Maaliskuisen uupumusta käsittelevän blogikirjoitukseni jälkeen olen kuullut monta omani kaltaista tarinaa, saanut runsaasti kannustavaa myötätuntoa ja on tuntunut oikeasti siltä, että moni on kiinnostunut ja välittää. Lämmin kiitos jokaiselle erikseen ja kaikille yhteisesti.

Olen toipunut, mutta jälkensä uupumus jätti. Hyvän jäljen, toivottavasti. Olen oppinut, että mielekkyys ja energiatasapainosta huolehtiminen ovat oman jaksamiseni tukipilarit. Onpa kysymys työstä, harrastuksesta tai jopa ihmissuhteesta, tarkastelen säännöllisesti, onko sen jatkaminen mielekästä. Ikuisena talousihmisenä minä saan mielekkyydenkin selville laskemalla eli laatimalla tuloslaskelman ja taseen asian tilasta. Jos tarkasteltava asia lyhyellä tähtäyksellä tuottaa energiaa enemmän kuin kuluttaa, se on todennäköisesti hyvin mielekästä ja jatkan sitä. Jos taas on niin, että pitkällä tähtäyksellä reppuun on jäänyt paljon, mutta nyt tuntuu, että homma vie minulta viimeisetkin mehut, mietin, kuinka kauan voin jatkaa ja mitä voin tehdä toisin, enemmän tai vähemmän, jotta suunta muuttuu. Jos taas joku työ, harrastus tai ihmissuhde vie minulta voimia enemmän, kuin koskaan pystyy mitään hyvää tuottamaan, teen luopumis- ja irtautumissuunnitelman.

Olen aina peräänkuuluttanut taloudellisuutta, tehokkuutta ja tuottavuutta ja sujuvasti keskittynyt omassa tekemisessäni vain kahteen viimeiseen. Nyt olen oppinut säästämään, nimittäin voimiani säästämään. Aina ei ole pakko painaa pitkää päivää sata lasissa ja hiki niskassa. Joskus edellä mainittu veren maku suussa punnertaminen on mahdottoman mukavaa ja siitä tulee hyvä olo, ja silloin teen sen täysin sydämin edelleen. Mutta en siis kaikkialla kaiken aikaa. Voimien säästämisen opettelussa minulla on ollut apunani pilatesohjaajani Saku, joka sanoi ainakin kymmenellä ensimmäisellä tunnilla monta kertaa tunnissa, että: ”Merja, rauhallisesti, pehmeästi, 30 % voimasta riittää tässä harjoituksessa”. Edistystä alkoi tapahtua huimaa vauhtia heti kun opin. Todella mahtavaa ”vähemmällä enemmän” -toimintaa.

Töiden suhteen olen tehnyt suuria luopumispäätöksiä. Päätin luopua yksin yrittämisestä, alituisesta rahan perässä ympäri Suomea juoksemisesta ja nopeiden tulosten tekemisestä. Hain ja sain vakituisen viran organisaatiossa, jonka perustehtävä on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä, lähellä omaa sydäntäni ja riittävän monipuolinen sekä uudistuva. Työyhteisö on aivan loistava, saan käyttää omaa osaamistani suuremman kokonaisuuden hyväksi sekä oppia uusia asioita, uudessa ympäristössä. Lisäksi, enää en ole töissä päivääkään yksin. Siinäpä onkin kaikki, mitä työltäni jatkossa toivon.

En ole ainoa lopettamispäätöksen tehnyt yksinyrittäjä. Mitä tästä minun tarinasta siis voisi ottaa opikseen? Ainakin sen tiedän, että jos en olisi yrittänyt niin yksin, jos olisin 10 vuotta sitten yritystä perustaessani päättänyt perustaa kasvuyrityksen ja palkata työntekijöitä, en varmasti olisi lopettamassa yritystoimintaani nytkään. En kaipaisi niin kipeästi kollegoita ja kanssakulkijoita, jos niitä olisi ollut. Verkostoituminen ja yhteistyö on tärkeää sekä jatkuvan tuen, kannustuksen ja sparrauksen varmistaminen. Unohtamatta lempimantraani, eli kasvua, kannattavuutta ja kassavirtaa, jotka turvaavat tulevaisuuden.

Erään esimiehen kanssa vitsailimme joskus, että jos jollakulla on tiedossa helppoja hommia, meitä saattaisi kiinnostaa. Nyt huomaa, ettei kumpikaan meistä ole niihin tarttunut eikä tarttumassa. Niin se vaan on, että vaikka myötätuulessa on mukava purjehtia, mutta muistakaa ystävät hyvät, sopivasta vastatuulesta saa lisää vauhtia! Eli ankkurit ylös ja uutta tuulta purjeisiin!

Merja Laituri-Korhonen