Marilyn Monroe  –  kuin liekki kynttilän

Kesäkuun alussa tulee kuluneeksi 90 vuotta Marilyn Monroen syntymästä. Kauneuden ihanteesta kasvoi myytti, jonka muisto jäi elämään ennenaikaisen traagisen kuoleman jälkeen. Hänen omien ajatustensa ja sanojensa kautta saadaan kuva hänen elämäntaipaleestaan.

P1000671 pieni

”Kaikille pikku tytöille pitää kertoa heidän olevan nättejä”
Norma Jeane Baker syntyi kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1926. Hänen elämäänsä varjosti isättömyys sekä äidin henkinen tasapainottomuus. Lapsuutensa ja nuoruutensa Norma Jeane vietti sijais- ja orpokodeissa Los Angelesissa. Pelko tulla hylätyksi, ajatus yksinäisyydestä sekä rakkaudettomuus tulivat hänelle tutuksi jo nuoruudessa ja voimistivat hänen miellyttämishaluaan.

Kymmenen vanhana Norma Jeane alkoi paeta mielikuvitusmaailmaan. Usein lauantaisin hän kulutti aikaansa elokuvissa. ”Yritin piristää itseäni päiväunilla. Tunsin itseni vähemmän yksinäiseksi, kun unelmoin ihmisten katselevan minua”, hän totesi myöhemmin.

Marilyn Grauman-crop

Hänellä oli tapana mennä Graumanin kiinalaisen teatterin edustalle katsomaan jalkakäytävään ikuistettuja filmitähtien käsiä ja jalkoja, sekä yrittää sovittaa omia jalkojaan sementissä oleviin kuuluisuuksien jalanjälkiin. Paljon myöhemmin, kun hän lopulta itse painoi jälkensä sementtiin, hän totesi sen merkityksestä, että ”kaikki on mahdollista, ainakin melkein”.

marilyn kuva pieni-crop

”Ei miehiä, ei rahaa, ei rakkautta, vaan kyvyn näytellä”
Teini-ikäisenä ruskeatukkainen Norma Jeane eli lähes normaalia nuorten elämää. Omasta mielestään hänen kasvonsa eivät olleet tarpeeksi kauniit, jotta hänestä tulisi todellinen elokuvatähti. Tavoitteena hänellä oli tulla yhdeksi kuvalehtien tähtösistä tai kansikuvatytöistä. Norma Jeane antoi oman panoksensa sotaponnisteluille työskentelemällä lentokonetehtaassa, jossa valokuvatessaan David Conover tuli kiinnittäneeksi huomion Norma Jeanen valovoimaisuuteen. Vuonna 1945 Norma Jeane pääsi Blue Book mallitoimiston listoille ja aloitti mallitunneilla käynnit.

Vuosi 1946, jolloin Norma Jeane täytti kaksikymmentä, pohjusti monella tavalla hänen tulevaa tähteyttään. Mallitoimiston toiveesta Norma Jeane alkoi valkaista tukkaansa. Heinäkuussa Twentieth Century Fox studioiden koekuvauksissa tavallisesta tytöstä taltioitui filmille fantastista kauneutta ja hieman Jean Harlowmaista seksikkyyttä. Kuvaaja Leon Shamroy kommentoi ensi tapaamista sanomalla ” Hän näytti, että pystyisi myymään tunteita valkokankaalla”. Elokuussa lausuttiin ensi kerran nimiyhdistelmä Marilyn Monroe, joka rakentui entisen Broadway tähden etunimestä ja Norma Jeanen äidin tyttönimestä.

Marilyn pieni-crop

”Minua kyllästyttää olla tunnettu tyttönä jolla on muotoja”
Marilyn Monroen läpimurto elokuvamaailman tähtitaivaalle tapahtui vuonna 1953. Alkuvuoden Niagaran jälkeen seurasi Herrat pitävät vaaleaverisistä, joka muistetaan Marilyn Monroen ja Jane Russellin valloittavista näyttelijäsuorituksista, sekä yhdestä Marilynin tunnetuimmasta laulusta Diamonds Are A Girl’s Best Friend. Loppuvuoden Kuinka miljonääri naidaan oli kolmas menetyselokuvista, jotka toivat Marilynille vuoden näyttelijän palkinnon.

