Maantiepyöräilyn suurin ja kaunein, Ranskan ympäriajo, polkaistiin viikonloppuna käyntiin pyöräilyhullussa Hollannissa. Avausetapit ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoisia, kun pyöräilijät ovat jo tulleet testatuksi niin yksin kelloa vastaan, Pohjanmeren sivutuulessa kuin Ardennien seinäjyrkissä nousuissakin.

Kolmiviikkoinen turnee vie pyöräilijät tuuliselta Pohjanmeren rannikolta ranskankielisen Belgian Vallonian tiukkoihin mäennyppylöihin, kelttiläisen Bretagnen maatalousalueiden halki Pyreneiden ja Alppien raateleviin vuoristonousuihin. Toiseksi viimeisenä päivänä kiivettävä myyttinen Alpe-d’Huez ratkaissee kokonaiskilpailun ja Le Grand Bouclen läpi ajaneet kestävyysurheilun gladiaattorit pääsevät juhlimaan kolmen viikon urakan jälkeen aivan Pariisin ydinkeskustassa Champs-Élysées’llä, jonne kilpailu perinteisesti seremoniallisesti huipentuu.

Pyöräilyn ystävälle Tour on kauden päätapahtuma, piste. Voidaan toki taivutella lillukanvarsia siitä, seuraako joku mieluummin kevään klassikkoja vai isoja ympäriajoja, muttei ole epäilystäkään, etteikö jokainen maantiepyöräilyfani syttyisi heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Kaikkien katseet kääntyvät Ranskaan.

Ranskan ympäriajo opetti myös minut seuraamaan maantiepyöräilyä. Elettiin ehkä vuotta 2002, joka tapauksessa Lance Armstrongin ja hänen U.S. Postal Service -tallinsa valtakautta. Ja vaikka sittemmin myös blogistin suosikkikilpailu onkin vaihtunut Tourista Ronde van Vlaandereniksi, herättää heinäkuun jättiläinen aina tunteita.

Reilu sata vuotta maailman kovinta vuotuista kestävyysurheilutapahtumaa ovat kirjoittaneet lukemattomia tarinoita.

Tour ajetaan tänä kesänä 102. kertaa. Ensimmäinen Ranskan kierros poljettiin vuonna 1903 ja vain maailmansodat ovat pitäneet pyöräilijät poissa ranskalaisilta maanteiltä. Reilu sata vuotta maailman kovinta vuotuista kestävyysurheilutapahtumaa ovat kirjoittaneet lukemattomia tarinoita. Suuria voittajia on luotu eikä katkerilta pettymyksiltään olla vältytty.

Pyöräilyn ystävät muistavat suurmestarit Fausto Coppin, Eddy Merckxin, Miguel Indurainin, Bernard Hinaultin. He eivät ole unohtaneet Tommy Simpsonin menehtymistä paahtavan auringon alla Mont Ventoux’n etelärinteellä 1967. He muistavat myös toisen jo edesmenneen loisteliaan mäkimiehen Marco Pantanin huiman mäennousukyvyn, jolla italialainen murskasi vastustajiaan alaotteelta ajaen vuorten seinämiä ylös kivutessaan. He muistavat Laurent Fignonin katkeran kokonaiskilpailun tappion Greg Lemondille kahdeksalla sekunnilla vuonna 1989. Ja he muistavat varmasti Armstrongin.

Minulle ikimuistoisin Tour-muisto on vuodelta 1995, siis jo ajalta ennen aktiivista pyöräilyn seuraamistani. Tuolloin Barcelonan olympialaisten maantieajon olympiavoittaja Fabio Casartelli menetti pyöränsä hallinnan Col de Portet d’Aspet’n alamäessä, iski päänsä betoniporsaaseen ja kuoli.

Traagisesta muistosta ikimuistoisen tekee Casartellin silloisen joukkuekaverin Armstrongin toiminta viisi päivää myöhemmin. Onnettomuutta seuraavana päivänä ajeltiin sopuisasti ilman todellista kilvanajoa ja Casartellin Motorola-tallin jäljelle jääneet ylittivät maaliviivan rintarinnan.

Mutta 18. etapilla tapahtui. 23-vuotias arogantti teksasilainen hurjapää hyökkäsi tuolloin raivoisasti, kuin voittaessaan maailmanmestaruuden Oslon räntäsateessa syksyllä 1993. Armstrongin aggressiivisuus palkittiin ja mies ajoi yksin voittajana etapin maaliin. Maaliviivalla Armstrong kohotti yhden sormensa kohti taivasta, kuin sanoen: ”Fabio, tämä voitto on sinulle. Elät ikuisesti muistoissamme.”

