Nyt kun on aikaa kulunut tuo reilu vuosi siitä, kun hain yritykseni konkurssiin, ajattelin jakaa ajatuksiani menneestä vuodesta. Yrittäjyys ja yrittäminen on ollut minulle suuri ilo ja tunnen olevani yrittäjähenkinen. 15 rakasta ja raskasta vuotta olin yrittäjänä. Kuitenkin kun yritys kohtaa liian suurta aallokkoa ja paineet alkavat kasvaa liian suureksi, pitäisi hyvissä ajoin uskaltaa tehdä kipeitäkin ratkaisuja ja muuttaa kurssia. Se saattaisi pelastaisi monen ”uppoavan laivan”.

Kaaoksen ja epätoivon keskellä yrittäjäkin uupuu, tekee virheitä eikä osaa toimia oikein ja toivotulla tavalla. Tänään en kuitenkaan kadu mitään tehtyä, enkä tekemätöntä, vaan olen pyrkinyt kääntämään tämän kaiken suureksi opiksi ja olen kiitollinen, että asiat menivät näin. Monesti sanotaan, että yrittäjä rakastaa yritystään lähes kuin omaa lastaan, mutta liikaa ei kannata sitä rakastaa, ettei uskalla päästää irti, jos seinä viimein tulee vastaan.

Itse yritin elvyttää yritystäni kaikin keinoin velkarahalla, perintörahalla ja omaisuutta myymällä, kun oli jo niin sumussa, ettei pystynyt ajattelemaan enää järkevästi. Vertaisin näitä kipeitä vuosia kuin peuran juoksuksi ajovaloissa tai löyhässä hirressä riippumiseksi. Sitä vain yritti selviytyä päivästä toiseen, pää sumussa. Näin jälkeen päin, kun kokonaiskuva on pikkuhiljaa hahmottunut, ja asioita on käynyt mielessään läpi, näkee asiat selvemmin. Jälkiviisas on helppo olla, mutta ei kannata ruoskia itseään ja jäädä vellomaan menneessä. Uskon, että harva meistä tekisi samoja virheitä elämässään.

Mutta vielä jos mennään siihen päivään, kun marssin yrityksen papereiden kanssa lakiasiaintoimistoon, tuttava lakimiehen luokse ja kysyin mitä minun pitää tehdä. Paperit läpikäytyä hänen vastauksensa oli, että nyt nostetaan kädet pystyyn ja pelastetaan sinut. Sen valtavan kyyneltulvan keskellä, se ei kuitenkaan tuntunut miltään pelastukselta,  vaan epäonnistumiselta. Vaikka tiesin, että näin tulisi tehdä, jokin häpeä ja pelko esti sitä myöntämästä. Vasta kun kommentti tuli oikeasti ammatti-ihmisen suusta. Hän uskalsi sanoa totuuden ääneen ja alkoi auttamaan minua toimimaan.

Useasti hän myös sanoi, että tämä tulee helpottamaan minun elämääni kaikin tavoin ja soitoillaan aina varmisteli, milloin alkaisi helpottaamaan. Voin sanoa, että nyt alkaa vähitellen helpottamaan, tai ainakin henki kulkee paremmin ja jaksaa aika ajoin jo puhua näistäkin asioista. Konkurssi oli minulle ainoastaan sanana tuttu, muutoin kaikin tavoin vieras asia. Jokainen siinä hetkessä eletty päivä pelotti. Se oli hyppy tuntemattomaan pimeään kuiluun, eikä tiennyt mitä on vastassa.

Minulle sattui erittäin kullanarvoiset ammattilaiset hoitamaan ja opastamaan asioissa. Tärkeää tuossa hetkessä oli , että on aidosti ihmisiä jotka haluavat auttaa ja ovat tukenasi. Ei tarvinnut selviytyä yksin.  Ihmisten ja ystävien tuki oli suurin kannattelija, kun itse oli täysin uuvuksissa ja loppu. Ympärille sattui oikeita henkilöitä sekä sanoja. On kuitenkin ollut hyvä surra asiat ja kaikki menetykset. Hyvä, että kyyneleet ovat tulleet.

Kaikesta selviää ja elämä jollain tapaa kantaa ja vie eteenpäin. Itse olen tämän vuoden aikana oppinut tunnistamaan oman rajallisuuden, sekä omat rajat. Mitä jaksan, ja mitä tarvitsee jaksaa. Luulen, että pääsen nousemaan jaloilleni vahvempana ja oppineena. Pystyn nyt vielä paremmin ymmärtämään kohtalotovereiden tunteita ja tuskaa. Kykyä auttaa muita, jotka kamppailevat samojen asioiden äärellä. Kiitollisin ja luottavaisin mielin jatkan elämääni, iloiten kaikesta hyvästä ympärilläni, tässä hetkessä.

Vaikeuksien keskellä on hyvä muistaa sanat:”Sinä olet tärkeä!”

Voi olla, että joku päivä olen jälleen yrittäjä!

Tsemppiä kaikille yrittäjille!

Sanna Hiltunen