CASin kautta kultaan

Ja taas kuohuu.

Savu ei ole ehtinyt kunnolla hälvetä Venäjän, WADAn ja CASin dopingvyyhdin yltä, kun samasta aiheesta kohistaan jälleen.

Tällä kertaa median ja fanien katseet kääntyvät Isoon-Britanniaan, jossa naispyöräilyn tämän hetken suurin nimi, hallitseva maantiepyöräilyn maailmanmestari, Lontoon olympialaisten hopeanainen ja Rion olympiapyöräilyn eräs suurimmista voittajasuosikeista, Lizzie Armitstead, nousi kerralla otsikoihin.

Armitstead matkaa Brasiliaan hakemaan olympiakultaa, vaikka hänen kuuluisi seurata kisat katsomosta tai kotisohvalta kilpailukieltoa kärsien.

Kävi nimittäin ilmi, että brittipolkijalla oli jäänyt viimeisen vuoden aikana väliin kolme dopingtestiä. Ei siis yksi, ei kaksi, vaan kolme kappaletta!

Urheilijan on oltava antidopingihmisten tavoitettavissa niin harjoitus- kuin kilpailukaudenkin aikana. Hänen on kerrottava olinpaikkansa ja oltava vähintään puhelimella tavoitettavissa koko ajan. Näin urheilija voidaan hakea ns. yllätystesteihin myös kilpailujen ulkopuolella. Armitstead oli lipsunut tästä säännöstä siis kolmesti vuoden aikana.

Armitsteadin tapaus ei ole mikään tavanomainen dopingrike

Brittien antidopingviranomainen yritti luonnollisesti saattaa pyöräilijän vastuuseen ja langettaa hänelle kuuluvan kilpailukiellon, mutta urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS päätti toisin. Armitsteadin juristiarmeija vetosi muotoseikkoihin ja sai päämiehensä vapaalle jalalle.

Yllätystestejä on toki pakoiltu ennenkin, mutta etenkin viime vuosina testauksen väistely on noussut etenkin Ison-Britannian kestävyysurheilun huipulla huolestuttavaksi ilmiöksi. Vai mitä, Chris Froome ja Mo Farah?

Armitsteadin puolustajat ovat nousseet barrikadeille, eritoten Isossa-Britanniassa. Eihän meidän kullannuppumme ole mitenkään voinut rikkoa sääntöjä, eihän? Hellyttävimmäksi argumentiksi fanilauman keskuudessa on kohonnut se, ettei Armitstead ole tiettävästi koskaan antanut positiivista dopingnäytettä.

Argumentti ei valitettavasti kestä päivänvaloa, sillä jo lähihistoria on osoittanut, ettei se vielä välttämättä todista yhtään mitään urheilijan puhtaudesta. Valitettava fakta on, että dopingin käyttäjät ovat aina olleet, ja näyttävät yhä olevan, pari askelta testaajia edellä.

Eräs Lance Armstrong vetosi muuten aikoinaan vuosikausien ajan ihan tuohon samaan syyhyn, ennen kuin uloste lensi huolella tuulettimeen.

Armitsteadin tapaus ei ole mikään tavanomainen dopingrike. Pyöräilijä on jo ehtinyt hyökätä median välityksellä röyhkeästi ja ala-arvoisesti epäilijöidensä kimppuun. Lisäksi brittien pyöräilyliiton taloudellinen tuki Armitsteadille CAS-valituksen aikana on herättänyt ihmetystä. Samoin se, että tapaus sai julkisuutta käytännössä vasta CAS:n päätöksen jälkeen. Aivan kuin brittiliitto halusi peitellä koko tapauksen julkisuudelta?

Miksi, jos kerran pyöräilijä ei ole tehnyt mitään väärää, kuten Armitsteadin leiristä kovasti halutaan uskotella.

 

Jätä kommentti

*