Pysäyttävä palaute

”Rekkalastillinen viinaa” oli blogini otsikko 25.8.2017. Kommentoin tuolloin ILTA-SANOMISSA 23.8.17 ollutta juttua Ilkka Vainiosta. Tällä kertaa tarkastelen ILTALEHDESSÄ 7.3.2018 ollutta juttua Vainiosta: ”Ile Vainio jätti viinan ja laihtui 20 kiloa”
Jutussa kerrotaan: ”Hän oli nähnyt televisiossa sellaisen itsensä, joka sai miettimään. Ruudussa esiintyi vesikampauksessa ankarassa kankkusessa mies, jonka kädet tärisivät. – Miten mä näytän noin paljon vanhemmalta? hän kauhistui.” – ”Terveystarkastuksissa kaikki arvot olivat ok. Sieltä ei kuulunut varoituskellojen kilkettä.”
Raitistuneiden alkoholistien kertomuksissa toistuu tilanne, että päätös viinan jättämisestä tehdään vasta haittojen pohjalle jouduttaessa.
Vuoden 2017 ILTA-SANOMIEN jutun mukaan Vainio sanoi juoneensa monta rekkalastillista viinaa. Tästä määrästä ei näyttänyt olevan suurempaa haittaa, työt sujuivat. Itsensä näkeminen TV-ruudussa toimi pysäyttävänä palautteena ja herätti miettimään asioita. TV-ruudussa viinan vaikutukset näkyivät paremmin kuin peilistä.
Alkoholiongelmissa ratkaisuja yleensä lykätään pohjalle joutumiseen saakka. Pohjalla vaihtoehdot ovat vähissä, raittius tai kuolema. Moni on kuollut, moni raitistunut. Vainio teki oman raitistumispäätöksensä ennen pohjalle painumista. Kunnioitan ja onnittelen häntä tästä päätöksestä ja sen kertomisesta julkisuuteen.
Vainion nuoruudessa laulettiin: ”Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan.” Tuon tavan seurauksista on kertynyt vuosikymmenien saatossa riittävästi kokemuksia. Laskuopillinen tarkastelu juomismääristä kertoo, että sammioon ja saaviin kyllä hukkuu. Nyt olisi aika uusille lauluille juomisen ja raittiuden suhteista.
Vainio on hyvä esimerkki henkilöstä, joka havahtui juomisen aiheuttamiin haittavaikutuksiin hyvissä ajoin ennen pohjaa. Hänelle pysäyttävä palaute näkyi TV-ruudussa. Kullakin on omat pysäyttävän palautteen kokemuksensa. Vainion esimerkki rohkaiskoon muitakin tekemään ratkaisun juomisen lopettamisesta silloin, kun pysäyttävä palaute sattuu kohdalle.