Mansikkakarnevaalit ja -kakut muutoksessa

Tulevan viikonloppuna vietetään Suonenjoella Mansikkakarnevaaleja. Vuosien varrella, 70-luvun lopulla ja vielä 80-luvulla, karnevaaleilla tuli pistäydyttyä useampana vuotena.

Karnevaalit olivat kesän merkkitapaus. Tai ainakin siltä ne 15-vuotiaana tuntuivat. Väkeä oli kuin pipoa*. Erityisesti mieleen on jäänyt erään yhtyeen, Eppu Normaalin, vierailu Karnevaaleilla. Vuosi saattoi olla 1980 – päättelin asiaa yhtyeen keikkakalenterin perusteella.

Silloisessa savolaisessa mielenmaisemassa yhtyeen esiintymisessä oli jotakin järisyttävää. Esiintyminen ei noudattanut perinteistä iskelmäestradi-esitystä puhumattakaan laulujen sanoista. Monet saattavat muistaa sellaiset kappaleet kuin Njet njet ja Poliisi pamputtaa.

Niin ilmaisun tavat kuin poliisin varusteet ovat vuosien varrella muuttuneet. Eppu Normaalista on tullut vuosikymmeniä myöhemmin yksi Suomen tunnetuimmista yhtyeistä. Karnevaalien esiintyjälistan perusteella nykysoundit vaikuttaisivat kuitenkin muuttuneen normaalia raskaammiksi. Kotiteollisuus mainitaan Karnevaalien lauantain myöhäisillan esiintyjänä. Päivemmällä esiintyy Hevisaurus.

Vanhat mansikkalajit ovat nekin korvautuneet uudemmilla. Niiden nykyisiä nimiä en tosin tunne, vaikka mansikkapellolla nuoruuden kesät on tullut vietettyäkin. Ensin Suonenjoella mummolassa, myöhemmin Leppävirralla kotipaikan lähellä sijaitsevalla mansikkatilalla.

Mansikka(kerma)kakku on taas perinteinen kesäherkku. Siitä on vierähtänyt aikaa, kun viimeksi mansikkakakkua on tullut nautittua. Sen sijaan omanlaista mansikkakakkua tulee aika ajoin valmistettua: leivän päälle levitetään ensin maapähkinävoita, ja jonka päälle asetellaan lopuksi mansikkaviipaleita.

Lopulta mansikkakakku on voinut kohdata suurimman muodonmuutoksen kulttuurin piirissä. Kun ruokapöydässä kehotettiin aikoinaan ottamaan kakkua, tarjolla ei välttämättä ollut kermakakkua, vaan leipää. Otahan kakkua! Tässä mielessä olen saattanut palata juurille.

T. Jari

Kuvalähde: pixabay.com

*Pipa tai pipo on suomalaisessa kansankielessä merkinnyt puusta valmistettua keilaa, jollaiset olivat ennen tavallisia leikkivälineitä. Pipot asetettiin riviin, ympyrään tai muuhun sopivaan muodostelmaan, ja sitten niitä yritettiin kilpaa heittää kumoon puukapulalla eli kartulla. Sanonta on syntynyt, kun ihmisryhmää on verrattu pelin alkuasetelmaan.

Kommentit

  • plokkariukki

    Mansikkakarnevaaleihin liittyy monta muistoa 60–70 luvun vaihteen tienoilta. Meillä haapakoskelaisilla oli telttaleiri siellä jossakin hautausmaan kulmilla. Lystiä oli, vaikka joskus aamulla olikin suussa kissanpissin maku.

  • Jari

    Kiitos viestistäsi. Maailma oli vuosikymmenet sitten erilainen. Omista karnevaalivisiiteistä on niistäkin kulunut vuosikymmeniä aikaa, mutta toivottavasti Karnevaalit jatkuvat tulevaisuudessakin.

    Omassa nuoruudessa mansikkapellolta saadut tulot olivat tärkeässä asemassa. Sain myöhemmin niillä rahoilla hankittua jopa ajokortin. Työ sopi myös heinä- ja eläinallergiselle paremmin kuin moni muu maatalon työ.

    Jossain vaiheessa kulttuurissa tapahtui suurempi muutos, kun työvoimaa ryhtyi saapumaan pelloille ulkomailta. Tätä muutosta en kuitenkaan ollut enää itse todistamassa.

    Enempi olen ihmetellyt sitä, kuinka mansikkaa on jo pidempään voinut ostaa lähikaupoista ympäri vuoden. Liekö syynä globalisaatio vai mikä sitten, mutta sitäkin tuli taannoin mietittyä, voiko kyseinen ilmiö viedä mansikalta vetovoimaa? Mansikka on voinut arkipäiväistyä ja tilalle tullut muita hedelmiä.

    Mansikka on tällä hetkellä ajankohtainen asia elämässäni toisella tapaa, sillä tallentelen historian lähteistä kasvihavaintoja 1700- ja 1800-luvuilta. Aho- eli metsämansikalla (Fragaria vesca) on ollut paikkansa kansallisessa kasvitieteellisessä havaintojenteossa – sen kukkimis- ja kypsymistietoja on kirjattu muistiin jo 1700-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien.

  • plokkariukki

    Halolanmäenkylällä Maununmäessä ja Levveelässä tuli kyykittyä 60-luvulla kolmena kesänä mansikoita oikein urakalla. Isäntäkin tais olla toinen Mansikkaisäntä? Noin 10 mk/ päivä oli meikälle iso raha silloin ja ylöspito päälle. Eka viikko alussa meni kaksinkerroin kävellessä, mutta sitten alkoi kroppa tottua. Entäs ne suomi-neidot Päivärinteen lavalla, vaikkei niistä 13–15v poikanen juuri mitään ymmärtänyt. Ei näkynyt muunmaalaisia silloin pelloilla, laiskat ja huonon jäljen jättäneet lähtivät toka aamuna kohti rautatieasemaa, milloin omasta tahdosta, milloin isännän käskemänä.

  • Jari

    Mansikanpoimu on kyllä kovaa työtä. Loputtoman tuntuista toistoa samassa asennossa päivästä toiseen, satoi tai paistoi. Toisaalta, kyllä siinä hermokin lepäsi. Mansikoita vain koriin ja homma kävi kuin tanssi.

    Saatoin olla itsekin 13 tai 14 kun vierailin Päivärinteellä ensimmäistä kertaa. Mieleen on jäänyt erityisesti discovalot ja One way ticket, josta Satu Pentikäinen esitti myöhemmin oman versionsa, Menolippu.

    Mummola oli Kärkkääläntien varressa, suht lähellä Virmaanpäätä. Sieltä ei ollut myöskään kovin pitkä matka Karttulan puolella sijaitsevalle Kuttakosken tanssilavalle. Se paikka kuitenkin jäi minulle hieman vieraaksi, liekö se ollut enemmän perinteisten tanssien paikka?

    Mansikka-aikaan liittyi myös eräs kulttuurinen ilmiö, liftaaminen. Vuosikymmenet sitten liftareita oli mansikka-aikaan paljon liikenteessä. Ilmiö on jälleen trendikäs, mutta siitä ehkä enemmän toisella kertaa.

Jätä kommentti

*