Kasvoin maantiepyöräilyentusiastiksi Armstrongin hallitessa Touria ja ehkäpä juuri siksi minulle Armstrong on pitkälti synonyymi Tourille. Armstrong edustaa minulle Touria, ja Tour Armstrongia. Olin juuri muuttanut opiskelupaikkakunnalleni ja asuntoni kaapeli-tv näytti muiden muassa myös Eurosportia. Ja kuten tiedämme, Eurosport näytti heinäkuussa Touria. Oli unenomaista kokea ja huomata innostuvansa jostain niin primitiivisesti kuin silloin innostuin pyöräilystä, kiitos Eurosportin ja eritoten pyöräilyselostaja Peter Selinin erinomaisen taustoittavan selostuksen. Muutama tunti Tour-lähetyksen parissa kului kuin siivillä, kun Selin kertoili tarinoita ja faktoja kulloinkin ohitettavista alueista ja alueilla vaikuttaneista suurhenkilöistä.

On suorastaan surullista, miten vähäistä huomiota näinkin suuri urheilutapahtuma ja kaikki aikaansaamat suuret tunteet kotimaassamme saavat. Suoraan sanottuna tuo huomio on aivan olematonta, kiitos valtamedioidemme.

Suomalaisessa urheilujournalismissa näyttää vallitsevan yleinen ja yhteinen linja, jonka mukaan maantiepyöräilyä uutisoidaan erittäin säästeliäästi ja sitten, kun jokin pikku-uutinen vaivaudutaan tekemään, on uutisen sävy hyvin negatiivinen. Viimeistään ingressissä tuodaan ilmi joko vihjaillen tai suoraan pyöräilyn dopingmenneisyys. Uutisointi on aina prioriteettikysymys ja on luonnollista priorisoida ns. isoja lajeja. Mutta pyöräilyjournalismia kohtaan vallitseva asenteellisuus ja suoraan sanottuna virheelliset kuvitelmat harmittavat.

Välttämättä korkeat määrät dopingkäryjä eivät ole niinkään merkki lajin likaisuudesta, vaan pikemminkin tiukasta antidopingtoiminnasta.

On totta, että maantiepyöräily oli 1990- ja 2000-luvuilla villiä ja vapaata, myös kiellettyjen aineiden käytön suhteen. Mutta mikäpä kestävyysurheilulaji ei olisi ollut? Tuskin yksikään tuon aikakauden maastohiihto- tai kestävyysjuoksuaktiivi pystyy kirkkain silmin väittämään omaa lajiaan puhtaaksi. Kun ei tänä päivänäkään pysty.

Maantiepyöräily on tehnyt paljon maineensa puhdistamiseksi. Lajin parissa on jo vuosien ajan testattu kestävyyslajeista eniten. Välttämättä korkeat määrät dopingkäryjä eivät ole niinkään merkki lajin likaisuudesta, vaan pikemminkin tiukasta antidopingtoiminnasta. Ainakin yleisurheilupiireillä vaikuttaisi olevan opittavaa pyöräilyperheen suhtautumisesta antidopingtyöhön. Justin Gatlinin ja Alberto Salazarin tapaukset vain osoittavat, että työtä tällä saralla riittää.

Kuka vie tänä vuonna kokonaiskilpailun keltaisen paidan, Maillot Jaunen? Onko voittaja vuoden 2013 voittaja Chris Froome? Vai kenties hallitseva mestari Vincenzo Nibali? Ehkäpä jo Giro d’Italian toukokuussa valloittanut Alberto Contador vie jo toisen Grand Tourin saman kauden aikana?

Loppujen lopuksi mestarin nimellä ei ole suurtakaan merkitystä, sillä seuraavat kaksi ja puoli viikkoa me pyöräilyn ystävät saamme seurata upeaa kilvanajoa ja itsensä ylittämistä. Näemme tv-ruutujemme välityksellä voiton huumaa ja pettyneitä ilmeitä taiston tauottua. Samalla saamme oppitunnin ranskalaisesta maantieteestä, gastronomiasta, historiasta ja kulttuurista.

Nyt on oiva tilaisuus pyöräilynoviisillakin innostua lajista, sillä Ranskan ympäriajo tarjoaa jokaiselle jotakin.