Rivenaccio palautti uskottavuuden

Mixu Paatelainen tuli, näki, koki ja hävisi A-maajoukkueen taktikon paikalta. Sittemmin Mixu on aivan kirjaimellisesti palannut juurilleen, henkiseen kotiinsa, paikkaan, josta kaiken voidaan katsoa alkaneen.

Paatelaisen uusvanha työnantaja kun löytyy Tannadice Streetin varrelta. Reilut 14000 katsojaa vetävä Tannadice Park Dundeen kaupungissa Koillis-Skotlannissa, Pohjanmeren rannikolla, houkutteli poikansa takaisin.

Dundee Unitedhan oli Paatelaisen ensimmäinen ammattilaisjoukkue ulkomailla, Suomesta lähdön jälkeen. Suomalaishyökkääjä edusti joukkuetta viiden kauden ajan. Dundeesta sai alkunsa turnee, joka kuljetti Paatelaista ympäri Sumujen saarta ja vielä pikavisiitille Ranskaankin. Myös manageriuran parhaimmat saavutukset on toistaiseksi hankittu Skotlannissa, jossa Paatelainen on ennen Suomen-pestejään valmentanut niin Cowdenbeathissa, Hibernianissa kuin Kilmarnockissakin.

Viivelähtöjä toivottaa vilpittömästi onnea ja varsinkin menestystä Paatelaiselle Skotlannissa! Huuhkaja-pesti päättyi pettymykseen eikä arvostus satunnaisen Huuhkaja-fanin silmissä ole sitä, mitä sen kuuluisi olla. Nyt Mixu on kuitenkin jälleen kotona.

Mutta se Paatelaisesta.

Paatelaisen Huuhkaja-aika on siis jo lähihistoriaa ja Hans Backen valtakausi odottaa vuodenvaihteen jälkeen. Mutta ennen Backea suomalainen jalkapallofani sai kokea aikamatkan jonnekin jalkapallon esihistorian hämäriin. Tilapäinen Huuhkaja-päävalmentaja Markku Kanerva hylkäsi kertaheitolla Paatelaisen positiiviseen pallonhallintaan perustuneen jalkapallon ja päätti tilkitä oman maalin edustan, hyökkäyspelinkin kustannuksella. Syntyi ”Rive” Kanervan versio catenacciosta, Rivenaccio.

Kanervan Huuhkajille 1−0-voitto oli täydellinen lopputulos.

Aivan alkuperäistä, itävaltalaisen Karl Rappanin luomaa, catenacciota Kanervan luomus ei imitoi, pikemminkin se on hakenut vaikutteita legendaarisen jo edesmenneen argentiinalaisen Inter-luotsi Helenio Herreran pelikirjasta. Toisaalta siinä on vaikutteita myös brittivanhus Roy Hodgsonin filosofioista.

Syvällä makaava puolustuslinja, tiiviit välit linjojen välissä, pallonhallinnan luovuttaminen suosiolla tai ainakin ilman suurempaa vastarintaa vastustajalle ovat suomalaisen rivenaccion kulmakiviä. Kuten myös mahdollisuuden auettua suoritetut nopeat vastahyökkäykset. Kanervan Huuhkajille 1−0-voitto oli täydellinen lopputulos. Ja yhteen maaliin saattaa hyvin riittää yksi maalipaikka. Joka voi aivan hyvin syntyä ottelun viime hetkillä.

Siinä, missä Paatelaisen paljon parjattu positiivinen, palloa kontrolloiva ja hyökkäämään pyrkivä futis oli raikas tuulahdus, on Kanerva palauttanut jalkapallomme taktisesti jälleen keskiajalle. Viimeiset EM-karsintaottelut olivat jalkapalloromantikolle tuskaista seurattavaa. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt eikä kukaan tiennyt, miten kelllot saataisiin uudelleen käymään.

Mutta. Jalkapallo on, esteetikkojen marinasta huolimatta, sittenkin tulosurheilua. On aivan yksi lysti, miten joukkueesi voittaa, jos se vain voittaa. Ja tulostahan Rive kiistatta teki.

Paatelaisen idealistinen ajatus siitä, että Suomen A-maajoukkue saattaisi haastaa maailman huippujoukkueet niiden omilla aseilla oli ihailtava. Valitettavasti vain pelaajamateriaalin köyhyys iski pahasti Pohjanmereltä puhaltavan tuulen tavoin vasten Mixun ahavoituneita kasvoja. Suomella ei kerta kaikkiaan ole joukkueellista laadukasta pelaaja-ainesta pallolliseen peliin silloin, kun Paul Pogba ja Blaise Matuidi prässäävät. Eikä näköjään edes silloin, kun vastassa on Kyle Lafferty tai Zoltán Gera.

Paatelainen hirttäytyi idealismiinsa ja sai maksaa siitä kovan hinnan.

On kiistaton fakta, että esimerkiksi Kari Arkivuon ja Sakari Mattilan virtuoosimaiset taidot hyökkäyspelin rakentelussa ja pelin virtausten kontrolloinnissa herättävät lähinnä huvittunutta hymähtelyä maailman huippujen keskuudessa.

Paatelainen hirttäytyi idealismiinsa ja sai maksaa siitä kovan hinnan. Jalkapalloromanttinen ajatus entisen maajoukkueen hyökkääjälegendan tiestä samaisen maajoukkueenn päävalmentajana ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin vedettiin lopulta viemäristä alas.

Kanerva oli sen sijaan seurannut vuosien ajan Mixun taistelua Suomen pelaajamateriaalin kanssa. Rive tajusi, ettemme voi mitenkään pärjätä puhtaasti Mixun tiellä. Oli siis tehtävä U-käännös Herrera-Hodgson-ohituskaistalle. Eihän se kaunista olisi, mutta välttämätöntä niin joukkueen pelimoraalin kuin myös yleisen uskottavuuden palauttamiseksi.

Tässä Kanerva kiistatta onnistui. Samalla Suomi-futis harppasi ainakin tilapäisesti ison askeleen kohti menneisyyttä. Ja futisesteetikot saavat edelleen odottaa maajoukkueeltaan jotain muutakin kuin pelkkää viivytystaistelua.

Kaukana on hyvä jalkapallo, positiivinen jalkapallo. Ja näin.

Jätä kommentti

*