New Yorkin aika vahvisti Marilynin asemaa niin elokuvien kassamagneettina kuin itse näyttelijänä.Kesäleski lienee hänen tunnetuimpia elokuviaan, varsinkin sen kuuluisa hamekohtaus. Elokuvassa oli mukana vahva aistillinen lataus, mutta se toi Marilynille arvostusta myös näyttelijänä. Marilyn opiskeli Lee ja Paula Strasbergin Actors Studiossa kehittyäkseen näyttelijänä, ja samalla opiskelu vahvisti hänen itsetuntoaan. Jane Fonda, Marilynin kurssikaveri, totesi tämän ”yrittäneen etsiä tietä tunteakseen itsensä vakavasti otettavaksi näyttelijäksi, eikä vain seksipommiksi”. Tämä koko elinajan esiintynyt todistelu korostuu Marilynin lauseessa ” Älkää tehkö minusta vitsiä – tykkään kyllä vitseistä, mutta en halua näyttää siltä”.

Sopeutumattomat vuodelta 1961 jäi Marilynin viimeiseksi elokuvaksi. Hän palasi vielä kameroiden eteen aloittaen 30:nen elokuvansa Something’s Got To Given filmaukset. Tämä elokuva jäi keskeneräiseksi kuten hänen elämänsäkin. Masennus ja elämän vastoinkäymiset johtivat ennenaikaiseen kuolemaan, joka todennäköisesti aiheutui lääkkeiden yliannostuksesta.

P1000665 pieni

”Ilman muuta olen nainen ja nautin siitä”
Marilyn Monroe elää valokuvissa ja valkokankaalla. Hänellä oli erityinen lahja kameran edessä. Filmille taltioitui luonnollista raikkautta, sensuellia herkkyyttä ja läheisyyttä. Marilynin viehkeyttä on kuvattu monella tavalla; hänessä löytyy samanaikaisesti niin viatonta lapsellisuutta kuin viettelevää seksuaalisuutta.

Marilynin elämä ei ollut helppoa. Juurettomuuttaan sekä omistautumistaan palvomalleen yleisölle hän kuvasi osuvasti sanoessaan “Tiesin kuuluvani yleisölle ja maailmalle, en sen takia, että olisin lahjakas tai kaunis, vaan siksi etten ollut kuulunut mihinkään tai kenellekään muulle”.

Teksti: Heikki Remes
Kuvat kuvista: Eeva Remes
Kuva lukemassa: Eve Arnold
Kuva puhelimessa: The Estate of Marilyn Monroe

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Kuinkahan moni tämän päivän pikku- ja isommistakin tytöistä haluaa kauneimmaksi ja seksikkäimmäksi, kuka mitenkin somen, tosi-TV:n ja erilaisten kilpailujen kautta? Marilynin aikaan oli “helpompaa”, ei ollut tarjolla läheskään niin paljon erilaisia polkuja ihanaan kuuluisuuteen. Nyt konsteja riittää, vaan on yrittäjiäkin, monta onnetonta ja masentunutta. Ei tule kaikista Marilyniä, ei edes Lady Gagaa, Madonnasta puhumattakaan.

    • Heikki Remes

      Hei Ari.
      Kiitos kommentistäsi. Minä olen klassisen kauneuden ja sen tuoman mielihyvän/-kuvan puolestapuhuja, jossa kauneus on katsojan silmissä. Elämä on, kauneuden kohteellakin, usein haasteellista. On hienoa, jos joku voi välittää kauneutta laajemminkin sitä ihailevalle.
      H.

Jätä kommentti

*