Väärin äänestetty − mielensäpahoittamisen juhlailta koittaa

Tänään se taas tapahtuu. On koittanut jälleen se päivä, jolloin urheilutoimittajat saavat lokaa niskaan vääristä valinnoista. Väärin äänestetty, sosiaalinen media kirkuu.

Tänään valitaan Vuoden Urheilija.

Itse valintaprosessi on edelleen, jokavuotisesta yleisön rienauksesta huolimatta, ennallaan. Urheilutoimittajien liiton jäsenet ovat voineet äänestää parhaaksi katsomallaan tavalla mielestään ansioituneimpia urheilumiehiä ja -naisia, ja tulokset julkistetaan tänä iltana.

Vuoden urheilijan valintaan liittyy jostain syystä kummallisen paljon tunnetta, ottaen huomioon se seikka, ettei itse valinnasta koidu valitulle mitenkään erityisen konkreettista hyötyä, toki itsestäänselvän mediajulkisuuden lisäksi.

Sponsorit ovat jo omansa palkinneet − tai jättäneet palkitsematta − menneen vuoden saavutusten johdosta, ei yksi pokaali lisää enää muuta kokonaiskuvaa.

Vuoden urheilijan valinnassa ovat perinteisesti vanhat valtalajit olleet aivan tähän päivään saakka yliedustettuina, johtuen luonnollisesti valintatavasta. Kun sama porukka on aina ennenkin tavannut äänestää takavuosikymmenten menestyslajien edustajaa, ei piintynyt tapa muutu helposti.

Eikä itse äänestys näin ollen ole välttämättä kovinkaan objektiivinen. Pahat kielet voisivat jopa kutsua fanipoikien ja -tyttöjen, toki pääasiassa -poikien, temmellyskentäksi.

Kävi illalla miten tahansa, on yksi asia varma. Sosiaalinen media on jälleen pullollaan urheilutoimittajien typeryydestä mielensä pahoittaneita.

Tänä vuonna tuo voimasuhde onneksi muuttuu, pakonkin edessä. Kun keihäänheittäjää, hiihtäjää tai mäkihyppääjää nyt ei vain kerta kaikkiaan kehtaa äänestää, on paatuneimmankin seitsemänkymmentäluvulle jämähtäneen toimittelijan pakko harpata nykyaikaan.

Ja annettava äänensä mahdollisen vastentahtoisesti jollekin tennispallon hakkaajalle, polkupyörän polkijalle tai naispuoliselle kanssaihmisen pahoinpitelijälle. Rullatuolin liikuttelijasta nyt puhumattakaan. Ja toivottava, että ensi vuonna palattaisiin taas vanhoihin hyviin aikoihin.

Itse äänestys on ymmärtääkseni jo toki pidetty, mutta suuren yleisön mielipiteisiin on vielä mahdollista vaikuttaa. Oikein muutakaan selitystä ei helpolla keksi Ylen urheilutoimituksen hämmentävälle kampanjoinnille Leo-Pekka Tähden voiton puolesta.

Yle on takonut valtakunnan verkossa päivien, kenties jopa viikkojen ajan yksipuolista ja kritiikitöntä lobbaustaan täysin häikäilemättömästi. Tähden valinnan puolesta on rummutettu niin televisiossa kuin netissäkin, kun samaan aikaan muut kärkiehdokkaat ovat saaneet tyytyä murto-osaan huomiosta.

Yle Urheilu on siis selvästi leirinsä valinnut. Eikä siinä mitään, toki itse kullakin saa suosikkinsa olla, mutta objektiivinen uutisointi olisi toki ollut varsin toivottavaa, varsinkin valtiollisen mediayhtiön ollessa kyseessä.

Tähti on tehnyt merkittävän uran vammaisurheilun huipulla ja on kiistatta maamme tämän hetken näkyvimpiä huippu-urheilijoita. Mutta onko hän Vuoden Urheilija? Mielestäni ei.

Oma kolmen kärkeni olisi muuten seuraavanlainen: Lotta Lepistö, Henri Kontinen, Patrik Laine.

Tähden laji, pyörätuolikelaus ja sen pikamatkat, ovat hyvin pienen piirin touhua. Porilainen kilpailee lajissa, jossa urheilijat on jaettu tietyin kriteerein useaan ei luokkaan. Tähden luokassa kilpailijoita huipputasolla on käsitykseni mukaan vain joitakin kymmeniä.

On näin ollen järjen köyhyyttä verrata Tähden sinänsä loistavaa menestystä Rion paralympialaisissa esimerkiksi tenniksen kaltaisessa valtavan kilpaillussa lajissa maailman ehdottomalle huipulle nousseen Henri Kontisen saavutuksiin.

Toisena argumenttina Tähden valinnan puolesta on hehkutettu miehen pitkää ja menestyksekästä uraa lajinsa huipulla. Menestystä on tullut vuosien saatossa eriasteisissa arvokisoissa.

Hetkinen, eikös nyt valita vuoden urheilijaa eikä palkita elämäntyöstä? Miksi siis aiempien kausien saavutusten pitäisi jotenkin vaikuttaa valintaan?

Oma kolmen kärkeni olisi muuten seuraavanlainen: Lotta Lepistö, Henri Kontinen, Patrik Laine.

Koko kolmikko on menestynyt loistavasti maailmanlaajuisesti valtavan suurissa ja kilpailluissa lajeissa, joissa nousu lajinsa ehdottomalle huipulle vaatii, kaikella kunnioituksella pyörätuolikelausta tai naisnyrkkeilyä kohtaan, huomattavan suurta lahjakkuutta, määrätietoista työtä ja kohtuullisesti onneakin.

Kävi illalla urheilugaalassa miten tahansa, on yksi asia varma. Sosiaalinen media jälleen pullollaan väärin menneestä Vuoden Urheilijan valinnasta pettyneitä ja urheilutoimittajien typeryydestä mielensä pahoittaneita.

Kommentit

  • Pete

    Samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
    Kyllä maailmalla suurissa lajeissa pärjäävän pitäisi olla etuoikeutettu.
    Tai sitten tapahtuman nimeä pitäisi muuttaa.
    Yhtään väheksymättä Tähden menestystä

  • Reinhald

    Samaa mieltä täältäkin. Suomessa vähän kaikessa on tuo piiripieni pyörii jäänyt lapsuudesta päälle.

    Ja lapset siinä hyörii…….

Jätä kommentti

*