Miami!

Täytyy myöntää, että pieni pakomatka arjesta aurinkoon keskellä pimeintä tammikuuta tekee ihmiselle käsittämättömän hyvää. Kauniit maisemat, lempeän lämpimät tuulet ja iloiset ihmiset vaikuttavat mielialaan positiivisesti vielä pitkään matkan jälkeenkin. Vietimme viikon Yhdysvaltain aurinkoisimmassa osavaltiossa Floridassa, kohteenamme Miami ja sen ympäristö. Majoituimme Miami Beachilla, mutta tutustuimme sekä Miamin mantereen puolen downtowniin, että eteläisempiin osiin ajellessamme vuokra-autolla Key Biscayneen.
Viiniblogi muuntautuu yhden postauksen ajaksi matkablogiksi, olkaa hyvät!

Varsinainen viinimatkahan tämä ei tosiaan tällä kertaa ollut, mutta toki kylmä kupliva maistui pari kertaa matkan aikana. Heti reissun alkajaisiksi oli ilo huomata, että kotoisa Finnairimme on valinnut kaksi laadukasta samppanjaa valikoimiinsa, ja vieläpä sopuhintaan. Mikäs sen parempaa, kuin siemailla lentoemon tarjoamaa kylmää samppanjaa, kuunnella hyvää musiikkia ja rentoutua tietäen, että alle kahdentoista tunnin päästä olemme aivan toisissa maisemissa kuin lähtiessä loskaisesta Helsingistä.

Finnair tarjoaa parastaan…

Tokihan Miami Beachilla ollessa piti käydä pyörimässä niissä tunnetuissa elokuvamaisemissa ja Miami Vicestakin tutulla Ocean Drivella Art Deco -rakennusten ympäröimänä.

Toisen kerran samppanjaa nautiskeltiin 25. kerroksessa paikallisten makujen upeana parina. Upean hedelmäinen, pehmeä ja paahteinen Veuve Clicquot maistui suolaisessa meri-ilmassa pienten naposteltavien kera aivan erityisen hyvältä.

Taste of Miami

Loman jälkeen jaksaa taas paneutua uudella innolla viinimaailmaankin, sen uutuuksiin sekä vanhoihin tuttuihin. Tulevana lauantaina pääsen pitämään jälleen viinitastingia kahdeksan hengen porukalle, aiheena punaviinit aivan kevyimmistä tuhdeimpiin. Mietimme yhdessä mitä ovat ne kuuluisat tanniinit, entä hapokkuus, kuinka sen tunnistaa viinissä? Mitä tulee ottaa huomioon viiniä ja ruokaa yhdistäessä, entäpä mitkä ovatkaan parhaita juomia tulevan pääsiäisen lammasruokien kylkeen? Tuosta aiheesta kirjoittelen lisää myös tänne blogin puolelle ensi viikon puolella. Sitä odotellessa loppuun vielä muutama kuva ah, niin ihanasta Miamista!

Key Biscayne

Miami Downtown