat

suurina mustina

marjoina

kyyneleisistä silmistä.

Sinne ne jäivät

kähäräisille

sammalmättäille

enkä minä niitä

koskaan

poiminut pois.

++++

8.8.2016

Kirsti Viljamaa

Kommentit

  • Tuula Kyyrönen

    Kiitos Kirsti!

    Entäs jos poimisit mustat marjat kämmeneesi?

    Valmistaisit virkistävää elämän nektaria, ottaisit pikarillisen janon tai surun yllättäessä. Jakaisit ystäväsi kanssa, ja kas!
    Suru kasvoi perhoseksi, lensi kohden aurinkoa. Jäljellä muisto.

Jätä kommentti

*