Tehtävien ratkaisut. Jakaja

Tolkun kaava saadaan palamisajan kaavasta pT = 120a ja vakioannoksille sovitetusta promillekaavasta kpc = 12a. Kun kaavat jaetaan yhtälöopin mukaan, niin juojan paino (p) ja annosmäärä (a) sekä luku 12 supistuvat pois ja saadaan T = 10kc.
Yleisessä Tolkun kaavassa maksan kuntokerroin (n) otetaan mukaan ja kaava on: nT = 10kc.
Vakioannoksille sovitettu promillekaava saadaan laittamalla viralliseen kaavaan kpc = A alkoholin grammamäärän (A) paikalle vakioannoksista kertyvä grammamäärä, sillä A = 12*a. Sovitettu kaava on siten kpc = 12a.
Näin on saatu kaksi uutta promillekaavaa varsinaisen jatkoksi. Seuraavaksi johdetaan jakajaluku, joka on tavallaan perusasia tulevia tarpeita varten. Tehtävä on: Millä luvulla (j) juojan paino pitää jakaa, jotta saadaan tietty palamisaika (T).
Aluksi palamisajan kaava: pT = 120a, josta a = pT/120 edelleen p/(120/T). Murtoviivan alla oleva osamäärä on siten jakajaluku (j). Saadaan a = p/j. Sekä Tj = 120.
Montako vakioannosta palaa kahdeksassa tunnissa eri painoisilla henkilöillä? Jakaja on 15 (120/8). Siten 60-kiloisella palaa 60/15 = 4 vakioannosta ja 90-kiloisella 90/15 = 6 annosta.
Tolkun kaavan mukaiset huippupromillet ovat naisella 8/6,6 = 1,21 ja miehellä 8/7,5 = 1,07.
Millilitroina mitattuna puhdasta alkoholia palaa tunnissa 0,125 ml /kg ja 8 tunnissa tasan 1 ml. Siis työpäivän pituisena ajanjaksona 1 ml/kg ja vuorokaudessa 3 ml/kg. Kätevää, eikö vain?
Mitä tahansa haluttua palamisaikaa vastaavat yksilölliset annosmäärät saadaan jakolaskulla p/j. Mielestäni palamisaika on paras mittari alkoholin käyttöä ja vaikutuksia arvioitaessa. Yksilölliset annosmäärät voidaan laatia Excel-taulukoksi. Laskuohjelma hoitaa rutiinityöt, kunhan soluihin kirjoitetaan asianomaiset kaavat. Taulukosta ensi kerralla. Suosittelen lukijoita aloittamaan jo etukäteen taulukon suunnittelun yllä esitettyjen kaavojen pohjalta.
 

Kommentit

  • Kalevi Rissanen

    Korjaus: Lauseesta ” Millä luvulla (j) juojan paino pitää jakaa, jotta saadaan tietty palamisaika (T).” jäi loppuosa pois.
    Lauseen piti olla: Millä luvulla (j) juojan paino pitää jakaa, jotta saadaan tiettyä palamisaikaa (T) vastaava vakioannosmäärä (a)?

Jätä kommentti

*