Ei tullut maantiepyöräilyn olympiakultaa Lizzie Artmitsteadille, kuten oikein ja kohtuullista olikin. Ei Armitstead huonosti ajanut, mutta kärkisijoille vaadittu loppurutistus puuttui, ja etenkin Vista Chinesan nousun jyrkimmillä osuuksilla britin ajo näytti jäykältä.

Ei tullut menestystä myöskään valttikortillemme Lotta Lepistölle. Olympiareitti osoittautui lopulta juuri ennakkopelkojen mukaisesti niin haastavaksi satakuntalaiselle kiritykille, ettei kärkikamppailuun ollut mitään asiaa. Lokakuussa Qatarissa sitten uudella innolla. Ja ajetaanhan Riossakin vielä yksin kelloa vastaan.

Mutta tylsää naisten olympiayhteislähtökisasta ei saanut silti tekemälläkään.

Naisten maantieajon reitti olisi saattanut, varsinkin miesammattilaisilla, muuttaa kisan luonnetta kyttäileväksi, jossa käytännössä vain ajeltaisiin kohti loppunousuja. Vasta tuolloin nähtäisiin kunnon kilvanajoa.

Naisten olympiakisa oli toista maata, kun jo ensi polkaisuista lähtien nähtiin toinen toistaan totisempia irtiottoja. Miesammattilaisista poiketen jo kilpailun alkuvaiheissa myös huippunimet kävivät kärjessä, vähintään testaamassa kanssakilpailijoitaan.

Kilpailun puhutuin hollantilainen ei lopulta päässyt edes maaliin

Yhdysvaltain Mara Abbott, kenties naispelotonin vahvin mäennousija, teki rajusti töitä viimeisessä ja vaativimmassa Vista Chinesan nousussa. Jenkin tavoitteena oli pudottaa pahimmat kilpakumppaninsa kannoiltaan, sillä – kuten myöhemmin kävi selväksi – ei hänellä ole riittävästi voimaa ratkaista voittoa tasamaalla.

Hollantilaiset olivat kuitenkin riittävän vahvoja ja pokkasivat lopulta kirkkaimman palkinnon hyvin kaksijakoisissa tunnelmissa. Taktiikka, jossa naispyöräilyn ikoni Marianne Vos uhrattiin apuajajaksi, toi olympiakullan eräänä ennakkosuosikkina kisaan lähteneelle Anna van der Breggenille.

Mutta kilpailun puhutuin hollantilainen ei lopulta päässyt edes maaliin.

Abbottin mäkivetoa parhaiten kestänyt Annemiek van Vleuten iski viimeisessä laskussa ja näytti olevan jo matkalla kohti pitkän uran huipentumaa, olympiakultaa, kunnes kohtalo puuttui peliin kauhistuttavalla tavalla. Hollantilaispyöräilijä kaatui alamäessä, iski ylävartaloaan asfalttiin ja tiettävästi makasi hetken tajuttomana. Kuvat tapahtumapaikalta luonnollisesti järkyttivät eikä kilpailun loppuhuipennuksesta tullut aivan toivotun kaltainen: van Vleutenin epäselvä kohtalo mietitytti niin paikan päällä kuin kotisohvilla.

Omista muistin sopukoista välähtivät välittömästi verkkokalvoille ainakin Fabio Casartellin, Andrei Kivilevin ja Wouter Weylandtin traagiset kohtalot. Ei kai van Vleutenille kävisi samoin kuin ajopaita päällä menehtyneille miesammattilaisille?

Ei onneksi käynyt. Itse asiassa van Vleuten selvisi ensitietojen mukaan hämmentävän vähäisin vammoin.

Onko mitään järkeä viedä näin massiivisia suurkisoja mihin tahansa kehitysmaihin?

Keskustelu olympiareitistä käy silti kiivaana. Van Vleuten ei ollut Vista Chinesan ainoa uhri, sillä vahdikas alamäki päätti miesten kärkinimistä ainakin Vincenzo Nibalin, Sergio Henaon ja Geraint Thomasin kisan. Useiden huippuajajien kaatumiset nostattavat väkisinkin kysymyksiä. Miten moinen kaatumissuma on mahdollista?

Sattuman piikkiin kolareita ei voida pelkästään laskea, ajovirheetkin tuntuvat ainoana selityksenä epätodennäköiseltä, niin monta kasaa lyhyellä matkalla nähtiin. Onko siis tienpinta ollut muuta kuin priimakunnossa?

Kävikö tällä kertaa niin, että olympiareitti tehtiin vähän vasemmalla kädellä? Huonokuntoinen ja likainen tienpinta yhdistettynä hieman liian kovaan riskinottoon olympiakulta silmissä kiiluen saattoi hyvin suistaa huippunimiä asfalttiin.

Tämän tason kilpailuissa puitteiden tulisi jo olla kunnossa. Kun vielä otetaan huomioon, että olympiajärjestelyissä on median mukaan ollut vähän kaikenlaista pientä säätöä eivätkä järjestelyt ole olleet kunnossa, lienee paikallaan pohtia vakavasti olympiakisojen tulevaisuutta.

Onko mitään järkeä viedä näin massiivisia suurkisoja mihin tahansa kehitysmaihin, joissa pahimmillaan vaarannetaan urheilijan henki puutteellisesti rakennetuilla fasiliteeteilla?