Kansallispäivän pyöräilykaaos

Provencen kalju jättiläinen, Mont Ventoux, tarjosi eilen pyöräilyn ystäville täyslaidallisen draamaa, jota sulatellessa kestää. Ja kauan.

Odotukset erääseen tämänvuotisen Ranskan ympäriajon kuningasetappiin lähdettäessä olivat huipussaan, mutta kukaan tuskin osasi ennakoida sitä kaikkea, mitä eilinen iltapäivä lopulta toikaan tullessaan.

Etappia jouduttiin lyhentämään kuutisen kilometriä Etelän Jättiläisellä puhaltaneen myrskylukemiin yltyneen tuulen vuoksi. Päätöstä ehdittiin jo kummaksua ja paheksua, vaikka olikin selvää, etteivät järjestäjät pystyisi takaamaan kilpailijoiden turvallisuutta myrskyn silmässä.

Järjestäjät vetosivat siis nimenomaan turvallisuusaspektiin siirtäessään etapin maalia Ventoux’n kaljulta laelta alemmas. Jälkikäteen perustelut vakuttavat lähinnä huvittavilta, sillä lopulta sääolosuhteitakin pahempi turvallisuusriski Ranskan kiertäjille oli aivan muualla.

Legendaarinen vuoristoetappi ja Ranskan kansallispäivä. Puitteet suurelle kansanjuhlalle aurinkoisessa Provencessa olivat kunnossa. Yleisö oli löytänyt tiensä Mont Ventoux’n rinteille ja se oli kansoittanut kilpailureitin todella runsaasti koko maalimäen matkalta, Bedoinin pikkukylästä Chalet Reynard’n maaliviivoitukselle asti.

Eikä hurmioitunut pyöräilyfanaatikko välttämättä voi itselleen hurmassaan mitään, vaan innostuu lapsenmielisesti nähdessään lähietäisyydeltä idoleidensa taistelevan sekunneista. Hän pyrkii pääsemään mahdollisimman lähelle esikuvaansa, juoksemaan rinnalla, ehkä jopa koskettamaan tätä. Kannustamaan parhaaksi katsomallaan tavalla.

Suurin syyllinen tapahtumaan ei ole innostunut fani, vaan karkeasti tehtävässään epäonnistunut kilpailun järjestäjä.

Valitettavasti vain moinen intomielinen kannustus muodostaa itse kilpailijalle suuren vaaratilanteen, riskin kaatumisille, jopa loukkaantumisille.

Ja mikä vieläkin valitettavampaa, tuo riski realisoitui surullisesti eilen.

Kapea vuoristotie oli täynnä innokkaita faneja, mellakka-aitoja ei oltu ehditty siirtää riittävästi viimeisten kilometrien matkalle kilpailijoita suojaamaan  eikä kilpailun järjestäjäorganisaation turvamiehet, poliisit sun muut yleisestä järjestyksestä vastaavat tahot onnistuneet pitämään kilpailureittiä puhtaana.

Seurauksena oli loppukilometrien kaaos, jonka uhriksi joutui tällä kertaa kilpailun imagon kannalta aivan väärät miehet.

Suurin syyllinen tapahtumaan ei ole innostunut fani, vaan karkeasti tehtävässään epäonnistunut kilpailun järjestäjä.

Kokonaiskilpailun johtajan keltapaidan ei pitäisi koskaan, ei missään olosuhteissa joutua kärsimään yleisön innokkuudesta ja järjestäjien tunaroinnista, kuten Chris Froome eilen Mont Ventoux’lla joutui.

Asia sai aivan eritasoiset mittasuhteet, kun koko epäonni kohdistui juuri Maillot Jauneen, keltapaitaan. Tilanne olisi hoideltu periranskalaisella olankohautuksella, jos kyseessä olisi ollut vaikkapa irtiotossa ollut Daniel Navarro. Mutta ei kilpailun ja koko pyöräilyä seuraavan maailman seuratuin hahmo yksinkertaisesti voi joutua tällaisen kaaoksen keskelle. Ei vain voi!

Kokonaisuuden kannalta Froome ei onneksi sanottavasti kärsinyt, sillä hän sai lopulta saman ajan kuin ne ajajat, joiden kanssa hän ajoi kolarin aikana. Päätös oli reilu, oikeutettu ja ainoa mahdollinen.

Vuoren rinnettä ilman pyörää ylös juokseva keltapaita ei siltikään unohdu ihan helpolla.

Jätä kommentti

*